APRIL JAZZ SUBGROOVES / DAY 2
Maja Mannila
Timo Lassy & Teppo Mäkynen

April Jazzin striimifestivaali lähetetään Helsingin G Livelabista ja näkyy Keikalla.fi kautta. Konsertin väliajalla kuullaan artistihaastatteluja ja ajankohtaista keskustelua.

MAJA MANNILA
”Herregud mikä ääni!”, kirjoitti Helsingin Sanomien Jazzkeittiön Katri Kallionpää kuultuaan Maja Mannilaa alkuvuodesta 2018. Maja Mannila on vaikuttava nuori jazz/soul-laulaja, pianisti ja säveltäjä. Nuorista helsinkiläismuusikoista koostuvan yhtyeensä kanssa hän esittää R&B:sta, soulista, jazzista ja gospelista ammentavaa, pääosin Mannilan säveltämää musiikkia. Muusikkoperheen kasvatilla on varma ote musisointiin samalla kun hän painottaa vapauden ja hauskanpidon olevan tärkeää musiikin luomisessa ja soittamisessa. Maja on ehtinyt tehdä vaikutuksen kuulijoihinsa niin April Jazzin F-Musiikki Stagella kuin April Jazz Clubillakin.

Maja Mannila, laulu, koskettimet / Johannes Granroth, basso / Severi Sorjonen, rummut

TIMO LASSY & TEPPO MÄKYNEN
Saksofonisti Timo Lassy ja rumpali Teppo Mäkynen tunnetaan 2000-luvun alussa esiinmarssin suorittaneen uuden suomalaisen jazz-sukupolven johtohahmoina. Vuosien varrella he ovat työskennelleet yhdessä monissa merkittävissä kokoonpanoissa (Teddy Rok 7, The Five Corners Quintet, Jo Stance, Timo Lassy Band). Nyt nämä huippumuusikot nousevat lavalle tuoreella duo-kokoopanolla, jonka esitys sisältää monipuolisen ja jännittävän kokonaisuuden aina spirituaalisesta vapaasta improvisaatiosta tiukkaan grooveen. Duon vuonna 2019 julkaistu debyyttialbumi on kerännyt loistavia arvioita niin meillä kuin muuallakin. Viimeisimpänä saavutuksena mainittakoon Gilles Peterson Worlwide FM Awardsin "Jazz Album of the Year" -ehdokkuus.

"The two make simple sound simply divine." 4/5 – DownBeat
"Like its multicolored but straightforward cover, this music is very simple but seductive." 4/5 – All About Jazz

Timo Lassy, saksofoni / Teppo Mäkynen, rummut

Yhden illan lippu 9,90€ (sis. kaksi esiintyjää)
Festivaalipassi (sis. neljä iltaa, kahdeksan esiintyjää) 29,90€
Lähetykset katseltavissa jälkitallenteina kuuden päivän ajan.
lippu.fi/april-jazz
www.apriljazz.fi

Keikat samana päivänä kaupungissa espoo

PERUTTU/CANCELLED April Jazz: Jamison Ross, PeelaSellosali, espoo23.4. Klo 19:00

Peela

Jamison Ross

keikka

Jamison Ross
Laulaja-rumpali Jamison Ross on eräs kuumimmista nimistä nousussa olevien nuorten artistien joukossa. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvassa Rossissa yhdistyvät gospel-vivahteilla höystetty sielukas lauluääni sekä tiukasti svengaava rumpujensoitto. Häntä onkin kuvattu sekoitukseksi Donny Hathawayta ja Elvin Jonesia. Oman yhtyeensä ohella Ross soittaa viime vuosina huikean suosion saavuttaneessa Snarky Puppy -jazz-funk-kollektiivissa.

Vuonna 2012 Ross osallistui rumpalina kansainväliseen Thelonius Monk jazzkilpailuun, jonka voittajana hän sai sopimuksen arvostetun Concord-levy-yhtiön kanssa. Kuitenkin vasta esikoisalbumi ”Jamison”(2015) paljasti Rossin vaikuttavat laulunlahjat, joista edes oma levy-yhtiö ei ollut tietoinen. Ross itse sanoo laulaneensa koko elämänsä, joten hänelle debytoiminen vokalistina oli luonteva ratkaisu. Valinta on osoittautunut täysosumaksi, sillä esikoislevy oli ehdolla vuoden parhaan lauletun jazzalbumin Grammy-palkinnon saajaksi. Kehuttu kakkosalbumi ”All For One” (2018) syntyi Sellosalissa nähtävällä kokoonpanolla. Kuriositeettina mainittakoon, että levyn tekijätiedoista löytyy myös pianisti Sullivan Fortner, joka esiintyy samana iltana Tapiolasalissa laulaja Cécile McLorin Salvantin kanssa.

