Siirry pääsisältöön

Torstai 23.4.

espoo

PERUTTU/CANCELLED April Jazz: Jamison Ross, Peela,Sellosali, espoo23.4. Klo 19:00

Peela

Jamison Ross

keikka

Jamison Ross
Laulaja-rumpali Jamison Ross on eräs kuumimmista nimistä nousussa olevien nuorten artistien joukossa. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvassa Rossissa yhdistyvät gospel-vivahteilla höystetty sielukas lauluääni sekä tiukasti svengaava rumpujensoitto. Häntä onkin kuvattu sekoitukseksi Donny Hathawayta ja Elvin Jonesia. Oman yhtyeensä ohella Ross soittaa viime vuosina huikean suosion saavuttaneessa Snarky Puppy -jazz-funk-kollektiivissa.

Vuonna 2012 Ross osallistui rumpalina kansainväliseen Thelonius Monk jazzkilpailuun, jonka voittajana hän sai sopimuksen arvostetun Concord-levy-yhtiön kanssa. Kuitenkin vasta esikoisalbumi ”Jamison”(2015) paljasti Rossin vaikuttavat laulunlahjat, joista edes oma levy-yhtiö ei ollut tietoinen. Ross itse sanoo laulaneensa koko elämänsä, joten hänelle debytoiminen vokalistina oli luonteva ratkaisu. Valinta on osoittautunut täysosumaksi, sillä esikoislevy oli ehdolla vuoden parhaan lauletun jazzalbumin Grammy-palkinnon saajaksi. Kehuttu kakkosalbumi ”All For One” (2018) syntyi Sellosalissa nähtävällä kokoonpanolla. Kuriositeettina mainittakoon, että levyn tekijätiedoista löytyy myös pianisti Sullivan Fortner, joka esiintyy samana iltana Tapiolasalissa laulaja Cécile McLorin Salvantin kanssa.

Jamison Ross, laulu, rummut (US)
Chris Pattishall, piano (US)
Rick Lollar, kitara (US)

Peela
Peelan musiikissa vahvat melodiat, mukaansa tempaavat rytmit ja improvisaatio ovat keskeisessä roolissa. Kitaristi-säveltäjä Johannes Granrothin käsialaa olevissa kappaleissa on vaikutteita jazzista, funk-rockista ja neo-soulista ja kosketinsoittaja Maja Mannilan virtuoosimaiset lauluosuudet koristavat muutoin instrumentaalipainotteista musiikkia. Granroth on maininnut musiikillisiksi innoittajikseen jazzkitaristi Pat Methenyn sekä Snarky Puppyn. Aktiivisesti keikkaileva yhtye julkaisi esikoisalbuminsa keväällä 2018 ja 2018 ja uuden levyn julkaisua juhlitaan April Jazzeilla.

Maja Mannila, koskettimet, laulu
Sami Leponiemi, saksofoni
Johannes Granroth, kitara
Antti Ahoniemi, basso
Mikko Antila, perkussiot
Johan Dahlbo, rummut

 Liput alk. 35/29 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), Lippupiste
Kesto noin 3h, väliaika.

Järjestyksessään 34. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 22.–26.4.2020. 
www.apriljazz.fi
www.facebook.com/apriljazzfestival/
instagram.com/apriljazzfestival/

 

PERUTTU/CANCELLED April Jazz: Cécile McLorin Salvant,Tapiolasali, espoo23.4. Klo 19:00

Cécile McLorin Salvant

keikka

Ensi kertaa Suomeen saapuva yhdysvaltalainen laulaja Cécile McLorin Salvant on kohonnut kymmenessä vuodessa raketin lailla maailman jazzvokalistien kirkkaimpaan tähtikaartiin. Arvostetun kansainvälisen Thelonius Monk jazzlaulukilpailun voitto vuonna 2010 nosti hänet kertaheitolla jazzpiirien tietoisuuteen. Tämän jälkeen McLorin Salvant on julkaissut neljä levyä, joista kolme on palkittu Grammylla vuoden parhaana laulettuna jazzalbumina. DownBeat-jazzlehden kriitikot äänestivät syksyllä 2019 McLorin Salvantin vuoden parhaaksi jazzartistiksi sekä parhaaksi naisvokalistiksi.

