Jazzliiton kiertueella Kalevi Louhivuori Quintet,Poppari, jyväskylä28.9. Klo 21:30

keikka

Kalevi Louhivuori Quintet tuuttaa uusia standardeja


Trumpetisti Kalevi Louhivuoren kvintetti lupaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Uuden sukupolven huippujazzareista koostuva yhtye ammentaa vaikutteita jazzin kultakaudelta, 1950 – 1960-luvuilta. Kansainvälisesti palkitun Louhivuoren säveltämässä musiikissa voi kuulla kaikuja mm. Horace Silverin, Duke Ellingtonin ja Miles Davisin tuotannoista. Ylistetty ensimmäinen levy Almost American Standards julkaistiin vuonna 2016 italialaiselle CAM JAZZ -merkille. Albumi sisältää nimensä mukaisesti tutunoloisia kappaleita, jotka ovat kuitenkin syntyneet yhtyeenjohtajan kynästä.

Syksyllä Jazz Finland -kiertueilla nähdään Kalevi Louhivuori Quintetin lisäksi Flame Jazz Messengers syyskuun alussa, Timo Lassy Band marraskuussa sekä Raoul Björkenheim Triad marras-joulukuun vaihteessa. Suomen Jazzliitto tuottaa Louhivuoren ja Björkenheimin kiertueet sekä tukee Flame Jazz Messengersin ja Timo Lassy Bandin kiertueita. Kiertuetoiminta on tärkeä osa 50-vuotisen Jazzliiton missiota saada elävä jazz soimaan kaikissa muodoissaan ympäri maata.

Kalevi Louhivuori Quintet
Kalevi Louhivuori - trumpetti, flyygelitorvi
Ville Vannemaa - saksofonit
Mikael ”Mozart” Myrskog - piano
Eero Seppä - basso
Jaska Lukkarinen - rummut

Kiertueaikataulu:
Ke 20.9. Savonlinna, Wanha Kasino
To 21.9. Kuopio, King's Crown
Pe 22.9. Joensuu, Konservatorion sali
Ke 27.9. Oulu, Vanha Paloasema
To 28.9. Jyväskylä, Poppari
Pe 29.9. Seinäjoki, Hotelli Alma
La 30.9. Turku, Tiirikkala

Keikat samana päivänä kaupungissa jyväskylä

Ei muita keikkoja.