Panu Savolainen Toivo

Yhtye
Panu Savolainen Toivo

Kuva/ Photo: Ville Paul Paasimaa

Panu Savolainen Toivo sai alkunsa kun vibrafonisti Panu Savolaisen luotsaama trio esiintyi enimmäkseen mestarisäveltäjä Toivo Kärjen sävellyksistä koostuvalla ohjelmistolla Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 2013. Kärjen tuotanto taipuu tähtitrion käsissä akustiksi,  tunnelmallisiin jazzyhtyesovituksiksi, joista suurin osa on Savolaisen käsialaa. Yhtyeessä soittavat Savolaisen lisäksi kitaristi Teemu Viinikainen ja basisti Jori Huhtala.

Panu Savolainen Toivo julkaisi Kärjen 100-vuotisjuhlan kunniaksi albumin Music By Toivo Kärki maaliskuussa 2015. Levy koostuu Kärjen rakastetuista ikivihreistä kappaleista instrumentaalisovituksina sekä kolmesta täysin ennenjulkaisemattomasta sävellyksestä, jotka ovat löytyneet Kärjen arkistoista hänen poikansa Kalervo Kärjen avulla. Kahdessa näistä kuullaan myös laulusolisteja: Ninni Poijärven tulkitsemassa, viime joulukuussa julkaistussa "Syysyössä kahden" -kappaleessa (1944) on Kauko Käyhkön sanoitus, kun taas Yonan esittämä "Aloha Wau Ia 'Oe" (1949, suom. "Minä rakastan sinua") on saanut täysin uuden tekstin hänen sekä Matti Pitkäsen toimesta. Kolmas aiemmin julkaisematon sävellys on vahvasti jazzperinteeseen nojaava instrumentaalisävellys "In the Running" vuodelta 1939.

Levyjulkaisua seurasi Suomen-kiertue keväällä 2015.