KYN

Yhtye
KYN

Kuva/Photo: Mikko Reinikainen

Profiili

Perustettu1981
Jäsenet
    GenreKuoromusiikki, etninen jazz
    Linkit

    Suomen naiskuorokärkeen kuuluva KYN on kunnianhimoinen ja taitava kuoromusiikin uudistaja. Se on rikkonut musiikillisia raja-aitoja tuomalla kuoro-ohjelmistoon muun muassa viihdemusiikkia ja jazzia. Näin KYN:lle on muodostunut ansiokkaasti muista kuoroista erottuva luonne. KYN on viime vuosina luonut tilausteoksin jopa uuden tyylilajin, etnisen jazzin. Kiinnostavan ohjelmiston kehittämisen lisäksi KYN vaalii monipuolisuutta. Kuoro laulaa niin jazzia, kansanlauluja, popmusiikkia kuin klassista ja tekee sen aina taidolla, tyylin mukaisesti.

    KYN:llä on tavoite: tehdä kuoromusiikista kiinnostavaa ja helposti lähestyttävää myös suurelle yleisölle. Siksi KYN koskettaa ja kertoo tarinaa. Kuoro on saanut kiitosta ilmaisurikkaasta tulkinnasta ja esiintymisestä sekä lauluyhtyemäisen elävästä soinnista. KYN on tehnyt myös pioneerityötä kuoron ja jazzyhtyeen yhdistämisessä ja se esiintyy usein kotimaisten huippumuusikoiden, kuten Soile Isokosken, Johanna Förstin ja Jukka Perkon kanssa

    Omaleimaisuutensa ansiosta KYN on kysytty esiintyjä sekä Suomessa että maailmalla. Se on konsertoinut viime vuosina muun muassa Ranskassa ja Taiwanissa. Kuoro on menestynyt myös lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa ja katselmuksissa. Esimerkiksi vuonna 2011 KYN saavutti arvostetussa Tampereen Sävel kuorokatselmuksessa korkeimman tason, kolme kultaleimaa. Heinäkuussa suomalainen naiskuoromusiikki matkasi KYN:n mukana Riikaan The World Choir Games -kilpailujen Champions Competition -luokan naiskuorosarjaan. KYN voitti kilpailussa kultamitalin yltämällä korkeimpaan pisteluokkaan.

    ed. Annamari Innanen 21.7.2014