Ranskalaisen äidin ja haitilaisen isän lapsena Cécile varttui kaksikielisessä perheessä Miamin rikkaan musiikki- ja kulttuurielämän vaikutuspiirissä. Vanhempien levykokoelman myötä tytär altistui pienestä pitäen laajalle kattaukselle erilaisia musiikkilajeja, myös jazzmusiikille. Lapsuudessa ja teini-iässä lauluharrastus painottui kuitenkin klassiseen musiikkiin ja Broadway-sävelmiin. Ulkomaisista yliopisto-opinnoista haaveillut nuori Cécile päätyi Ranskaan pääaineinaan oopperalaulu ja oikeustiede. Ranskassa hän sai ohjaajakseen ja opettajakseen jazzsaksofonisti Jean-François Bonnelin, jonka johdolla alkoi syvällinen perehtyminen jazzin perinteeseen.

Nykyisin McLorin Salvant hallitsee ainutkertaisen laajan ja monipuolisen ohjelmiston. Hän tulkitsee ”suuren amerikkalaisen laulukirjan” tunnettuja standardeja tuoreella tavalla, nostaa esiin ajan saatossa unohtuneita helmiä, elävöittää suosituimpia musikaalisävelmiä jazzaksentein sekä esittää taitavasti myös chansoneja ja kabaree-numeroita. Ikään kuin tässä ei olisi riittävästi, McLorin Salvant on myös lahjakas säveltäjä, jonka teokset peilaavat usein hänen ainutlaatuista näkökulmaansa rakkauteen, elämään ja naiseuteen.

April Jazzeilla McLorin Salvantia säestää huippulahjakas pianisti Sullivan Fortner. Lukuisten supertähtien kuten Dianne Reeves, Wynton Marsalis, DeeDee Bridgewater sekä John Scofield kanssa esiintynyt Fortner valittiin vuonna 2019 DownBeat-lehdessä nousevaksi tähdeksi niin pianistina kuin jazzartistina.

Cécile McLorin Salvant, laulu (US)
Sullivan Fortner, piano (US)

Liput alk. 59/49 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), Lippupiste
Kesto noin 1h 30min, ei väliaikaa.

Järjestyksessään 34. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 22.–26.4.2020. 
www.apriljazz.fi
www.facebook.com/apriljazzfestival/
instagram.com/apriljazzfestival/

PERUTTU/CANCELLED April Jazz: Melissa Aldana (CL/NO/US),Cafe Louhi, espoo23.4. Klo 19:30

keikka

 Melissa Aldana

Grammy-ehdokas ja Thelonious Monk International Jazz Competitionin voittanut tenorisaksofonisti ja säveltäjä Melissa Aldana on saksofonimaailman nouseva tähti. Chilestä ponnistavan nuoren muusikon johtaman jazzkvartetin ensimmäinen albumi Visions julkaistiin ylistävien arvostelujen saattelemana toukokuussa 2019. Albumilla Aldana liittää oman kokemuksensa latinalaisamerikkalaisten taiteilijoiden jatkumoon, inspiroituen erityisesti meksikolaistaiteilija Frida Kahlon työstä ja elämäntarinasta. Aldanan lyyrisen melodista instrumentaalijazzia edustava musiikki ponnistaa itseilmaisun ja identiteetin tematiikasta.

Melissa Aldana syntyi saksofonistiperheeseen, jossa sekä isänsä Marcos ja isoisänsä Enrique olivat ammattimuusikoita. Nuoresta iästään huolimatta Aldana on ehtinyt jo juurruttaa nimensä lupaavien jazzmuusikoiden joukkoon. Vuonna 2019 parhaan improvisoidun soolon sarjaan Grammy-gaalassa nostettu ja DownBeat-lehden kriitikkojen ja yleisön äänestyksessä korkealle menestynyt muusikko teki historiaa voittaen vuonna 2013 arvostetun Thelenious Monk -palkinnon sekä ensimmäisenä naispuolisena että etelä-amerikkalaisena instrumentalistina.

