Torstai 20.2.

helsinki

Ilmiliekki Quartetin edellinen vierailu G Livelabissa oli ikimuistoinen. Livenä klubilla äänitetty albumi Land Of Real Men näki päivänvalon viime keväänä, ja helsinkiläisen We Jazz Recordsin toimesta julkaistu levy on kerännyt laajalti suitsutusta yleisön ja lehdistön toimesta. Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä jazzmuusikoista koostuvan kvartetin voima kumpuaa ensemble-työskentelystä sekä näkemysten, asenteen ja rohkeuden jakamisesta, mikä synnyttää poikkeuksellisen luovaa ja ilmaisuvoimaista musiikkia.

jyväskylä

Nujakka,Poppari, jyväskylä20.2. Klo 20:00

keikka

Nujakka on energinen trio joka käy musiikillista keskustelua niin kuiskaillen kuin kovalla räyhällä. Yhtyeen musiikki pohjautuu vapaaseen improvisaatioon, joka sulautuu yhteen sävellettyjen piippulaulujen kanssa. Nujakan musiikissa on vaikutteita skandinaavisen kansanmusiikin herkkyydestä sekä free jazzin energiasta.

Jaakko Arola - saksofonit, puupuhaltimet
Aaron Koskelainen - kontrabasso
Elias Ojutkangas - rummut

Nujakka on Suomen kiertueella kevättalvella 2020. Kiertueen jälkeen yhtye menee studioon nauhoittamaan levyä. Kiertue pysähtyy Jyväskylässä torstaina 20.2.

Torstai 20.2 klo 20.00
Poppari (Puistokatu 2-4)

Liput 5€

pietarsaari

YA! & Novia Ensembles,Black Sheep, pietarsaari20.2. Klo 21:00

keikka

YA! ja YH Novia! yhtyeet esiintyvät Jazzoon torstaijazzeilla:

Jamiroquai band:
Kevin Slangar, kitara
Matti Nyqvist, kitara
Valter Enlund, rummut
William Ahlskog, rummut
Linus Appel, koskettimet
Inez Enges, laulu
Hannes Sjöblom, laulu

Tin Pan Alley - Landmark of American music:
Alexandra Lumme, laulu
Hannes Sjöblom, laulu
Emilia Näsi, laulu
William Johnny Stocks, saksofoni
Johan Emet, piano
Rufus Malén, basso
Victor Nyblom, rummut

Vapaa pääsy!

tampere

Kitarakonsertti: Guillaume Gargaud (FR),Kulttuuritalo Laikku, tampere20.2. Klo 19:00

keikka

Kitaristi, säveltäjä ja improvisoija Guillaume Gargaud saapuu Tampereelle Ranskan Le Havresta. Hänen puhuttelevaa soittoaan on kuultu yhtä lailla tanssin ja kokeellisen elokuvan puitteissa kuin intiimeissä duo -kokoonpanoissa mm. pianisti Burton Greenen ja rumpali Marc Edwardsin kanssa. Viimeksi Gargaud vieraili Suomessa Korvat Auki Ensemblen vieraana Helsingissä huhtikuussa 2019. Kulttuuritalo Laikkun musiikkisalin konsertissa on luvassa hienoviritteistä improvisaatiota sekä Gargaudin sävellyksiä.

Guillaume Gargaud: akustinen kitara + Simo Laihonen: lyömäsoittimet

https://youtu.be/XNBSFu3MkwU
https://guillaume-gargaud.fr
Vapaaehtoinen pääsymaksu.