Kari Antila ”The North Wind Quintet”

Yhtye
Kari Antila ”The North Wind Quintet”

Kari Antila on alunperin Laitilasta syntyisin oleva jazzkitaristi, joka on viimeisen 10 vuoden aikana ehtinyt asua Belgian Gentissä, New Yorkissa ja Suomen Turussa. Kari on ehtinyt esiintyä useissa Euroopan maissa ja USA:ssa soittaen monien tunnettujen muusikoiden kanssa niin Belgiassa, Suomessa, kuin New Yorkissakin. Antila on valmistunut Helsingin Ammattikorkeakoulusta pop/jazz-musiikkipedagogiksi ja jazzmusiikin maisteriksi Gentin Kuninkaallisesta Konservatoriosta Belgiasta vuonna 2006.

Antila julkaisi vuonna 2007 belgialaisen tenorisaksofonisti Andy Decklerckin ja Belgialaisten muusikoiden kanssa debyyttilevynsä "1000 Miles Away", joka menestyi Belgiassa ja Suomessa hyvin vieden bändin esiintymään monille tunnetuille festivaaleille useihin maihin, kuten Pori Jazzeille ja Belgian arvostetulle JazzLab Series kiertueelle.

Uuden suomalaisen kokoonpanon kanssa Antila äänitti vuoden 2012 Lopulla "The North Wind" työnimellä albumin, jonka kappaleet ovat Antilan omaa käsialaa ja edustavat melodista mainstreamjazzia, jossa kuullaan kotimaisten vaikutteiden lisäksi varmasti myös vaikutteita niin keski-eurooppalaisesta kuin amerikkalaisestakin jazzin traditioista.