“One of the more exciting young tenor saxophonists today” – The New York Time 

“Aldana...embodies a new sense of possibility and direction in jazz.” – The Washington Post

"Melissa Aldana's Visions proves itself a highlight of this year.” – Friedrich Kunzmann, All About Jazz

Melissa Aldana, tenorisaksofoni (CL)
Lage Lund, kitara (NO) / Sam Harris, piano (US)
Pablo Menares, basso (CL)
Kush Abadey, rummut (US)

 

Espoo Big Band feat. Verneri Pohjola
PUNAINEN – Musiikkia orientaaliseen rikostarinaan

Vuonna 1980 perustettu Espoo Big Band saavuttaa tänä vuonna 40 vuoden rajapyykin. EBB:n juhlavuoden avaavassa konsertissa huhtikuun April Jazzeilla kantaesityksensä saa Mikko Hassiselta tilattu teos, jonka johtaa EBB:n kapellimestari Marzi Nyman. Säveltäjä Mikko Hassinen vastaa live-elektroniikasta, solistina esiintyy trumpetisti Verneri Pohjola ja pianistina vastikään Yrjö-palkittu Riitta Paakki.

Mikko Hassisen säveltämä musiikki on eräänlainen soundtrack tarinaan, jonka tapahtumat ja henkilöt saavat omat teemansa. Kuvitteellinen tarina sijoittuu 1500-luvun lopun Istanbuliin ja sen keskiössä on pientä taiteilijapiiriä kohauttaneen murhan selvittäminen. Innoituksen musiikilliseen kertomukseen Hassinen kertoo saaneensa luettuaan Orhan Pamukin kirjoittaman ja Tuula Kojon suomentaman kirjan Nimeni on punainen. 

Mikko Hassinen halusi säveltää Espoo Big Bandille musiikkia, jonka vaikuttimet poikkeavat jo lähtökohtaisesti perinteisimmistä big band -musiikkiin liittyvistä traditioista. ”Olen ollut jo tovin kiinnostunut arabialaisesta musiikista ja siksi tuntui luontevalta yhdistää siitä saamiani vaikutteita jazziin. Verneri Pohjola on loistava jazzimprovisoija, mutta hän oli luonteva valinta solistiksi myöskin voimakkaan lyyrisen soittotapansa vuoksi.”, Mikko Hassinen kertoo. Sävellyksissä on vaikutteita arbialaisesta musiikista, muttei niin ilmeisellä tavalla, jolla esimerkiksi Duke Ellington sitä sarjoissaan käytti. Persialaisen musiikin vaikutteet ovat mukana vivahteina liittyen kappaleiden muotoihin, asteikkoihin ja rytmeihin. Live-elektroniikan käyttö tuo lisävivahteen big bandin jo värikkääseen sointiin.

Mikko Hassinen, sovitukset ja sävellykset, efektit
Verneri Pohjola, trumpetti
Marzi Nyman, kapellimestari
Espoo Big Band

Liput alk. 35/29 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), Lippupiste
3h 15min, väliaika

Järjestyksessään 34. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 22.–26.4.2020. 
www.apriljazz.fi
www.facebook.com/apriljazzfestival/
www.instagram.com/apriljazzfestival/

APRIL JAZZ SUBGROOVES / DAY 2
Maja Mannila
Timo Lassy & Teppo Mäkynen

April Jazzin striimifestivaali lähetetään Helsingin G Livelabista ja näkyy Keikalla.fi kautta. Konsertin väliajalla kuullaan artistihaastatteluja ja ajankohtaista keskustelua.

MAJA MANNILA
”Herregud mikä ääni!”, kirjoitti Helsingin Sanomien Jazzkeittiön Katri Kallionpää kuultuaan Maja Mannilaa alkuvuodesta 2018. Maja Mannila on vaikuttava nuori jazz/soul-laulaja, pianisti ja säveltäjä. Nuorista helsinkiläismuusikoista koostuvan yhtyeensä kanssa hän esittää R&B:sta, soulista, jazzista ja gospelista ammentavaa, pääosin Mannilan säveltämää musiikkia. Muusikkoperheen kasvatilla on varma ote musisointiin samalla kun hän painottaa vapauden ja hauskanpidon olevan tärkeää musiikin luomisessa ja soittamisessa. Maja on ehtinyt tehdä vaikutuksen kuulijoihinsa niin April Jazzin F-Musiikki Stagella kuin April Jazz Clubillakin.