Jamison Ross, laulu, rummut (US)
Chris Pattishall, piano (US)
Rick Lollar, kitara (US)

Peela
Peelan musiikissa vahvat melodiat, mukaansa tempaavat rytmit ja improvisaatio ovat keskeisessä roolissa. Kitaristi-säveltäjä Johannes Granrothin käsialaa olevissa kappaleissa on vaikutteita jazzista, funk-rockista ja neo-soulista ja kosketinsoittaja Maja Mannilan virtuoosimaiset lauluosuudet koristavat muutoin instrumentaalipainotteista musiikkia. Granroth on maininnut musiikillisiksi innoittajikseen jazzkitaristi Pat Methenyn sekä Snarky Puppyn. Aktiivisesti keikkaileva yhtye julkaisi esikoisalbuminsa keväällä 2018 ja 2018 ja uuden levyn julkaisua juhlitaan April Jazzeilla.

Maja Mannila, koskettimet, laulu
Sami Leponiemi, saksofoni
Johannes Granroth, kitara
Antti Ahoniemi, basso
Mikko Antila, perkussiot
Johan Dahlbo, rummut

 Liput alk. 35/29 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), Lippupiste
Kesto noin 3h, väliaika.

Järjestyksessään 34. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 22.–26.4.2020. 
www.apriljazz.fi
www.facebook.com/apriljazzfestival/
instagram.com/apriljazzfestival/

 

PERUTTU/CANCELLED April Jazz: Cécile McLorin SalvantTapiolasali, espoo23.4. Klo 19:00

Cécile McLorin Salvant

keikka

Ensi kertaa Suomeen saapuva yhdysvaltalainen laulaja Cécile McLorin Salvant on kohonnut kymmenessä vuodessa raketin lailla maailman jazzvokalistien kirkkaimpaan tähtikaartiin. Arvostetun kansainvälisen Thelonius Monk jazzlaulukilpailun voitto vuonna 2010 nosti hänet kertaheitolla jazzpiirien tietoisuuteen. Tämän jälkeen McLorin Salvant on julkaissut neljä levyä, joista kolme on palkittu Grammylla vuoden parhaana laulettuna jazzalbumina. DownBeat-jazzlehden kriitikot äänestivät syksyllä 2019 McLorin Salvantin vuoden parhaaksi jazzartistiksi sekä parhaaksi naisvokalistiksi.

Ranskalaisen äidin ja haitilaisen isän lapsena Cécile varttui kaksikielisessä perheessä Miamin rikkaan musiikki- ja kulttuurielämän vaikutuspiirissä. Vanhempien levykokoelman myötä tytär altistui pienestä pitäen laajalle kattaukselle erilaisia musiikkilajeja, myös jazzmusiikille. Lapsuudessa ja teini-iässä lauluharrastus painottui kuitenkin klassiseen musiikkiin ja Broadway-sävelmiin. Ulkomaisista yliopisto-opinnoista haaveillut nuori Cécile päätyi Ranskaan pääaineinaan oopperalaulu ja oikeustiede. Ranskassa hän sai ohjaajakseen ja opettajakseen jazzsaksofonisti Jean-François Bonnelin, jonka johdolla alkoi syvällinen perehtyminen jazzin perinteeseen.

Nykyisin McLorin Salvant hallitsee ainutkertaisen laajan ja monipuolisen ohjelmiston. Hän tulkitsee ”suuren amerikkalaisen laulukirjan” tunnettuja standardeja tuoreella tavalla, nostaa esiin ajan saatossa unohtuneita helmiä, elävöittää suosituimpia musikaalisävelmiä jazzaksentein sekä esittää taitavasti myös chansoneja ja kabaree-numeroita. Ikään kuin tässä ei olisi riittävästi, McLorin Salvant on myös lahjakas säveltäjä, jonka teokset peilaavat usein hänen ainutlaatuista näkökulmaansa rakkauteen, elämään ja naiseuteen.

April Jazzeilla McLorin Salvantia säestää huippulahjakas pianisti Sullivan Fortner. Lukuisten supertähtien kuten Dianne Reeves, Wynton Marsalis, DeeDee Bridgewater sekä John Scofield kanssa esiintynyt Fortner valittiin vuonna 2019 DownBeat-lehdessä nousevaksi tähdeksi niin pianistina kuin jazzartistina.

Cécile McLorin Salvant, laulu (US)
Sullivan Fortner, piano (US)

Liput alk. 59/49 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), Lippupiste
Kesto noin 1h 30min, ei väliaikaa.

