Skip to content

Elena Mîndrun uusi albumi HOPE yhteistyössä Adam Bałdychin kanssa ilmestyy 27.8.2021

entry-image

Montreux Jazz Voice -kilpailussa palkittu jazzlaulaja Elena Mîndru esittelee yleisölle 27. elokuuta 2021 uuden levynsä Hope. Albumin julkaisee sekä digitaalisesti että fyysisenä äänilevynä Eclipse Music. Levyllä kuullaan vierailevana solistina puolalaista viulistivirtuoosi Adam Bałdychia. Mindrun ja Baldychin lisäksi äänitteellä soittavat suomalaiset huippumuusikot: pianisti Tuomas J. Turunen, basisti Oskari Siirtola ja rumpali Anssi Tirkkonen.

Albumilta lohkaistu kolmas singlekappale "Foliage" julkaistaan suoratoistona 13.8.2021. Elena Mîndru on myös Suomen Jazzliiton kiertuella 3.11.-16.12.2021 yhteensä seitsemällä paikkakunnalla sekä Pariisin Cité Internationale des Artsin residenssitaiteilijana elokuusta 2021 alkaen.

“Hope” on Elena Mîndrun neljäs levy. Uusi albumi on musiikillisesti Mindrulle askel rohkeampaan, kokeilevampaan ja kantaaottavampaan suuntaan. Levyllä kuultavat kappaleet ovat säveltäneet, sanoittaneet ja sovittaneet suurimmilta osin Elena Mindru ja Tuomas J. Turunen. Osana albumikokonaisuutta kuullaan musiikkia myös muun muassa Stingiltä ja Adam Baldychilta.

Albumin on äänittänyt ja miksannut Joonas Saikkonen ja sen on masteroinut Jarno Alho. Levy julkaistaan kaikilla tärkeimmillä digitaalisilla alustoilla, kuten Spotify, iTunes, TIDAL ja Deezer. Fyysisiä kappaleita on saatavilla hyvinvarustetuista levykaupoista Suomessa ja muualla Euroopassa.

Albumin musiikki kertoo väkevän tarinan eloonjäämiskamppailusta ja avunhuudosta hädän hetkellä. Kantavat teemat sanoitusten taustalla sivuavat nykymaailman haasteita sekä siellä elävän yksittäisen ihmisen ongelmia. Sanoitusten aiheita ovat olleet muun muassa ilmastonmuutos, pakolaisuus, yksilön sisäinen henkinen taistelu, epävarmuus ja epätietoisuus tulevaisuutta kohtaan sekä hylätyksi tulemisen pelko.

Osa tämän albumin musiikista, mukaan lukien nimikappale Hope, on syntynyt maailmanlaajuisen pandemian aikana. Levyn sanoitukset maalaavat unenomaisia näkyjä todellisuudesta, johon muuttuva elinympäristö luo synkän varjonsa. Ne kannustavat arvostamaan ja vaalimaan ainutlaatuista elinympäristöämme, joka on vaarassa tuhoontua tai muuttua elinkelvottomaksi.

Albumin sanoma korostaa toivon merkitystä kriisien ja erilaisten uhkakuvien aikakautena, ja valaa uskoa parempaan tulevaisuuteen koko ihmiskunnalle.

 

www.elenamindru.com
www.adambaldych.com
www.eclipse-music.net

Comment