Maja Mannila, laulu, koskettimet / Johannes Granroth, basso / Severi Sorjonen, rummut

TIMO LASSY & TEPPO MÄKYNEN
Saksofonisti Timo Lassy ja rumpali Teppo Mäkynen tunnetaan 2000-luvun alussa esiinmarssin suorittaneen uuden suomalaisen jazz-sukupolven johtohahmoina. Vuosien varrella he ovat työskennelleet yhdessä monissa merkittävissä kokoonpanoissa (Teddy Rok 7, The Five Corners Quintet, Jo Stance, Timo Lassy Band). Nyt nämä huippumuusikot nousevat lavalle tuoreella duo-kokoopanolla, jonka esitys sisältää monipuolisen ja jännittävän kokonaisuuden aina spirituaalisesta vapaasta improvisaatiosta tiukkaan grooveen. Duon vuonna 2019 julkaistu debyyttialbumi on kerännyt loistavia arvioita niin meillä kuin muuallakin. Viimeisimpänä saavutuksena mainittakoon Gilles Peterson Worlwide FM Awardsin "Jazz Album of the Year" -ehdokkuus.

"The two make simple sound simply divine." 4/5 – DownBeat
"Like its multicolored but straightforward cover, this music is very simple but seductive." 4/5 – All About Jazz

Timo Lassy, saksofoni / Teppo Mäkynen, rummut

Yhden illan lippu 9,90€ (sis. kaksi esiintyjää)
Festivaalipassi (sis. neljä iltaa, kahdeksan esiintyjää) 29,90€
Lähetykset katseltavissa jälkitallenteina kuuden päivän ajan.
lippu.fi/april-jazz
www.apriljazz.fi

helsinki

PERUTTU/CANCELLED April Jazz: Trondheim Jazz Orchestra & Alf Hulbækmo,Temppeliaukion kirkko, helsinki23.4. Klo 20:00

Trondheim Jazz Orchestra & Alf Hulbækmo

keikka

Yksi Norjan merkittävimmistä jazzyhtyeistä, Trondheim Jazz Orchestra heittäytyy musiikilliseen seikkailuun urkuristi-säveltäjä Alf Hulbækmon kanssa. Hulbækmon sävellyksissä tutkiskellaan iltahämärän mystistä, mutta turvallista hämyä sovitettuna kirkkourkujen, laulun, jousten, puhaltimien ja perkussioiden kokoonpanolle. Kokonaisuuden kruunaa Tor Breivikin valosuunnittelu yhdistettynä Temppeliaukion kirkon vaikuttavaan arkkitehtuuriin.

Trondheim Jazz Orchestra on Keski-Norjan Jazzkeskuksen hallinnoima orkesteri, joka koostuu Norjan arvostetuimmista jazzmuusikoista. Luovasti ja ennakkoluulottomasti kokoonpanosta ja repertuaarista toiseen joustava orkesteri tunnetaan yhteistyöprojekteistaan monien kansainvälisten nimien kanssa. Alf Hulbækmo on norjalainen uuden sukupolven säveltäjä ja multi-instrumentalisti, joka hallitsee urkujen lisäksi myös pianon, saksofonin ja laulun.

”…a far reaching orchestra clearly capable of handling anything and everything that’s put in front of it.”
John Kelman, All About Jazz

Alf Hulbækmo, kirkkourut
Siri Gjære, laulu
Harald Relling Nielsen, laulu
Rohey Taalah, laulu
Håkon Aase, viulu
Marianne B. Lie, sello
Kalle Nyberg, klarinetit, saksofonit
Hild Sofie Tajord, käyrätorvi
Hildegunn Øiseth, trumpetti
Ole Jørgen Melhus, pasuuna
Hans Hulbækmo, rummut, perkussiot

Järjestyksessään 34. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 22.–26.4.2020. 
www.apriljazz.fi
www.facebook.com/apriljazzfestival/
www.instagram.com/apriljazzfestival/

MY ENDEAVOUR - Hanna Marttilan kandikonsertti,Musiikkitalo, Black Box, helsinki23.4. Klo 17:00

Hanna Marttila aka HANNAH debytoi omalla tuotannollaan ja suorittaa samalla pop/jazz-laulun B-tasosuorituksen.

Biisinkirjoituksesta ja tuottamisesta sanotaan usein, että se on elämäntapa. Kääntäjänä ajattelen sen olevan minulle myös kieli, jolla saan ajatukseni järjestykseen ja ulos tarinoiksi. Toivon, että nämä tarinat olisivat itseni lisäksi myös muille jonkinlainen rajapinta omien tunteiden ja kokemusten käsittelyyn. Tähän myös konsertin nimi, My endeavour, liittyy. Toivon kuulijan löytävän kappaleistani itselleen tärkeitä merkityksiä.

