Jazz Jkl Live Fest: Tuomas J. Trio & Manuel Dunkel,Poppari, jyväskylä6.10. Klo 19:00

keikka

Jazz Jkl Live Festin kolmantena päivänä kuullaan pianisti Tuomas J. Turusen trion levynjulkaisukonsertti. Trion tähtisolistivieraana sekä uudella levyllä että keikoilla on Suomen maineikkaimpiin tenorisaksofonisteihin lukeutuva Manuel Dunkel. Dunkel on toinen Jazz Jkl Live -konserttisarjan syyskauden pääartisteista esiintyen oman kvartettinsa kanssa 8.11. sekä nyt Turusen trion vieraana.

Nykymuotoinen Tuomas J. Trio perustettiin vuonna 2012. Elokuun lopussa julkaistun Megetme -debyyttilevyn musiikki on mielenkiintoinen yhdistelmä jazzin perinnettä sekä pohjoismaista jazzsoundia: sen sisältämistä kappaleista osa on kunnianosoituksia jazzlegendoille ja osa taas edustaa Turusen lyyrisempää puolta. Yhtyeen musiikissa korostuu herkkä kommunikointi, ja se johdattelee kuulijan nopeasti tunnelmasta ja äänimaisemasta toiseen. Suomalaisen metsän hiljainen seesteisyys sekä New Yorkin ainutlaatuinen ja monimuotoinen energia yhdistyvät Turusen näkemyksessä omintakeisella ja koskettavalla tavalla.

Yhtyeen keulahahmo Tuomas J. Turunen tunnetaan työstään aktiivisena jazzpianistina, -säveltäjänä ja -sovittajana. Hän on työskennelleyt maan parhaimpien jazzlaulajien, kuten Aili Ikosen, Elena Mindrun ja Nina Myan, yhtyeissä. Useasti maamme parhaaksi tenorisaksofonistiksi äänestetty Manuel Dunkel on saanut Pekka Pöyry -palkinnon ja Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon. Basisti Jori Huhtala ja rumpali Tuomas Timonen ovat tämän päivän kysytyimpiä muusikoita Suomen jazzkentällä.

"Tuomas J. Turunen on vaikuttava pianisti, jolle on ominaista usein hervoton rytminkäsittely ja paisuttelujen massiiviset ja ekstaattiset tehot." -Pentti Ronkanen, Suomijazz.com

Festivaalipassi sekä edullisemmat konserttiliput Tiketistä.  Festivaaliliput.
Konserttilippuja saa myös ovelta klo 18.30 alkaen hintaan 10/15 €. 

Keikat samana päivänä kaupungissa jyväskylä

Ei muita keikkoja.