Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Jazz-Espa: Nikita Rafaelov,Espan lava, helsinki2.8. Klo 16:00

keikka

Nikita Rafaelov on helsinkiläinen pianisti ja säveltäjä, joka julkaisi soolodebyyttinsä Spirit of Gaia vuoden 2018 syksyllä. Tanskalaiselle Gotta Let It Out -levymerkille julkaistun levyn inspiraation lähteenä ovat elämän ja luonnon kiertokulku, jatkuva ja loputon liike, rappeutuminen ja uuden synty. Rafaelov on temperamenttinen ja spontaani live-esiintyjä, joka nojautuu vahvasti hetkessä syntyvään improvisaatioon. Yleisöstä kumpuava energia heijastuu myös konserttien tunnelmissa, tehden jokaisesta esiintymisestä ainutlaatuisen.

Nikita Rafaelov – acoustic piano, synth, electronics

Kuva: Veera Penninkangas

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Jazz-Espa: MINEEspan lava, helsinki2.8. Klo 12:00

keikka

MINE on kuin kylmä kesäpäivä ja pimeä tammikuun aamu, yhtä aikaa koleaa ja kotoisaa. Yhtye ei halua lokeroida itseään liian tiukasti. MINEn musiikkia voi kuitenkin kutsua pohjoismaiseksi jazziksi, jossa yhdistyvät pääosin vapaan improvisaation ja jazzin abstraktius sekä kansanmusiikin yksinkertaiset melodiat. MINE koostuu Suomen jazzkentän nuorista visionääreistä. Yhtyeen jäsenet tunnetaan monista yhtyeistä, joihin lukeutuvat mm. Mopo, Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri, Joose Keskitalo, Mikko Innanen 10+, Bowman Trio, Buba Wii Aa, Mikko Sarvanne Hip Company, OK:KO, Viba, Selma Savolainen Quartet ja Signe.

Selma Savolainen – voc, Toomas Keski-Säntti – p, Eero Tikkanen – db, Sami Nummela – dr

Kuva: Oskari Järvinen

Jazz-Espa: Annimaria Rinne & YhtyeEspan lava, helsinki2.8. Klo 17:30

keikka

Annimaria Rinteen loppuvuodesta 2018 julkaistun Jälkeenpäin-levyn materiaali koostuu jo vuosia mukana kulkeneista sekä levyä varten sävelletyistä lauluista. Mikko Hassisen ja Seppo Kantosen käsissä syntyi yhdistelmä, jossa jazzkvintetti on sydän, ympärillään klassiset jouset sekä laulelmaperinteeseen nojaava laulu. Levy on ollut muun muassa Ylen kanavilla radiosoitossa julkaisustaan lähtien. Jazz-Espan konsertissa kuullaan kappaleita sovitettuna jazzkvintetille ja laulajalle. 

Annimaria Rinne – voc, Tero Saarti – tpt, Seppo Kantonen – p Vesa Ojaniemi – b, Manuel Dunkel – sax, Thomas Rönnholm – dr  

Kuva: Antti Hannuniemi