Sunnuntai 10.2.

pori

Juhani Aaltonen & Sointi Jazz Orchestra: Saarnaaja -levynjulkaisukiertue,Keski-Porin kirkko, pori10.2. Klo 18:00

keikka

18-henkinen Sointi Jazz Orchestra ja legendaarinen saksofonisti-huilisti Juhani “Junnu” Aaltonen jatkavat syksyllä alkanutta Saarnaaja-levynjulkaisukiertuetta! Nova Recordsin julkaisema Saarnaaja (2018) sisältää yhtyeen taiteellisen johtajan Rasmus Soinin säveltämän viisiosaisen Saarnaaja-teoksen, jota on kuvailtu mm. “big band –konsertoksi” sekä “Junnun ja orkesterin pitkäksi dialogiksi”. Melodinen ja polveileva teos ammentaa vaikutteita eri rytmimusiikin tyylien lisäksi myös klassisesta musiikista, ja se on sävelletty Sointi Jazz Orchestralle ja Junnulle. Saarnaajan lisäksi konsertissa kuullaan otteita yhtyeen kantaohjelmistosta.

Juhani “Junnu” Aaltonen (s.1935) on yksi suomalaisen jazzmusiikin merkittävimmistä tenorisaksofonisteista ja huilisteista. Monipuolisuus on aina ollut Aaltosen musiikillisen ilmaisun ydin, joka yhdistyessään voimakkaaseen ja intensiiviseen improvisaatioon sekä sielukkaaseen soittotyyliin on sykähdyttänyt kuulijoita vuodesta toiseen.

Sointi Jazz Orchestra on nuorten musiikin ammattilaisten muodostama kokoonpano, jonka ominaissoundi syntyy laajasta instrumenttikirjosta. Yhtye on viisivuotisen historiansa aikana esittänyt lähinnä sille sävellettyjä ja sovitettuja kokonaisuuksia, jotka yllättävät kuulijansa kerta toisensa jälkeen. Big band -pohjainen yhtye on tehnyt yhteistyötä mm. Jukka Perkon ja Aili Ikosen kaltaisten rautaisten ammattilaisten kanssa. Vastajulkaistu Saarnaaja on yhtyeen kolmas studioalbumi.

Esiintyjät:
Juhani Aaltonen: tenorisaksofoni, huilut
Sointi Jazz Orchestra

Konsertin kesto n. 60min (ei väliaikaa)
Vapaa pääsy, käsiohjelma 15€

Kiertueen muut konsertit:
la 9.2. klo 19.00 @ Tampere-talo, Tampere
pe 8.3. klo 20 @ April Jazz Club, Espoo

www.sointijazzorchestra.com