Santtu Silonsaari, rummut
Eero Maijala, basso
Walter Metsärinne, kitara
Jere Mäntykangas, kitara
Konsta Koskinen, koskettimet
Aino Tikkanen, taustalaulu
Linnea Nieminen, taustalaulu
Saga Olsson, taustalaulu
Hannemaija Kahila, taustalaulu
Veli-Pekka Vaari, viulu
Anni Lassila, viulu
Elina Mäkelä, alttoviulu
Sarah Devoyon, sello

Vapaa pääsy

Dixie Club,Storyville, helsinki23.4. Klo 20:30

keikka

Torstain Dixie Clubilla esiintyvät huippubändit New Orleans Jazzin ja Dixielandin tunnelmissa.

SIIRTYNYT/POSTPONED Great Voices #2: OLA ONABULÉ (UK/NGR) FEAT. UMO HELSINKI JAZZ ORCHESTRA,Savoy-teatteri, helsinki23.4. Klo 19:00

keikka

Tämä konsertti on siirtynyt to 23.4.2020 –> la 12.12.2020. Jo hankitut liput käyvät sellaisenaan uuteen konserttipäivään. Mikäli uusi ajankohta ei syystä tai toisesta käy, liput voi palauttaa tiistaihin 14.4. mennessä, ja rahat saa tällöin takaisin lukuun ottamatta ostohetkellä maksettua Lippupisteen tilaus- ja toimitustapamaksua. Lippujen palautukset hoidetaan ensisijaisesti Lippu.fi lomakkeen kautta. Huomioithan, että palautusten maksamisessa voi olla suuren määrän vuoksi jopa useiden viikkojen viiveitä.

Liput voi  palauttaa myös postitse. Lähetä liput yhteystietojen ja tilinumeron kera postitse Lippupisteelle osoitteeseen:
Lippupiste Oy / ”Tapahtuman nimi” palautus
Kalevantie 2 (B-talo)
33100 Tampere

//

UMO Helsinki Jazz Orchestra aloittaa Great Voices -konserttisarjan! Sarjan toisessa konsertissa orkesterin solistina vierailee brittiläis-nigerialainen soullaulaja ja lauluntekijä Ola Onabulé. Tällä miehellä on ääni ­– ja sanottavaa!

Tässä konsertissa kuullaan Ola Onabulén sävellyksiä keskittyen syksyllä 2019 ilmestyneen Point Less -levyn upouusiin big band -sovituksiin. Luvassa on takuuvarmaa 60-70-luvulta ammentavaa tämän päivän souljazzia afrikkalaisin elementein! Konsertin kapellimestarina toimii Ed Partyka, jonka hyppysissä laulajan ja ison orkesterin välinen vuoropuhelu on pääosassa. Umolaisille räätälöidyt sovitukset korostavat Onabulén musiikin melodiaa, rytmiä, harmoniaa ja musiikillista tekstuuria.

Huomioi myös Great voices #1: China Moses feat. UMO Helsinki Jazz Orchestra Savoy-teatterissa to 5.11.
Osta liput molempiin konsertteihin ja säästä!

Liput Lippupisteestä:
Peruslippu 47 €
Eläkeläinen 37 €
Opiskelija, työtön, varusmies, lapsi 15 €
Premium sis. parhaat paikat ja narikkamaksun 67 €
Ryhmät yli 10 hlöä: 37 €/hlö
Osta edullisempi lippupaketti 5.11. + 12.12. konsertteihin ja säästä!
Yhteislippu 79/63/26/114 €

