Tenhon sunnuntaijazz: Njet Njet 9,Tenho Restobar, helsinki5.11. Klo 20:00

keikka

Helsinkiläinen Njet Njet 9 on energisistä live-esiintymisistään tunnettu yhtye, jonka soundissa kuuluu sen jäsenten laaja ja iloluontoinen suhde musiikkiin. Säveltäjä-kosketinsoittaja Ville Kyttälän johtaman nonetin musisointi maalaa toisaalta nostalgisia, toisaalta utopistisia mielikuvia, ja parhaimmillaan Njet Njet 9:n musiikki kuulostaakin siltä, kuin Zappa ja Zawinul pelaisivat nelinpelitennistä Massive Attackin kanssa ruotsalaisella kesämökillä. Yhtye tarjoilee kuulijalleen monisävyisen musiikkimaailman, jonka helposti lähestyttävän ulkokuoren alta paljastuu kuitenkin kerta kerralta uusia tasoja.

Toisen albuminsa marraskuussa julkaiseva yhdeksänhenkinen yhtye venyttää jazzmusiikin rajoja yhdistellen kiehtovia elementtejä niin elektronisesta musiikista kuin eri maailmanmusiikkityyleistäkin - kuitenkin jazzperinteeseen nojaten. Njet Njet 9 vangitsee kuulijansa ja saattaa heidät naurujoogan, tanssiterapian ja yksisarvishoidon kautta turvallisesti onnelliseen loppuun. 

Martti Vesala - trumpetti
Mikko Haanpää - vetopasuuna
Max Zenger - saksofoni
Ville Vannemaa - saksofoni, huilu
Pekka Seppänen - saksofoni, huilu, klarinetti
Ville Kyttälä - koskettimet
Veikki Virkajärvi - kitara
Heikki Laine - basso
Eeti Nieminen - rummut

Vapaa pääsy!

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Ei muita keikkoja.