Turku Jazz Festival 2018,Logomo, turku9.3. Klo 17:00

Jussi Lehtonen Band

Maxxxtet

Severi Pyysalo

Aki Rissanen – Mari Palo: Sininen Syksy

Chris Potter Underground (USA)

keikka

Vuodesta 1969 asti järjestetty jazztapahtuma uudistaa konseptiaan palatessaan alkuperäiseen ajankohtaansa maaliskuulle. Nelipäiväisen Turku Jazz Festivalin päätapahtumapaikkana on viikonloppuna 9.-10.3. Logomo. Teatro-tilan kolmesta eri salista muodostuu monipuolinen musiikkikeidas, jossa jazzista nautitaan pitkän kaavan mukaan aina yöjameihin saakka.

Festivaalin ohjelmassa juhlistetaan näyttävästi legendaarisen vibrafonisti Severi Pyysalon 50-vuotisjuhlia. Perjantaisessa konsertissa Pyysalon
vieraaksi saapuu neljä keskeistä artistia uran varrelta. Jazzhuilistinakin tunnettu kotimaisen taidekentän ikoni Vesa-Matti Loiri levytti Perko–Pyysalo Poppoon kanssa Uuno Kailaan runoja vuonna 1995. Nyt kolme taiteilijaa kohtaavat Turku Jazz Festivalin lavalla, kun myös saksofonisti Jukka Perko liittyy juhlaseurueeseen. Pyysalo on kutsunut vieraakseen myös ensimmäisen työnantajansa Antti Sarpilan sekä Reiska Laineen, jolta alle 2-vuotias Severi sai ensimmäiset rumpukapulansa vuoden 1969 Pori Jazzeilla.

Lauantaina Teatro-salin lava täyttyy Turun filharmonisen orkesterin muusikoista. Juhlakonsertissa kuullaan Severi Pyysalon sävellyksiä ja sovituksia orkesterille ja jazztriolle. Pyysalon lisäksi triossa soittavat basisti Jori Huhtala ja rumpali Jussi Lehtonen, joka esiintyy lauantaina myös oman yhtyeensä kanssa. Turussa nähdään nyt vihdoin myös odotetut, viime kesältä keskustan puukotustapauksen vuoksi perutut yleisön suosikit, Verneri Pohjola Group: Pekka sekä Aki Rissasen ja Mari Palon tähdittämä Sininen syksy.

Festivaalin kansainväliset tähtiartistit tulevat Yhdysvalloista ja Ruotsista. Saksofonisti Chris Potter on yksi instrumenttinsa suurista mestareista. Jo nuorena kansainväliselle huipulle noussut amerikkalaismuusikko tunnetaan yhteistyöstä mm. Herbie Hancockin, John Scofieldin, Dave Hollandin ja Steely Danin kanssa. Rigmor Gustafsson kuuluu Skandinavian rakastetuimpiin jazzlaulajiin. Kansainvälisesti palkittu ruotsalaisvokalisti on tehnyt yhteistyötä mm. Nils Landgrenin kanssa. Turkulainen yleisö ihastui Gustafssoniin vuoden 2013 MILjazzeilla, ja nyt laulajatar palaa Turkuun oman kvartettinsa kanssa.

Perjantain ja lauantain ensimmäiset konsertit ovan pääsymaksuttomia ja myös jameihin on vapaa pääsy jokaisena festivaalipäivänä. Ilmaiskonserteissa nostetaan esiin erityisesti turkulaista osaamista. Turku Jazzin vuoden artistiksi valittu saksofonisti ja bassoklarinetisti Max Zenger esiintyy perjantaina Maxxxtet- ja lauantaina Globus-yhtyeensä kanssa.