Järjestyksessään 34. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 22.–26.4.2020. 
www.apriljazz.fi
www.facebook.com/apriljazzfestival/
instagram.com/apriljazzfestival/

PERUTTU/CANCELLED April Jazz: Melissa Aldana (CL/NO/US)Cafe Louhi, espoo23.4. Klo 19:30

keikka

 Melissa Aldana

Grammy-ehdokas ja Thelonious Monk International Jazz Competitionin voittanut tenorisaksofonisti ja säveltäjä Melissa Aldana on saksofonimaailman nouseva tähti. Chilestä ponnistavan nuoren muusikon johtaman jazzkvartetin ensimmäinen albumi Visions julkaistiin ylistävien arvostelujen saattelemana toukokuussa 2019. Albumilla Aldana liittää oman kokemuksensa latinalaisamerikkalaisten taiteilijoiden jatkumoon, inspiroituen erityisesti meksikolaistaiteilija Frida Kahlon työstä ja elämäntarinasta. Aldanan lyyrisen melodista instrumentaalijazzia edustava musiikki ponnistaa itseilmaisun ja identiteetin tematiikasta.

Melissa Aldana syntyi saksofonistiperheeseen, jossa sekä isänsä Marcos ja isoisänsä Enrique olivat ammattimuusikoita. Nuoresta iästään huolimatta Aldana on ehtinyt jo juurruttaa nimensä lupaavien jazzmuusikoiden joukkoon. Vuonna 2019 parhaan improvisoidun soolon sarjaan Grammy-gaalassa nostettu ja DownBeat-lehden kriitikkojen ja yleisön äänestyksessä korkealle menestynyt muusikko teki historiaa voittaen vuonna 2013 arvostetun Thelenious Monk -palkinnon sekä ensimmäisenä naispuolisena että etelä-amerikkalaisena instrumentalistina.

“One of the more exciting young tenor saxophonists today” – The New York Time 

“Aldana...embodies a new sense of possibility and direction in jazz.” – The Washington Post

"Melissa Aldana's Visions proves itself a highlight of this year.” – Friedrich Kunzmann, All About Jazz

Melissa Aldana, tenorisaksofoni (CL)
Lage Lund, kitara (NO) / Sam Harris, piano (US)
Pablo Menares, basso (CL)
Kush Abadey, rummut (US)

 

Espoo Big Band feat. Verneri Pohjola
PUNAINEN – Musiikkia orientaaliseen rikostarinaan

Vuonna 1980 perustettu Espoo Big Band saavuttaa tänä vuonna 40 vuoden rajapyykin. EBB:n juhlavuoden avaavassa konsertissa huhtikuun April Jazzeilla kantaesityksensä saa Mikko Hassiselta tilattu teos, jonka johtaa EBB:n kapellimestari Marzi Nyman. Säveltäjä Mikko Hassinen vastaa live-elektroniikasta, solistina esiintyy trumpetisti Verneri Pohjola ja pianistina vastikään Yrjö-palkittu Riitta Paakki.

Mikko Hassisen säveltämä musiikki on eräänlainen soundtrack tarinaan, jonka tapahtumat ja henkilöt saavat omat teemansa. Kuvitteellinen tarina sijoittuu 1500-luvun lopun Istanbuliin ja sen keskiössä on pientä taiteilijapiiriä kohauttaneen murhan selvittäminen. Innoituksen musiikilliseen kertomukseen Hassinen kertoo saaneensa luettuaan Orhan Pamukin kirjoittaman ja Tuula Kojon suomentaman kirjan Nimeni on punainen. 

Mikko Hassinen halusi säveltää Espoo Big Bandille musiikkia, jonka vaikuttimet poikkeavat jo lähtökohtaisesti perinteisimmistä big band -musiikkiin liittyvistä traditioista. ”Olen ollut jo tovin kiinnostunut arabialaisesta musiikista ja siksi tuntui luontevalta yhdistää siitä saamiani vaikutteita jazziin. Verneri Pohjola on loistava jazzimprovisoija, mutta hän oli luonteva valinta solistiksi myöskin voimakkaan lyyrisen soittotapansa vuoksi.”, Mikko Hassinen kertoo. Sävellyksissä on vaikutteita arbialaisesta musiikista, muttei niin ilmeisellä tavalla, jolla esimerkiksi Duke Ellington sitä sarjoissaan käytti. Persialaisen musiikin vaikutteet ovat mukana vivahteina liittyen kappaleiden muotoihin, asteikkoihin ja rytmeihin. Live-elektroniikan käyttö tuo lisävivahteen big bandin jo värikkääseen sointiin.

Mikko Hassinen, sovitukset ja sävellykset, efektit
Verneri Pohjola, trumpetti
Marzi Nyman, kapellimestari
Espoo Big Band

Liput alk. 35/29 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), Lippupiste
3h 15min, väliaika

Järjestyksessään 34. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 22.–26.4.2020. 
www.apriljazz.fi
www.facebook.com/apriljazzfestival/
www.instagram.com/apriljazzfestival/