Keikat kaupungista kaunas

Perjantai 27.4.

kaunas

HELSINKI-COTONOU ENSEMBLE,Kaunas Jazz, kaunas27.4. Klo 23:00

keikka

Bafe's Factory julkaisee Helsinki-Cotonou Ensemblen uuden, neljännen levyn maaliskuussa. Levyn julkaisun tiimoilta yhtye keikkailee kevään aikana mm. niin kotimaassa kuin Baltiassa ja Saksassakin.

Suurin osa Helsinki-Cotonou Ensemblen tulevan albumin kappaleista kirjoitettiin biisinkirjoitusessiossa Grand-Popon kylässä Beninissä, Länsi-Afrikassa huhtikuussa 2017. Kahden viikon ajan yhtyeen musiikilliset johtajat Janne Halonen ja Noël Saïzonou työskentelivät Guineanlahden rannoilla kahdeksan tuntia päivässä keskustellen, kirjoittaen ja kuunnellen musiikkia sekä äänittäen demoja.

”One Shot” -singlen synnystä kerrotaan, että eräänä aamuna session loppupuolella kaksikko aloitti aamunsa kuuntelemalla vanhoja amerikkalaisia soul-klassikkoja, mistä syntyi ajatus kokeiluun kirjoittaa 70-luvun afrikkalaisamerikkalaiseen tapaan. Halonen kirjoitti melodiat ja harmoniat yhdeltä istumalta ja seuraavana aamuna Saïzonou ilmestyi mukanaan lyriikat.

”Se syntyi todella nopeasti. Puolentoista päivän jälkeen demo oli valmis ja siinä oli mukana suurimmaksi osaksi kaikki elementit lopulliselta sovitukselta” , Halonen muistelee. ”Kappaleen groovi perustuu beniniläiseen Tchinkoume-rytmiin, joka on ollut myös funkin perustana, mutta tämän kappaleen osalta kierto alkaa väärästä paikasta. Aaron ja Jeremi Ahouandjinou, jotka tulivat soittamaan torvia kappaleelle, pitivät tätä hieman huvittavana, koska heillä on hyvä tietämys omasta musiikkitraditiostaan.”

Saïzonou kuvailee kappaleen olevan muistutus kaikille perustaa elämänsä positiivisille periaatteille: ”Kappaleessa on kyse armosta, jonka elämä on meille antanut. Jos ihminen tietää, että hänellä on kyky tehdä jotakin, hänen tulisi uskoa siihen ja työstää sitä. Jonakin päivänä hänen unelmansa käy toteen.”