Perjantai 24.11.

espoo

April Jazz Club: Dominic J Marshall Trio (UK/NL),Sokos Hotel Tapiola Garden, espoo24.11. Klo 19:00

Dominic J Marshall Trio

keikka

19:00 | Ebeli Show: Tapiola Boogie Band
20:00 | Dominic J Marshall Trio (UK/NL)

Dominic J Marshall on Englannista kotoisin oleva pianisti-säveltäjä ja hänen viimeisin albuminsa ”The Triolithic” oli kuluvana vuonna ehdolla Edison National Jazz -palkinnon saajaksi. Marshall lainaa musiikissaan muun muassa elektronisen- ja hip-hop musiikin elementtejä, saavuttaen persoonallisen soundin vertaansa vailla. Pianovisionäärin lahjat on huomattu niin yleisön kuin muusikoidenkin keskuudessa ja Marshall onkin hiljattain kiinnitetty maailmankuuluun The Cinematic Orchestraan.

Marshallin musiikilliset juuret juontavat puolestaan Amsterdamin konservatorioon, josta valmistumisen jälkeen hän onnistui saamaan opetusta suoraan jazzin huipulta; kitaristi Kurt Rosenwinkeliltä, pianisti Brad Mehldaulta sekä trumpetisti Ambrose Akinmusirelta. Tänä aikana syntyi myös Marshallin ensimmäinen trio-levytys ”The Oneness”, jota esimerkiksi London Jazz News kommentoi ”iskeväksi debyytiksi”.

Dominic J Marshall: piano
Glenn Gaddum jr. basso
Jamie Peet: rummut

“Marshall looks to be one for the future” -Selwyn Harris (Jazzwise)
“He brings together a great heritage of the past, but also something very fresh and new.” -Jamie Cullum

Sokos Hotel Tapiola Garden, Tapionaukio 3, Espoo
Liput ovelta 10 € | Ennakkoliput Lippupisteestä
Tapahtuma on ikärajaton

Konsertin lomassa voi halutessaan ruokailla varaamalla pöydän etukäteen Tapiola Gardenin Grill It! -ravintolasta. Pöydän varaaminen klubin puolelle edellyttää ruokailua sekä pääsylipun hankkimista ennakkoon tai ovelta. Voit tehdä varauksen kätevästi täällä.

helsinki

Aki Rissanen Trio - Levynjulkaisukonsertti,Koko Jazz Club, helsinki24.11. Klo 21:00

keikka

Maineikas brittiläinen Edition Records -levymerkki julkaisee suomijazzin huippunimistä koostuvan Aki Rissanen Trion uuden Another North -albumin 10.11. Pianisti Aki Rissasen, basisti Antti Lötjösen ja rumpali Teppo Mäkysen muodostaman triokokoonpanon tuorein julkaisu on kunnianhimoinen ja rytmisesti intensiivinen jatkeAmorandom-debyytille, joka voitti Jazz-Emma-palkinnon vuonna 2016. Another North erottuu vahvalla visiollaan ja halullaan tutkiskella pianotrion ilmaisun ulottuvuuksia. Levyn julkaisun yhteydessä Aki Rissanen Trio esiintyy Euroopassa muun muassa Lontoon tunnetulla PizzaExpress-jazzklubilla sekä Saarbrucken Jazz Festivalilla Saksassa. Suomessa uutta levyä juhlistetaan keikoilla Espoon Sellosalissa, TTT-klubilla Tampereella sekä Koko Jazz Clubilla Helsingissä.

Another North on väkevä albumi, joka nostaa Aki Rissanen Trion koko eurooppalaisen jazzkentän eturiviin. Yhtye on uudella albumillaan halunnut välttää pohjoismaisen pianotrion kliseistä määritelmää, ja tilan luomisen ja riisutun minimalistisen otteen sijaan se tutkiskelee uusia musiikillisia maisemia kokonaan omalla kartallaan. Kolmikon pitkä yhteinen soittohistoria kuuluu levyllä komeasti ja trion musiikillinen ajatus kulkee läpi levyn kirkkaana. Juuri luonteva musiikillinen kommunikaatio on se punainen lanka, jonka ympärille Another Northin kaltainen omaääninen ja voimakas albumi voi rakentua.

