Lauantai 1.8.

helsinki

Jazz-Espa: AINON,Espan lava, helsinki1.8. Klo 12:00

keikka

Miltä kuulostaa maailmanlopun alku, se lyhyt aika, kun vain mummot ja lokit ovat elossa? AINON kuljettaa kuulijaansa matkalla ajassa ja tilassa luoden voimakkaita kuvia, joiden äärellä voi pysähtyä. Se natisee ja lilluu, kunnes yhtäkkiä takavasemmalta alkaa rytminen kudos, johon takertua. AINON on sellisti-säveltäjä Aino Juutilaisen vuonna 2017 perustama helsinkiläinen yhtye, jonka musiikissa on vaikutteita jazzista, nykymusiikista ja klassisesta musiikista. Kvartetin ensilevyn julkaisee syyskuussa 2020 We Jazz Records.

Aino Juutilainen – sello, sävellys, Satu-Maija Aalto – viulu, alttoviulu, laulu, Suvi Linnovaara – saksofoni, klarinetti, huilu, Joonas Leppänen – rummut

Jazz-Espa: Linda Fredriksson & Reporters,Espan lava, helsinki1.8. Klo 14:00

Linda Fredriksson & Reporters

keikka

Antti Kujanpään, Petri Kauton ja rumpali Ville Pynssin muodostama Reporters-yhtye perustettiin vuonna 2012. Yhtyeen musiikki seilailee countryn, rockin, jazzin ja vapaan improvisaation välimaastoissa. Debyyttialbumi Reporters julkaistiin vuonna 2015 Kuu Recordsilla. Viime vuosina trio on hostannut omaa klubiaan helsinkiläisessä Oluthuone Haavissa, tarkoituksenaan toimia erilaisten solistien taustayhtyeenä. Saksofonisti Linda Fredrikssonin kanssa Reporters esiintyi maaliskuussa 2019. Baritonisaksofonin ja urkutrion yhdistelmä toimi niin hienosti ja soittokemiat olivat niin kohdallaan, että trio ja vieraileva solisti päättivät samantien jatkaa yhteistyötä. Jazz-Espan päätöskonsertissa kuullaan, mitä yhteistyöstä on kummunnut!

Linda Fredriksson - saksofonit, Antti Kujanpää - urut, Petri Kautto - laulu&kitara, Tatu Rönkkö - rummut (tuuraa Ville Pynssiä Jazz-Espalla)

Sunnuntai 2.8.

helsinki

SunJazz: Jonatan Sarikoski Search Party,Tenho Restobar, helsinki2.8. Klo 20:00

keikka

Rumpalina useissa kotimaan jazzyhtyeissä vaikuttava alunperin helsinkiläinen Jonatan Sarikoski (s. 1990) on viime vuodet asunut pääosin Itävallassa, missä hän on astunut yhtyejohtajan rooliin kokoamalla ympärilleen kansainvälisen miehistön maan jazzkentän lupaavimmista nuoremman polven kyvyistä. Jonatan Sarikoski Search Partyn musiikki pohjautuu Sarikosken sävellyksiin, joissa heijastuu yhtäaikaa svengaavan amerikkalaisen jazzperinteen juuret sekä eurooppalaiseeen musiikkiperinteeseen ominainen melodisuus ja dynaamisuus.

Yhtyeen debyyttialbumi The Time is Ripe julkaistiin helmikuussa 2020 sveitsiläislevy-yhtiö Unit Recordsilla.

Tobias Pustelnik - saksofoni
Thilo Seevers - piano
Vilkka Wahl - sähkökitara
Vesa Ojaniemi - kontrabasso
Jonatan Sarikoski - rummut

loviisa

Gustavson/Strandberg/Törnroos STREET LEVEL,Cafe Saltbodan, loviisa2.8. Klo 14:00

Vapaa pääsy

Street Level -yhtye seikkailee progressiivisen rockin, jazzin, bluesin ja funkin maastoissa. Trion ohjelmistossa kuullaan omien sävellysten lisäksi uudelleen sovitettuja versioita Joe Zawinulin, Beatlesin sekä Ray Charlesin kappaleista, joihin on jätetty runsaasti tilaa luovalle improvisaatiolle.

Gustavson/Strandberg/Törnroos Street Level perustettiin vuonna 2017 muutamaa yhteistä esiintymistä varten. Yhteinen groove löytyi kuitenkin heti, joten projektia päätettiin jatkaa. Yhtyeen nimeksi annettiin rumpali Thomas Törnroosin ehdottama Street Level, koska ensimmäinen konsertti soitettiin Porvoon Kahvila Rongon katutasossa.