PE 9.3.2018, Logomo, Köydenpunojankatu 14

klo 17.00 Teatro: Maxxxtet (vapaa pääsy)

klo 18.00 Galleria: Jussi Lehtonen Band
klo 19.30 Teatro-sali: Chris Potter Underground (USA)
klo 21.00 Galleria: Aki Rissanen & Mari Palo: Sininen syksy
klo 22.30 Teatro-sali: Severi Pyysalo 50 & Vesa-Matti Loiri, Jukka Perko, Antti Sarpila ja Reiska Laine

klo 24.00 Teatro: Jam Session (vapaa pääsy)

Lippu.fi: 1 päivä  30-45 € / 2 päivää 53-75 € / show & dinner 109-119 €

Keikat samana päivänä kaupungissa turku

Jazz Finland Tour: Turku Jazz Festival: Jussi Lehtonen BandLogomo, Galleria, turku9.3. Klo 18:00

keikka

Rumpali-säveltäjä Jussi Lehtosen luotsaama kokoonpano Jussi Lehtonen Band esiintyy Suomen Jazzliiton kiertueella ympäri Suomen 20.2.–9.3. Peräti 11 paikkakunnalla esiintyvän yhtyeen riveissä kuullaan Lehtosen lisäksi neljää muuta kotimaista jazzin ykkösliigan soittajaa, pianisti Aki Rissasta, saksofonisti Joonatan Rautiota, kitaristi Teemu Viinikaista sekä basisti Jori Huhtalaa. Muun muassa Jyväskylään, Ouluun ja Saloon rantautuva kiertue on kokoonpanolle ensimmäinen näin mittava Suomen-kiertue.

Suomen eturivin rumpaleihin lukeutuva Jussi Lehtonen (s. 1977) on tunnettu moniulotteisena muusikkona, jolla syvällinen perinnetietous yhdistyy suvereeniin instrumentin hallintaan. Energisellä ja svengaavalla Lehtosella on runsaasti kokemusta erikokoisten yhtyeiden kanssa työskentelystä, ja hän onkin esiintynyt lukuisten kansainvälisten ja kotimaisten huippumuusikoiden kanssa. Esimerkkinä tästä on yhteistyö arvostetun amerikkalaissaksofonisti Dave Liebmanin kanssa, jonka kanssa Lehtonen, pianisti Aki Rissanen sekä Jori Huhtala julkaisivat vuonna 2014 projektin nimeä kantavan albumin, joilla kuultiin myös Lehtosen sävellyksiä ja sovituksia. Samana vuonna Lehtonen julkaisi levyn myös Koko Jazz Orchestran kanssa, jolle hän myös sävelsi materiaalia. Omien yhtyeidensä lisäksi Lehtonen soittaa muun muassa Eero Koivistoisen, Jukkis Uotilan ja Severi Pyysalon yhtyeissä.

Aktiivisesti oman sävellystuotantonsa kanssa työskennellyt Lehtonen on julkaissut tähän mennessä kolme soololevyä: vuonna 2009 albumin Firstborn, vuonna 2013 This Time sekä vuoden 2017 lopulla tuoreimman Move on. Uusimmalla, loppuvuodesta 2017 julkaistulla Move On -albumilla Lehtonen palaa saman kokoonpanon pariin kuin ensilevyllään, ja albumin materiaali onkin kirjoitettu juuri nämä muusikot mielessä. Nämä kotimaisen jazzmusiikin huiput, Joonatan Rautio, Teemu Viinikainen, Aki Rissanen ja Jori Huhtala yhdistettynä yhtyejohtaja Lehtoseen loihtivat yhdessä esille voimakkaita sävyjä ja intensiteettiä, jossa jokaisen soittajan vahvuudet pääsevät kauniisti esille.

Ti 20.2. klo 19 Kangasala, Kangasala-talo
Ke 21.2. klo 19 Seinäjoki, Hotelli Alma
To 22.2. klo 20 Jyväskylä, Poppari
Pe 23.2. klo 20 Oulu, Vanha Paloasema
La 24.2. klo 21:30 Joensuu, Teatteriravintolan terassi
Su 25.2. klo 19 Savonlinna, Wanha Kasino
 
Ti 27.2. klo 19 Helsinki, Malmitalo
Ke 28.2. klo 20 Kuopio, King's Crown
To 1.3. klo 19 Salo, Veturitallit
Pe 2.3. klo 19 Espoo, Tapiola Garden
 
To 8.3. klo 19 Helsinki, Koko Jazz Club
Pe 9.3.klo 19 Turku Jazz Festival, Logomo