Jazzliiton kiertueella Jere Haakana Varjosto,Hotelli Alma, seinäjoki9.5. Klo 19:00

keikka

Liput: 10/7 €, vain ovelta.

Jere Haakana Varjosto Jazzliiton kiertueella 2.–17.5.2019

Jere Haakana Varjosto on vuonna 2016 perustettu rockvaikutteinen jazzyhtye. Ryhmän musiikissa vahvat karaktäärisävellykset ja elokuvalliset äänimaisemat yhdistyvät reaktiivisesti improvisoivaan, jazztraditiosta kumpuavaan yhtyesoittotapaan ja rytmiseen energiaan. Sävellyskeskeisyys, sekä yhtyeen sähkökitaraperinteestä ammentavat sävyt tekevät sen musiikista lähestyttävää myös yleisölle, jolle perinteisen, täysin akustisen jazzkokoonpanon sointi on vieraampi. Varjosto julkaisee keväällä ensilevynsä.

Jere Haakana (s. 1983) on yllätyksellinen ja omia teitään kulkeva kitaristi. Oman Varjosto-kvartettinsa lisäksi hän on soittanut muun muassa Kasperi Sarikosken modernia jazzia tulkitsevassa Nuance -yhtyeessä, räppäri Redraman livebändissä, sekä taidemusiikkiin kallistuvassa Unio Ensemblessä. Näiden lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä UMO Jazz Orchestran kanssa.

Jere Haakana – kitara, Artturi Rönkä – piano, kosketinsoittimet, Juho Kivivuori – basso, Ville Pynssi – rummut

Kiertue:

2.5. Tarto, TBA / Eesti Jazzliit
3.5. Tallinna, TBA / Eesti Jazzliit

7.5. klo 19.00 Kuopio, Maxim / Kuopio Jazz & Blues ry
8.5. klo 20.00 Oulu, Vanha Paloasema Bar / Oulun Musiikkijuhlat
9.5. klo 19.00 Seinäjoki, Hotelli Alma / Sibelius-Akatemia
10.5. klo 19.00 Turku, Bar Ö / Flame Jazz ry

14.5. klo 19.00 Lieksa, Brahe-sali / Jazzkerho -76 ry
15.5. klo 19.00 Savonlinna, Kulttuurikellari / Olavin Jazz ry.
16.5. klo 19.00 Jyväskylä, Poppari / Jazz Jkl ry
17.5. klo 20.00 Espoo, April Jazz Club, Tapiola Garden / April Jazz ry

Keikat samana päivänä kaupungissa seinäjoki

Ei muita keikkoja.