Ola Onabulé on sielukas tulkitsija ja tarinankertoja, jonka kolmen ja puolen oktaavin ääniala liikuttaa ja liikauttaa takarivillä asti. Miehen värikäs live-esiintyminen, nautinnollisesti elävä laulu ja laaja repertuaari korkeista huhuiluista kurkkuäänisiin tehosteisiin on koukuttava kombo. Onabulén musiikissa tartutaan usein päivänpolttaviin aiheisiin, kuten muukalaisvihaan ja sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen, mutta sijansa saavat myös miehen afrikkalaiset juuret ja filosofiset kysymykset. Yli 20 vuotta kestäneen uransa aikana Onabulé on keikkaillut oman yhtyeensä kanssa kaikilla tärkeimmillä kansainvälisillä jazzklubeilla ja -festivaaleilla ja vieraillut useiden merkittävien orkesterien kuten saksalaisen WDR Big Bandin ja tanskalaisen Danish Radio Big Bandin laulusolistina. Onabulé pyörittää Rugger Ram Records -levymerkkiä, jonka alla hän on julkaissut seitsemän yhdeksästä omasta albumistaan. www.ola-onabule.co.uk

“You may want to dance, or you may want to march. But Onabulé’s latest will make it hard for folks to stay in their seats. Strongly recommended.” – Soul Tracks

“Onabulé is the whole package, a powerful expressive singer and striking songwriter with incisive things to say about contemporary society.” – All About Jazz Magazine

“He has stories to tell with a voice that does so honestly, melodically, soulfully, and without pity but filled with empathy. There’s power in rhythms and the beats.” – Blues & Beats & Bop

“A master of his instrument, a superb storyteller, a gracious human-being.” – Robert Papaleoni, WCNY TV, USA

oulu

PERUTTU/CANCELLED OMJ Jazz & Etno 2020: Forq,Pohjankartanon juhlasali, oulu23.4. Klo 19:00

Forq (www)

keikka

FORQ
To 23.4. klo 19
Pohjankartanon Juhlasali (Leevi Madetojan katu 1)
Liput 25/20 €
Jazz-20 ry:n jäsenet 20 €
Ticketmaster Suomi kautta maan. Lipun hintaan lisätään käsittelykulut. Ilman käsittelykuluja Oulu10-palvelupisteet ja Valveen lippumyymälä. Konserttiin käy Kaikukortti, paikkoja rajoitettu määrä.

Julkaistuaan neljännen albuminsa syksyllä 2019, Forq on kiertänyt aktiivisesti Euroopan festivaaleja ja klubeja itsenäisesti sekä yhdessä Snarky Puppyn kanssa. Nyt tämä maailmanluokan improvisoijista koostuva jazz-fuusion superkokoonpano saadaan ensimmäistä kertaa Suomeen! Forqin muodostavat David Bowien, Empire of the Sunin, Jeff ”Tain” Wattsin sekä lukuisien muiden tunnettujen artistien kanssa työskennellyt kosketinsoittaja, säveltäjä, sovittaja ja tuottaja Henry Hey, Snarky Puppyn riveistä tutut rumpali Jason ”JT” Thomas ja kitaristi Chris McQueen sekä basisti Kevin Scott.

Henry Hey | koskettimet
Chris McQueen | kitara
Kevin Scott | basso
Jason JT Thomas | rummut

pietarsaari

PERUTTU/CANCELLED Lasse Lindgren (SWE),Black Sheep, pietarsaari23.4. Klo 21:00

keikka

Jeppis Jazzin torstaijamien ohjemistoa.

Lasse Lindgren, trumpetti
Mikael Svarvar, piano
Marcus Söderström, basso
TBA, rummut

tampere

Strandberg Project 25v & AGSW Quartet,G Livelab, tampere23.4. Klo 19:00

keikka

25 vuotta progressiivisen rockin, jazzin ja funkin välimaastossa seikkaillut basisti Jan-Olof Strandbergin johtama Strandberg Project juhlii vuosipäiväänsä ja huhtikuussa julkaistavaa uutta albumiaan G Livelabissa. Uudella levyllä sekä G Livelabin lavalla kuullaan Strandberg Projectin lisäksi vuonna 2018 perustettua AGSW Quartetia, jossa Strandbergin kanssa soittavat suomalaisen jazzin ja progen legendat Junnu Aaltonen, Jukka Gustavson ja Hasse Walli.

Strandberg Project: Jan-Olof Strandberg, basso / Jukka Gustavson, kosketinsoittimet & laulu / Sami Virtanen, kitara / Jartsa Karvonen, rummut / Felix Zenger, beatbox

AGSW Quartet: Juhani Aaltonen, saksofoni & huilu / Jukka Gustavson, kosketinsoittimet / Jan-Olof Strandberg, basso /Hasse Walli, rummut

Liput 27€