Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Jazz-Espa: Iro Haarla Quartet,Espan lava, helsinki26.7. Klo 15:00

keikka

 Pianisti-säveltäjä Iro Haarlan johtama kvartetti esiintyi ensimmäisen kerran Pori Jazz -festivaaleilla vuonna 2018. Sittemmin yhtye on nähty sekä laajalla Suomen kiertueella syksyllä 2019että Tampere Jazz Happeningissä viime vuonnaHaarlan sävellyksiin pohjaava musiikki on valon ja pimeän, seesteen ja myrskyn, sekä ilon ja surun vuoropuhelua. Abstraktien ja dissonoivienkin sävelkulkujen kautta musiikin päämääränä on aina kauneus, koskettavuus ja rauhan tunne. Ikään kuin kulkisimme kohti kirkastuvaa taivaanrantaa. Yhtyeen saumattoman kokonaisuuden ja tunnistettavan soinnin takana on ECM-merkille levyttävän Haarlan pitkäaikainen yhteistyö jokaisen muusikon kanssa. 

Iro Haarla – piano, sävellykset, Ulf Krokfors – kontrabasso, Markku Ounaskari – rummut, Juhani Aaltonen – tenorisaksofoni, huilu

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Jazz-Espa: Mirja Mäkelä TrioEspan lava, helsinki26.7. Klo 13:00

keikka

Vuonna 2006 perustettu, suomalaisen jazzin konkareista muodostuva Mirja Mäkelä Trio esittää pääasiassa laulaja Mirja Mäkelän omaa sävellystuotantoaMäkelä on hyödyntänyt sävellystyössään niin Kirsi Kunnaksen, Sanna Karlströmin kuin Heimo Hatakankin runoja. Trioa on kehuttu persoonallisista ja raikkaista sävellyksistään, mielenkiintoisista sovituksistaan sekä välittömästä ja vangitsevasta tunnelmastaan. Jazz-Espan konsertissa trio esittäytyy uudella ohjelmistollaan ja samalla esitellään myös uudistunut kokoonpano, kun kitaristin paikkaa tähän asti ansiokkaasti pitänyt Teemu Viinikainen vaihtuu Tuomo Dahlblomiin. 

Mirja Mäkelä – laulu, Tuomo Dahlblom – kitara, Juho Kivivuori – kontrabasso  

Jazz-Espa: ´N StuffEspan lava, helsinki26.7. Klo 17:30

keikka

´N Stuff on kitaristi Tuomo Nopparin johtama brasilialaista rytmiikkaa, jazzia ja orkesterisovituksia yhdistelevä musiikkikollektiivi. Vuonna 2015 ´N Stuff julkaisi ensimmäisen singlensä Breathe, joka oli ehdolla Scandinavian Soul Music Awardseissa "Vuoden Tulokas” ja ”Vuoden single” -kategorioissa. Uusin, vuonna 2020 julkaistu Kiss of Goodbye -EP luo tyylikästä jatkumoa debyyttisinglen viitoittamalle tielle. Nyt Tuomo Noppari on koonnut 14-henkisen livekokoonpanon, joka koostuu kuulasäänisen solistinsa Kadi Vijan lisäksi Suomen nuoremman sukupolven jazz-tähdistä, taidokkaista brasilialaisten perkussioiden erityisosaajista sekä Maija Linkolan upeasti soivasta jousikvartetista.   

Kadi Vija – laulu, Tuomo Noppari – kitara, Mikael Myrskog – koskettimet, Vesa Ojaniemi – basso, Anssi Tirkkonen – rummut, Markus Jaatinen – perkussiot, Juha Tanninen – perkussiot, Ilkka Arola – trumpetti, flyygelitorvi, Max Zenger – saksofoni, Ville Vannemaa – huilu, Maija Linkola – viulu, Elina Viitasaari – viulu, Lotta Poijärvi – alttoviulu, Markus Hohti - sello