Aki Rissanen - piano
Antti Lötjönen - basso
Teppo Mäkynen - rummut 

Liput 20,00 €

joensuu

Laura Annika Quartet,Konservatorion konserttisali, joensuu24.11. Klo 19:00

keikka

Räiskyviä sävellyksiä ja kuulaita tuokiokuvia yhteen kietova Laura Annika Quartet julkaisee debyyttialbuminsa syksyllä 2017. Yhtyettä luotsaa valloittava laulaja Annika Mustonen, joka säveltää yhtyeen musiikkia pianisti Aleksis Liukon kanssa. Joensuun keikalla on tervetulleena bonuksena vierailemassa vahvaa nousu-uraa tekevä saksofonisti Adele Sauros.

Annika Mustonen – laulu
Aleksis Liukko – piano
Joonas Tuuri – kontrabasso
Jesse Ojajärvi – rummut
feat. Adele Sauros – saksofoni

Lippujen hinnat 15 €, jäsenet 10 €, opiskelijat 6 €. Ennakkomyynti Levy-Eskot. 

karigasniemi

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Kenneth Sjöwall’s Dixie Dudes,Kalastajan Majatalo, karigasniemi24.11. Klo 22:00

Kenneth Sjöwall’s Dixie Dudes esittää perinteistä dixie-musiikkia poikkeuksellisen raikkaalla tavalla. Yhtyeen tulkinnat dixie-helmistä ja omat sovitukset genren ulkopuolisista klassikkokappaleista kumpuavat jäsenten musiikillisista taustoista.

Kun tämä kokoonpano ei ole keikalla, sen jäsenet löytyvät esiintymässä sinfoniakonserteissa, rock- ja jazzklubeilla tai teatterissa. Kaamosjazzien konsertteja varten Kenneth Sjöwall’s Dixie Dudes on sovittanut räyhäkän energisen ohjelmistonsa lisäksi myös pikkujoulutunnelmaan sopivan kokoelman tunnettuja joululauluja.

Mikäli haluat ruokailla illan aikana teethän ajoissa pöytävarauksen www.kalastajanmajatalo.fi tai 040 484 8171.

Liput 30 €

Kenneth Sjöwall – klarinetti
J-P Peltoniemi – trumpetti
Sebastian Jeger – pasuuna
Juuso Kiviniemi – banjo
Petri Heikilä – basso
Olli Estola – rummut

Lisätietoja www.kaamosjazz.fi

saariselkä

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Ulla Pirttijärvi & Ulda, vieraina Mikko Innanen & Veli Kujala Duo,Holiday Club Saariselkä, saariselkä24.11. Klo 13:00

Ulla Pirttijärvi & Ulda

keikka

Ulla Pirttijärvi & Ulda saavat vieraakseen Mikko Innasen ja Veli Kujalan. Saamemusiikin modernistien ja jazzmusiikin seikkailijoiden yhteistyön hedelmiä tarjotaan kolmessa tiiviissä konsertissa JazzAreenalla perjantaina 24.11. Vain Kaamosjazzeilla!

Konsertin kesto 30 min.

Liput 10 €

Lisätietoja: www.kaamosjazz.fi

 

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Ulla Pirttijärvi & Ulda, vieraina Mikko Innanen & Veli Kujala Duo,Holiday Club Saariselkä, saariselkä24.11. Klo 16:00

Ulla Pirttijärvi & Ulda

keikka

Ulla Pirttijärvi & Ulda saavat vieraakseen Mikko Innasen ja Veli Kujalan. Saamemusiikin modernistien ja jazzmusiikin seikkailijoiden yhteistyön hedelmiä tarjotaan kolmessa tiiviissä konsertissa JazzAreenalla perjantaina 24.11. Vain Kaamosjazzeilla!

Konsertin kesto 30 min.

