Suomalaisen jazzin suuri hahmo, Heikki Sarmanto, täytti kesällä 80 vuotta ja pitää sen kunniaksi erikoisvieraiden sävyttämän juhlakonsertin Tampere-talossa. Lokakuussa nähtävissä konserteissa ovat solisteina Maija Hapuoja ja Harri Saksala. Juhlayhtyeessä soittavat Sarmannon lisäksi kolme todellista jazzin legendaa: Juhani Aaltonen (saksofoni, huilu), Reiska Laine (rummut) ja Pekka Sarmanto (basso). Konsertissa kuullaan laaja kattaus Sarmannon tuotantoon vuosien varrella. Luvassa on sekä harvemmin kuultuja sävelmiä että koko kansan suosikkeja.

Heikki Sarmanto on syntynyt 22. kesäkuuta 1939. Hän opiskeli 1960-luvun alussa Sibelius-Akatemiassa ja jatkoi opintojaan Berklee College of Musicissa Bostonissa 1968 mm. Herb Pomeroyn, Charlie Marianon ja Margaret Chaloffin johdolla. Sarmannon ensilevytys, Flowers in the Water, julkaistiin vuonna 1969. Sarmanto on palkittu lukuisin kunnianosoituksin, kuten Pro Finlandialla 2009. Lisäksi hän on saanut mm. Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon sekä voittanut Montreux'n jazzfestivaalien pianistisarjan.

Konsertissa on väliaika. Huom! Esityksessä on K-18 anniskelualue permannon riveillä 12-17. Anniskelualueelle lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman.

Keikat samana päivänä kaupungissa tampere

Ei muita keikkoja.