Siirry pääsisältöön

Perjantai 16.10.

tampere

Emma Salokoski & Jarmo Saari Duo,TTT-Klubi, tampere16.10. Klo 22:00

keikka

Liput 20 €

Upeaääninen laulaja, herkkä tulkitsija Emma Salokoski esiintyy duona kitaristivelho Jarmo Saaren kanssa. Kaksikon edellinen vierailu TTT-Klubilla 2018 sai yleisöltä loistavan vastaanoton.

Suomen pidetyimpiin laulajiin kuuluva Emma Salokoski on pitkällä urallaan esiintynyt niin sinfoniaorkesterien solistina kuin rockfestivaalien päälavoillakin. Jazzin, bossa novan ja musikaalien taitajana alun perin profiloitunut Salokoski on viime vuosina laajentanut ilmaisuaan, ja uusin sooloalbumi Kiellettyjä asioita esitteli hänet myös elegantin popmusiikin tekijänä. Konsertissa Salokosken rakastetut kappaleet heräävät eloon tuoreina duosovituksina, joissa kuuluvat inspiraatio Suomen luonnosta sekä rytmimusiikista ympäri maailmaa.

Duon toinen osapuoli Jarmo Saari on yksi sukupolvensa omaleimaisimpia kitaristeja. Hänet tunnetaan konsertteihin, elokuviin, televisioon, koreografioihin, teatteriin ja levyille luomastaan visuaalisesta sävellystyylistä. Lavalla Saari loihtii reaaliaikaisesti kiehtovia kollaaseja kitaralla ja ihmisäänellä sekä harvinaisilla instrumenteilla, kuten thereminillä, barokkisellolla ja lasiharpulla.

Show klo 22, ovet klo 21:30.

turku

Turku Jazz Orchestra & Kimmo Gröhn 60 – Old, new, borrowed and blue,Sigyn-sali, Turun konservatorio ja musiikkiopisto, turku16.10. Klo 19:00

keikka

Turku Jazz Orchestra
Kimmo Gröhn – sävellykset, saksofoni, kitara, laulu

Lokakuussa Turku Jazz Orchestra juhlii näyttävästi saksofonisti Kimmo Gröhnin 60-vuotissyntymäpäiviä Sigyn-salissa! Kimmo Gröhn tunnetaan jazzin lisäksi myös monien teatteriorkesterien sekä iskelmäartistien luottomuusikkona. Hän on työskennellyt mm. Arja Korisevan, Ami Aspelundin ja Kirkan yhtyeissä, sekä säveltänyt ja sovittanut musiikkia useisiin tv- ja radio-ohjelmiin. Monipuolinen säveltäjä ja multi-instrumentalisti esittelee juhlakonsertissa uutta ja vanhaa tuotantoaan.

Konsertin kokonaiskesto n. 2h sisältäen väliajan.

Liput 10-25€