Liput 10 €

Lisätietoja: www.kaamosjazz.fi

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Inga Söder - Stream Carries (Lunch concert),Ravintola Petronella, saariselkä24.11. Klo 14:00

keikka

Rovaniemeläislähtöinen laulaja Inga Söder on esiintynyt yli vuosikymmenen useiden eturivin popartistien kanssa. Ensimmäinen soololevy odotutti itseään kuitenkin viime syksyyn saakka, ja Stream Carries onkin vahvasti kallellaan jazzin suuntaan.

”Halusin odottaa, jotta olisin täysin varma mitä musiikillani haluan sanoa” , kertoo laulaja-säveltäjä itse. ”Albumi sai alkunsa ajatuksesta, että emme voi kontrolloida elämää. Meidän pitäisi vain luottaa, että elämä vie meidät oikeisiin paikkoihin. Haluan musiikillani välittää ihmisille lohtua, että elämä kantaa ja virta tulee kuljettamaan oikeisiin paikkoihin.”

Pöytä- ja ruokavaraukset petronella@ravintolapetronella.fi tai 0207919601. Ruokavaraus on pakollinen. Lipun hinta pitää sisällään konsertin. Lounasmenut sekä juomat myydään erikseen.

Lounastarjoilu klo 13 alkaen.

Liput 20 €

Inga Söder – laulu
Joonas Haavisto – piano
Matti Oja – kitara
Ape Anttila – basso
Tuomas Timonen – rummut

Lisätietoja www.kaamosjazz.fi

 

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Ulla Pirttijärvi & Ulda, vieraina Mikko Innanen & Veli Kujala Duo,Holiday Club Saariselkä, saariselkä24.11. Klo 17:00

Ulla Pirttijärvi & Ulda

keikka

Ulla Pirttijärvi & Ulda saavat vieraakseen Mikko Innasen ja Veli Kujalan. Saamemusiikin modernistien ja jazzmusiikin seikkailijoiden yhteistyön hedelmiä tarjotaan kolmessa tiiviissä konsertissa JazzAreenalla perjantaina 24.11. Vain Kaamosjazzeilla!

Konsertin kesto 30 min.

Liput 10 €

Lisätietoja: www.kaamosjazz.fi

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Naftule (dinner concert),Lapland Hotel Riekonlinna, saariselkä24.11. Klo 18:00

Naftule

keikka

Naftule on energinen sekoitus jazz-, klezmer-, latino- ja kabareemusiikkia. Vaikkakin bändi sijoittuu Hollantiin, yhtyeen kokoonpano on todella kansainvälinen. Tästä syystä musiikkityylien monipuolisuus syntyy luonnostaan. Elämän erilaisista lähtökohdista kertova musiikki tavoittaa yleisönsä läpi koko konsertin.

Tällähetkellä Naftule työstää toista albumiaan, joka sai inspiraationsa Andalusian kulttuurista. Flamenco, copla ja sefarid-musiikki yhdistyvät Naftulen omaan tyyliin.

Emilio Parrilla, klarinetti
Bernardo Parrilla, saksofoni
Alessio Bruno, kontrabasso
Julio Martin, koskettimet ja syntetisaattori
Richie Struck, rummut
Nadia Basurto, laulu

Menuvaihtoehdot:

Menu 1
Porotartar
Paahdettua rautua
Crème brûlée

Menu 2
Savuporo-aurajuusto etanat
Lapland Hotels pippuripihvi
Suklaata ja mustikkaa

Menu 77 € sis. narikka, konserttilippu (ei ruokajuomia)
Menu 72 € – Rajoitettu näkyvyys, sis. narikka, konserttilippu (ei ruokajuomia)

Lisätietoja www.kaamosjazz.fi

 

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Inga Söder - Stream Carries (Dinner concert),Ravintola Petronella, saariselkä24.11.

keikka

Rovaniemeläislähtöinen laulaja Inga Söder on esiintynyt yli vuosikymmenen useiden eturivin
popartistien kanssa. Ensimmäinen soololevy odotutti itseään kuitenkin viime syksyyn saakka, ja Stream Carries onkin vahvasti kallellaan jazzin suuntaan.

