Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

APRIL JAZZ: THE BAD PLUS, ESPOO BIG BAND,Sellosali, espoo26.4. Klo 19:00

Espoo Big Band

The Bad Plus

keikka

The Bad Plus

The Bad Plus saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanolla, jolla se myös työstää vuonna 2018 julkaistavaa albumiaan. Perustajajäsenistä mukana ovat basisti Reid Anderson sekä rumpali Dave King. Uudistuneessa miehityksessä pianistina nähdään oman instrumenttinsa nouseviin tähtiin lukeutuva Orrin Evans. Vuonna 2000 perustettu bändi on karttanut helppoa lokerointia alusta lähtien. Se on kerännyt ympärilleen suuren fanijoukon erityisesti luovuutensa, omintakeisen soundinsa ja huikeiden live-esitystensä ansiosta.

The Bad Plus
Orrin Evans, piano
Reid Anderson, bass
Dave King, drums

Espoo Big Band

Espoo Big Band (EBB) on yksi Suomen suurten jazzorkestereiden valioista. Aasian, Australian ja Brasilian kiertueiden lisäksi EBB on esiintynyt useilla maailman kuuluisimmista jazzfestivaaleista sekä julkaissut ykstoista albumia. April Jazzeilla yhtyeeltä kuullaan EBB:n kapellimestarina viime vuodet toimineen Marzi Nymanin uuden big band -teoksen kantaesitys. Festivaalin jälkeen yhtye suuntaa studiolle ja uusi albumi ilmestyy vuoden 2018 aikana.

Espoo Big Band
Marzi Nyman, kapellimestari

Keikat samana päivänä kaupungissa espoo

APRIL JAZZ: CAMANÉTapiolasali, espoo26.4. Klo 19:00

Camané

keikka

Portugalilaisen fadon prinssiksi kutsuttu Camané palaa Suomeen ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Kahtatoista Camanén julkaisemaa albumia on myyty maailmanlaajuisesti jo yli kuusi miljoonaa kappaletta. Portugalissa on asukkaita reilut kymmenen miljoonaa, joten myyntiluvut kertovat paljon hänen suosionsa mittakaavasta. Kotimaassaan miestä pidetään yleisesti parhaana laulajana sitten fadon kuningattarena tunnetun Amália Rodriguesin ja Maria da Fén.

Fadolle tyypilliset haikeat sävelmät kertovat usein kohtalosta, elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta, merestä ja nostalgiasta. Vuonna 2011 fado liitettiin UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Camané, laulu
Paulo Nuno Soares da Paz, kontrabasso
Carlos Manuel Proença, kitara
José Manuel Neto, portugalilainen kitara

APRIL JAZZ: MARC RIBOT CERAMIC DOG, TEEMU VIINIKAINEN IIICafe Louhi, espoo26.4. Klo 19:30

Marc Ribot Ceramic Dog

Teemu Viinikainen III

Marc Ribot Ceramic Dog

“Guitarist Marc Ribot’s wildest project doesn’t mess around. The guitar legend, with bassist Shahzad Ismaily, and drummer Ches Smith, merges funk backbeats with the taut chaos of Sonic Youth and flashes of Woodstock Santana.” – NY Magazine

Marc Ribot on ollut merkittävä hahmo New York Cityn musiikkipiireissä vuosikymmenien ajan – ja varmasti myös yksi arvaamattomimmista! Kitaristina hän on antanut merkittävän panoksensa muiden muassa Tom Waitsin, Elvis Costellon ja Robert Plantin musiikille. Omalla nimellään Ribot on yli 25-vuotisen uransa aikana julkaissut 19 albumia seikkaillen genrestä toiseen – rockista free jazziin ja avant-gardesta kuubalaiseen musiikkiin. Ribot tutustui ensimmäisen kerran Suomeen jo 80-luvulla soittaessaan Wilson Pickettin yhtyeessä. Hänen omista yhtyeistään täällä ovat viimeisimpinä vierailleet The Young Philadelphians sekä Sun Ship ja vuonna 2014 hän esiintyi Helsingissä Arto Lindsey Bandin vierailijana. April Jazzeille Ribot tuo ensimmäistä kertaa Suomeen kolmannen levynsä juuri parahiksi julkaisevan Ceramic Dog -trionsa. Itse mies pitää Ceramic Dogia rock-bändinä, jossa on reilusti poreilevaa punkenergiaa, hitunen roadhouse-bluesia, ripaus rokkaavaa cumbiaa ja aimo annos psykedeliaa.

Basisti, multi-instrumentalisti Shahzad Ismaily on valtavan monipuolinen muusikko, joka on soittanut muun muassa rumpuja Marianne Faithfullin, bassoa Will Oldhamin ja kitaraa Elvis Costellon yhtyeissä. Rumpali ja lyömäsoittaja Ches Smith on trion muiden jäsenten tapaan varsinainen kameleontti, jonka uralle mahtuu sellaisia yhtyeitä kuin Mr. Bungle, Secret Chiefs 3, Xiu Xiu sekä Mary Halvorsonin, Tim Bernen ja Ben Goldbergin yhtyeet.

Marc Ribot, kitara
Shahzad Ismaily, basso
Ches Smith, rummut

 

Teemu Viinikainen III

Teemu Viinikainen on ollut jo pitkään yksi Suomen johtavista jazzkitaristeista ja hänen taitonsa kestävät erinomaisesti myös kansainvälisen vertailun. Viinikainen julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa 2005 ja vuosien varrella häntä on kuultu monissa erilaisia tyylisuuntia edustaneissa yhtyeissä.  Teemu Viinikainen III -trion debyyttialbumi, syksyllä 2017 julkaistu ”Return of Robert Dickson” on Emma-ehdokkaana vuoden parhaaksi jazzalbumiksi.

Joonas Riippa on aikapäiviä sitten lunastanut paikkansa suomalaisten jazzrumpalien eliitistä. Rhodesin ja Moogin taakse asettuva Mikael Myrskog kuuluu puolestaan jazz-skenen nuoremman sukupolven nouseviin tähtiin. Jokaista kotimaisen jazzin ystävää taatusti kutkuttaa kuulla, mitä tämä kolmikko saa keskenään aikaan.

Teemu Viinikainen, kitara
Mikael Myrskog, Rhodes, Moog
Joonas Riippa, rummut