Jukka Gustavson; vocals & keyboard
Jan-Olof Strandberg; bass
Thomas Törnroos; drums

Keskiviikko 5.8.

helsinki

Timo Lassy & Teppo Mäkynen,G Livelab Helsinki, helsinki5.8. Klo 19:00

keikka

Liput 30 €

Ovet: 18:00
Showtime: 19:00

Edellisellä visiitillään klubin ennakkoon loppuunmyynyt kaksikko, saksofonisti Timo Lassy ja rumpali Teppo Mäkynen palaavat elokuussa G Livelab Helsinkiin. Kotimaisen jazzin arvostetuimpiin muusikoihin lukeutuva parivaljakko on tullut tutuksi jo The Five Corners Quintetin ja Teddy Rok Sevenin ajoista lähtien. Pitkään yhdessä soittaneet ystävykset esittelivät viime kesänä kansainvälisesti ylistetyn duo-levynsä (We Jazz Records, 2019), jossa elektronisen musiikin värisävyt häivähtävät akustisen jazzkokoonpanon käsittelyssä. Loppukesän pimenevässä illassa luvassa on mukaansatempaavaa rytmi-iloittelua sekä intensiivistä improvisointia.

"Elementtejä on vähän – mutta niistä irtoaa 13 hyvin omailmeistä teosta, joiden aikana kuljetaan imevästä svengistä ja jännittävistä rytmikuvioista mietiskelevään tunnelmointiin ja hypnoottisiin riffitoistoihin." – Soundi

Lauantai 8.8.

salo

Jukka Perko PreBoppers: Swing, Bop & Lindy Hop,Rikalanmäki, salo8.8. Klo 19:00

keikka

Konserttilippu 22€ / 18€ (opisk/eläk)
Show & Dinner 45 € / 40€ (opisk/eläk)

Jukka Perko, saksofoni
Tomi Kettunen, kitara
Toomas Keski-Säntti, piano
Eero Seppä, basso
Teppo Mäkynen, rummut

Jukka Perko ystävineen tarjoaa kuulijoilleen täyslaidallisen kenen tahansa jalan alle menevää jazzia, josta voi nauttia niin kuunnellen kuin tanssienkin. Jukan uusimman yhtyeen etevien soittoniekkojen käsissä uuden elämän saaneet ikivihreät sävelmät tempaavat kuulijansa mukaan musiikilliselle aikamatkalle 1930-1940 -lukujen jazziin.

Show & Dinner -lippu sisältää pääsylipun ja pöytiin tarjoillun menun Rikalan Krouvissa ennen esitystä klo 17 alkaen.

Konserttitilana toimii Rikalanmäen avara Krouvin Vintti. Museoviraston suojeleman Rikalanmäen sijainti tunnetulla rautakauden muinaisjäännösalueella on ainutlaatuinen ja huokuu historian havinaa. Rikalan Krouvin keittiömestari Chef Rotisseur loihtii ennen konserttia maukkaan makuelämyksen 1930-luvun amerikkalaiseen tyyliin. Tarjolla BBQ-ribsit, lämmin perunasalaatti ja maissia sekä jälkiruoaksi Mini New York cheese cake.

Konsertti on osa SaloJazz Kesä-kiertuetta (Förby, Mathildedal, Rikalanmäki). Huomioimme korona-rajoitteet ja tapahtumiin on myynnissä rajallinen määrä lippuja. Ohjeistamme yleisöä tapahtumapaikoilla ajan tasalla olevien määräysten ja suositusten mukaisesti.

Yhteistyössä: Rikalanmäki, Jazz Finland Live, Salon kaupunki

www.salojazz.fi

Sunnuntai 9.8.

helsinki

SunJazz: Soikkeli/Mäensivu/Peri (FIN/US),Tenho Restobar, helsinki9.8. Klo 20:00

Olli Soikkeli

Kaisa Mäensivu

Joe "Jopperi" Peri

keikka

SOIKKELI + MÄENSIVU + PERI -trio (FIN/US)
Alunperin New Yorkissa yhteen lyöttäytyneet muusikot päästävät höyryt pihalle pitkän pandemian aiheuttaman keikkatauon jälkeen. Trio esittää jazzklassikoita.

OLLI SOIKKELI - kitara
New Yorkissa asuva kitaravirtuoosi Soikkeli on on nuoresta iästään huolimatta noussut yhdeksi maailman arvostetuimmista gypsy jazz -kitaristeista.