”Halusin odottaa, jotta olisin täysin varma mitä musiikillani haluan sanoa” , kertoo laulaja-säveltäjä itse. ”Albumi sai alkunsa ajatuksesta, että emme voi kontrolloida elämää. Meidän pitäisi vain luottaa, että elämä vie meidät oikeisiin paikkoihin. Haluan musiikillani välittää ihmisille lohtua, että elämä kantaa ja virta tulee kuljettamaan oikeisiin paikkoihin.”

Pöytä- ja ruokavaraukset petronella@ravintolapetronella.fi tai 0207919601. Ruokavaraus on pakollinen. Lipun hinta pitää sisällään konsertin. Illallismenut sekä juomat myydään erikseen.

Illallistarjoilu klo 17 alkaen.

Liput 30 €

Inga Söder – laulu
Joonas Haavisto – piano
Matti Oja – kitara
Ape Anttila – basso
Tuomas Timonen – rummut

Lisätietoja www.kaamosjazz.fi

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Mikko Innanen & Veli Kujala Duo,Saariselän kappeli, saariselkä24.11. Klo 22:00

Mikko Innanen & Veli Kujala Duo

keikka

Mikko Innanen kiinnostui maakuntalauluista Pariisin taiteilijakaupungin residenssissä työskennellessään.

“Suomeen palattuani löysin kirjastosta Jenny Elfvingin ja Ilmari Hannikaisen 1927 toimittaman nuottikirjan Suomen Maakuntalaulut. Kirja sisältää kolmisenkymmentä maakuntalaulua, usealle maakunnista kun oli aikanaan sävelletty monta kilpailevaa teosta. Jazz on luonteeltaan kansainvälistä musiikkia – voisinko itse jazzmuusikkona soittaa maakuntalauluja omalla tavallani ja keiden kanssa?”

Kaamosjazzeilla kuullaan ainutkertainen konsertti, kun Innasen ja Kujalan maakuntalauluihin tuodaan aito pohjoinen ulottuvuus. Ulla Pirttijärvi lisää Suomen maakuntalauluihin myös Saamemaan oman kulttuuriperinteen.

Liput 15 €

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Torvia Tunturissa: Femu Brass Band, Screaming Jay & The Bones,Santa's Hotel Tunturi, saariselkä24.11. Klo 22:00

keikka

Jo kolmas Torvia Tunturissa -viikonloppu Saariselällä! Nyt osana Kaamosjazzien ohjelmaa hyvinkin epävirallisena jatkopaikkana.

Bileitä pyörittävät ja tanssijalkaa tahdittavat:
Screaming Jay & The Bones
Femu Brass Band

Luvassa takuulla vauhdikasta menoa!
Mikäli haluat ruokailla illan aikana, teethän pöytävarauksen hyvissä ajoin siula@santashotels.fi tai 016 681501.

Liput 23 € sis. narikka

turku

Flame Jazz: Lars Jansson Trio (SE),Logomo, turku24.11. Klo 19:00

Lars Jansson Trio (www)

keikka

Flame Jazzin hiljattain hankkima flyygeli saa arvoistaan käsittelyä, kun Euroopan kärkipianisteihin kuuluva Lars Jansson konsertoi Logomossa. Jazzmusiikin professorinakin toiminut pianisti edustaa jazzpianon perinnettä parhaimmillaan - hänen svengaavaa soittoaan on kuultu jazztähtien kuten Jan Garbarekin ja Red Mitchellin yhtyeissä. Tanskan Grammylla palkittu Larsson esiintyy Turussa tuoreen trionsa kanssa - rumpujen takana on Larsin poika Paul Svanberg ja bassossa tanskalainen Thomas Fonnesbaek.

Lars Jansson - piano
Thomas Fonnesbaek - basso
Paul Svanberg - rummut

Konsertti on osa Pohjoismaisen kulttuurirahaston tukemaa Puls-hanketta.

Liput: 17,50 €/ opiskelijat ja eläkeläiset 13,50 € / S-Etu 15 € (max 2 etua/kortti, ei bonusta).
Dinner & show: 78,50 €, kattaus klo 17. Lippupiste