Maanantai 30.9.

helsinki

We Jazz: Ilmiliekki Quartet, OK:KO,Aleksanterin teatteri, helsinki30.9. Klo 19:00

keikka

Helsinkiläinen festivaali ja levymerkki We Jazz tuo kotimaisen huippujazzin tunnelmalliseen Aleksanterin teatteriin syyskuussa. Keväällä odotetun albuminsa julkaissut Ilmiliekki Quartet ja alkuvuodesta viiden tähden arvioita keränneen Syrtti-albumin julkaissut OK:KO osoittavat maanantaina 30.9. jazz-illassa miksi Helsingin jazz-skenestä kohistaan nyt kansainvälisestikin. Tapahtuman liput ovat myynnissä Ticketmasterin toimipisteissä.

Vuonna 2002 perustetun Ilmiliekki Quartetin Land of Real Men on yhtyeen ensimmäinen uusi levy 13 vuoteen. Syvällistä, seikkailullista ja melodista nykyjazzia sisältävä tupla-albumi palauttaa Verneri Pohjolan, Tuomo Prättälän, Antti Lötjösen ja Olavi Louhivuoren muodostaman kvartetin kertaheitolla uuden jazzin eturintamaan. Kansainväliseen maineeseen heti uransa alkumetreillä Young Nordic Jazz Comets -kilpailun voiton myötä ampaissut Ilmiliekki Quartet on ennen kaikkea loistava yhtye – neljän omalla urallaan tähtiluokkaan nousseen tekijän jo nuoresta asti vaalima ydinkokoonpano. Kvartetin jäsenet ovat tuttuja nimiä kelle tahansa suomijazzia uudella vuosituhannella seuranneelle, ja tuoreella albumillaan he osoittavat, että Ilmiliekki Quartetissa neljä huippuartistia on vielä enemmän kuin osiensa summa.

Kovassa nosteessa oleva nuori yhtye OK:KO on kasvattanut ylistetyn Syrtti-levynsä avulla fanikuntaansa voimakkaasti ja kvartetti nähdään kevään aikana keikkalavoilla mm. Berliinin XJAZZ-festivaalilla ja Tallinnassa. Rumpali Okko Saastamoisen (s. 1995) luotsaama kvartetti onnistuu luomaan oman vahvan musiikillisen identiteettinsä "spiritual jazzin" jatkumosta omiin suuntiinsa edeten, ja rauhallisesti kappaleitaan kasvatellen. Saastamoisen lisäksi yhtyeessä soittavat myös Alder Egosta tuttu saksofonisti Jarno Tikka, pianisti Toomas Keski-Säntti ja vuoden 2018 We Jazz -festivaalin Rising Star -palkittu basisti Mikael Saastamoinen.

Ilmiliekki Quartet

Verneri Pohjola, trumpetti / Tuomo Prättälä, piano / Antti Lötjönen, basso / Olavi Louhivuori, rummut

 OK:KO

Okko Saastamoinen, rummut / Jarno Tikka, saksofoni / Toomas Keski-Säntti, piano / Mikael Saastamoinen, basso

 

"Jazzyhtye OK:KO alkaa olla jo enemmän kuin OK, jopa ylisanojen veroinen." 5/5 – Harri Uusitorppa, HS

"OK:KO-yhtyeen voisi viedä mille tahansa kansainväliselle konserttilavalle – ja olla hiton ylpeä.” – Katri Kallionpää, HS / Nyt-liite

"Ilmiliekki Quartetin uusi musiikki on kauniin majesteettista." – John Osborne, Jazz FM (Iso-Britannia)

 

kotka

Jazzliiton kiertueella | On Jazz Finland Tour: Alder Ego,Ravintola Kairo, kotka30.9. Klo 19:00

keikka

Linjakasta ja nykyaikaista jazzia esittävä Alder Ego esiintyy syys-lokakuussa kahdeksalla eri paikkakunnalla ympäri maan. Suomen Jazzliiton tuottama kiertue vie yhtyeen kahden viikon sisällä Ouluun, Espooseen, Porvooseen, Kotkaan, Savonlinnaan, Kuopioon, Joensuuhun ja Raaheen. Tuotteliaana säveltäjänä tunnetun rumpali Joonas Leppäsen luotsaama kvartetti lähtee kiertueelle mukanaan runsaasti uutta musiikkia.

Joonas Leppäsen sävellysten ympärille vuonna 2014 syntynyt Alder Ego julkaisi toisen levynsä IIlokakuussa 2018 We Jazz Recordsin kautta. Albumi esitteli Leppäsen pohdiskelevan, mutta intensiivisesti ryöpsähtelevän sävellystyylin, ja keräsi kehuja ja huomiota ulkomaita myöten. Vailla harmoniasoitinta operoivan ns. pianottoman kvartetin musiikki on isojen kokonaisuuksien kamarimusiikkia jazzyhtyeelle. Sävelletyn ja vapaan ilmaisun välillä ambivalentisti soljuva musiikki on melodista, yllätyksellistä ja kerroksellista.

Berliinissä ja Göteborgissa opiskellut Joonas Leppänen tunnetaan kotimaassa Alder Egon lisäksi mm. Big Blue -yhtyeestä. Myös muut bändin muusikot ovat kunnostautuneet viime aikojen keskeisissä “uuden jazzaallon” yhtyeissä: saksofonisti Jarno Tikka soittaa OK:KOssa, trumpetistiTomi Nikku Bowman Triossa ja Maxxxtetissa, jonka kokoonpanoon kuuluu myös basisti Teemu Åkerblom. Kiertueella nähdään Åkerblomin sijaan basson varressa Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Nathan Francis.

Vuonna 1966 perustettu Suomen Jazzliitto ry on tärkein jazzin edunvalvoja ja kattojärjestö Suomessa. Jazzliitto osallistuu jazzin asiantuntijatahona kulttuuripoliittiseen keskusteluun sekä ylläpitää Jazz Finland -sivustoa, joka on suomijazzin tärkein tiedotuskanava, tietopankki ja konserttikalenteri. Kiertuetoiminnalla Suomen Jazzliitto toteuttaa missiotaan pitää jazz soimassa ympäri Suomen.

Kuuntele Alder Ego: II Spotifyssa: https://spoti.fi/2Lc48KK

Alder Ego
Joonas Leppänen, rummut / Tomi Nikku, trumpetti / Jarno Tikka, tenorisaksofoni / Nathan Francis, kontrabasso

Alder Ego Suomen Jazzliiton kiertueella
Ke 25.9. klo 20 Oulu, Vanha Paloasema Bar, liput 15/10€
Pe 27.9. klo 20 Espoo, April Jazz Club, Tapiola Garden, liput alk. 13€
La 28.9. klo 20 Porvoo Jazz Festival, Vanha 123, w/ Superposition! klo 21.00, yhteisliput 30/25/20€
Ma 30.9. klo 19 Kotka, Ravintola Kairo, liput 10/8/5€
Ti 1.10. klo 19 Savonlinna, Kulttuurikellari, liput 20/15€ ovelta, 18/13€ ennakkoon
Ke 2.10. klo 19 Kuopio, Ravintola Gusto RunIn, liput 18/15€
To 3.10. klo 19 Joensuu, Pakkahuone, liput 15/10/5€
Pe 4.10. klo 19 Raahe, Raahen Teatteri, liput 15/10/5€