KAISA MÄENSIVU - kontrabasso
Suomessa ja New Yorkissa uraa luonut ”bass queen” Mäensivu on palannut Suomeen toistaiseksi. Hänen svengaavaa soittoaan on kuvailtu vangitsevaksi ja karismaattiseksi.

JOE ”JOPPERI” PERI - rummut
Amerikkalais-rumpali Peri on jo vuosien ajan esiintynyt aktiivisesti New Yorkin monilla jazzklubeilla, kuten Smalls, Mezzrow ja Zinc Bar. Tämä konsertti on Perin Tenho-debyytti!

Soittoaika klo 20:30 / vapaa pääsy

online

ELive Stream: Mikko Pettinen,ELive Stream, online9.8. Klo 15:00

Mikko Pettinen

Martin Söderbacka

Eevalotta Matikainen

keikka

Liput 9,90 €

ELive Stream on uusi nettipohjainen sarja, joka tuo suorat konserttilähetykset luoksesi! ELive Stream konserttien katsominen on helppoa!

Mikko Pettinen (s.1974) on täystyöllistetty jazzmuusikko Helsingistä. Trumpetisti Pettinen on vakituinen jäsen UMO Jazz Orkesterissa. Trumpetin lisäksi hän taitaa myös laulun ja pianonsoiton. Mikko Pettinen on trumpetistina virtuoottinen taituri joka myös osaa taikoa monipuolisesti eri sävyjä sekä efektoituja äänimaisemia soittimestaan. Konsertissa esitettävä ohjelmisto koostuu mm. jazzstandardeista joita Pettinen tulkitsee laulamalla ja soittamalla trumpettia.

Mikko Pettinen - laulu/trumpetti
Martin Söderbacka - kitara
Eevalotta Matikainen - kontrabasso

Kaikki konsertit katsottavissa lähetyspäivästä vielä 7 vuorokauden ajan!

Keskiviikko 12.8.

lieto

Aninkaisten Sävel,Liedon Vanhalinna, lieto12.8. Klo 19:00

keikka

Liput 15 €

Rytmiorkesteri Aninkaisten Sävel esiintyy keskiviikkona 12. elokuuta klo 19 perinteisessä Lieto-viikon konsertissa ulkona Vanhalinnan pihapiirissä. Illan aikana kuullaan kotimaisia ja kansainvälisiä 1920-30-lukujen tarttuvia iskusävelmiä alkuperäisinä sovituksina ison orkesterin tulkitsemana.

”Konsertti pidetään vanhan navetan takana esiintymislavalla viikinkilaivan edessä korona-ajan turvavälejä noudattaen. Sateen sattuessa konsertti pidetään sisätiloissa Vanhalinnan Puimalassa, myöskään unohtamatta turvavälejä. Tervetuloa aikamatkalle kultaisen swingin kaudelle!”, kertoo orkesterin tummaääninen laulusolisti Sanna Vartiainen.

Aninkaisten Sävel on 14-henkinen mannermainen rytmiorkesteri 1920-30-luvun tyyliin. Orkesteri on saanut alkunsa vuonna 2008, kun rytmikärpäsen pureman saaneet musiikin harrastajat ja ammattilaiset kokosivat ryhmän Turun Aninkaistenmäessä. Orkesterin ohjelmisto sisältää mm. swingejä, foxtroteja, rumbaa, tangoja ja tyylikkäitä iskusävelmiä. Sovitukset ovat alkuperäisiä tai samaan tyyliin sovitettuja kuin niitä soitettiin sotien välisenä aikana Euroopan ja Pohjois-Amerikan klubeilla ja tanssisaleissa.

Lauantai 15.8.

helsinki

Emma Salokoski & Kalevi Louhivuori's Free Fall,Astoria Klubi, helsinki15.8. Klo 19:00

keikka

Liput 28 €, sis. käsittelykulut
Ovet klo 18, Showtime klo 19

Astoria Klubi
Iso Roobertinkatu 14

Uuden Astoria Klubin avajaiskonsertissa kuullaan Emma Salokosken musiikillinen elämänkerta uran alusta tähän päivään – miten hänestä on vuosien kuluessa tullut sellainen artisti, kuin hän nyt on. Hän esittää uraansa merkittävästi vaikuttaneiden esiintyjien musiikkia omien kappaleidensa lisäksi ja kertoo, miksi kyseiset laulut ovat olleet hänelle niin merkityksellisiä. Free Fall -ilta on vapaapudotus Emman musiikilliseen minään. Emman kanssa Astoria Klubin lavalle nousee Free Fall Collective, jossa soittaa Suomen eturivin huippumuusikoita trumpetisti-säveltäjä Kalevi Louhivuoren johdolla. Luvassa on eri musiikkilajien monipuolista hehkutusta.

Eri musiikkilajien kanssa viihtyvä Emma Salokoski on helsinkiläissyntyinen laulaja-lauluntekijä ja musiikin monipuolinen tulkitsija. Hän säveltää ja sanoittaa usein laulunsa, ja hänen musiikkiaan on esitetty myös useissa teatteri- ja tanssiproduktioissa. Vuonna 2006 hänet valittiin Emma-gaalassa vuoden naissolistiksi.

Sunnuntai 23.8.

helsinki

SunJazz: Black Motor,Tenho Restobar, helsinki23.8. Klo 20:00

keikka

Tane Kannisto: saksofonit ja puupuhaltimet
Ville Rauhala: kontrabasso
Simo Laihonen: rummut ja lyömäsoittimet

Vapaa pääsy.

Keskiviikko 26.8.

helsinki

Sointi Jazz Orchestra feat. Mathias Eick (FI/NO),G Livelab Helsinki, helsinki26.8. Klo 19:00

Sointi Jazz Orchestra

(+ Mathias Eick)
keikka

Liput 27 €
Ovet: 18:00
Showtime: 19:00

Palkittu norjalainen trumpetisti ja säveltäjä Mathias Eick saapuu elokuussa sukupolvensa kiinnostavimman big bandin Sointi Jazz Orchestran solistivieraaksi. Arvostetun ECM-levy-yhtiön talliin kuuluva Eick on julkaissut neljä albumia omalla nimellään sekä tehnyt yhteistyötä lukuisten huippuartistien ja -yhtyeiden kanssa aina Trondheim Jazz Orchestrasta Chick Coreaan. Ennakkoluulottomista musiikillisista avauksista tunnettu Sointi Jazz Orchestra ja kansainvälistä suurmenestystä nauttiva Eick yhdistävät voimansa ainutlaatuisessa konsertissa G Livelab Helsingissä 26. elokuuta. Ohjelmisto koostuu pääosin Eickin sävellysten uusista sovituksista, jotka hyödyntävät SJO:n erityistä instrumentaatiota nostaen yhteistyön parhaat puolet esiin.

turku

Softly, with Feeling - Peggy Lee 100 vuotta,Turun Vaakahuone, turku26.8. Klo 20:00

keikka

Ohjelmamaksu 10 €

Svengaavaa swingiä, upeita balladeja ja muita melodisen Classic Jazzin helmiä Miss Peggy Leen juhlavuoden kunniaksi. Tapahtumapaikkana, ja tilaisuuden virallisena järjestäjänä, historiallinen ja tunnelmallinen Vaakahuoneen Paviljonki Aurajoen varrella. Tervetuloa nauttimaan upeasta musiikista ja korkealuokkaisen keittiön tarjonnasta!

Shirley Sparks, laulu
Antti Sarpila, piano

Torstai 27.8.

tampere

Sointi Jazz Orchestra feat. Mathias Eick (FI/NO),G Livelab Tampere, tampere27.8. Klo 19:00

Sointi Jazz Orchestra

(+ Mathias Eick)
keikka

Liput 27 €
Ovet: 18:00
Showtime: 19:00

Palkittu norjalainen trumpetisti ja säveltäjä Mathias Eick saapuu elokuussa sukupolvensa kiinnostavimman big bandin Sointi Jazz Orchestran solistivieraaksi. Arvostetun ECM-levy-yhtiön talliin kuuluva Eick on julkaissut neljä albumia omalla nimellään sekä tehnyt yhteistyötä lukuisten huippuartistien ja -yhtyeiden kanssa aina Trondheim Jazz Orchestrasta Chick Coreaan. Ennakkoluulottomista musiikillisista avauksista tunnettu Sointi Jazz Orchestra ja kansainvälistä suurmenestystä nauttiva Eick yhdistävät voimansa ainutlaatuisessa konsertissa G Livelab Tampereella 27. elokuuta. Ohjelmisto koostuu pääosin Eickin sävellysten uusista sovituksista, jotka hyödyntävät SJO:n erityistä instrumentaatiota nostaen yhteistyön parhaat puolet esiin.