Perjantai 15.9.

espoo

April Jazz Club: Flame Jazz Messengers (FI/SE),Sokos Hotel Tapiola Garden, espoo15.9. Klo 19:00

keikka

19:00 | Ebeli Show
20:00 | Flame Jazz Messengers

Flame Jazz Messengers on livejazzin vahvaksi toimijaksi nousseen Flame Jazzin ympärille vuonna 2015 perustettu kollektiivi. Yhtye heijastelee tuotannossaan turkulaiselle Flame Jazzille tärkeitä arvoja kuten juurevuutta, avoimuutta ja kansainvälisyyttä, jotka Flame Jazz Messengersissä sulautuvat kiinnostavaksi musiikilliseksi kokonaisuudeksi.

Temaattisesti Turun hengestä ja Itämeren suojelusta ammentava vuonna 2016 julkaistu debyyttilevy Port Arthur on turkulaisten Severi Pyysalon ja Jussi Fredrikssonin käsialaa. Vibrafonisti Pyysalon ja rumpali Fredrikssonin kolmelle puhallinsoittimelle ja rytmisektiolle säveltämä ja sovittama musiikki on yhdistelmä vahvoja melodioita, energisiä solistisia taidonnäytteitä sekä rohkeita dynamiikan vaihteluja. ”Port Arthur -levyltä välittyy leppeä länsirannikon meininki, joka heijastelee Turussa loimuavaa jazzbuumia”, kertoo Fredriksson itse esikoisalbumista. ”Itselleni on erityisesti suuri kunnia tehdä musiikkia nerokkaan Severi
Pyysalon kanssa. Hänen soittonsa tallentaminen äänitteelle on mielestäni aina kulttuuriteko.”

”Bändi on täyttä rautaa, ja puristaa jazzin ydinmehuista väkevät tropit joka vaivaan.”
-Keskisuomalainen ****

”Länsirannikon svengaava jazzaarre”
-Karjalainen ****

Mikko Karjalainen: trumpetti
Max Zenger: alttosaksofoni
Karl-Martin Almqvist: tenorisaksofoni
Severi Pyysalo: vibrafoni
Teemu Åkerblom: basso
Jussi Fredriksson: rummut

Sokos Hotel Tapiola Garden, Tapionaukio 3, Espoo
Liput ovelta 10 € | Ennakkoliput Lippupisteestä
Tapahtuma on ikärajaton

oulu

Turku Jazz Orchestra & Johanna Försti juhlakiertueella - Suomen Muusikkojen Liitto 100 vuotta!,Pohjankartanon sali, oulu15.9. Klo 19:00

keikka

Turku Jazz Orchestran ja Johanna Förstin syyskuisella kiertueella juhlitaan 100-vuotiasta Suomen Muusikkojen Liittoa sekä big band -musiikkia kautta aikojen! Jokaisella kiertuepaikkakunnalla konsertti-illan Turku Jazz Orchestran kanssa jakaa paikallinen big band omalla ohjelmistollaan.

AIKATAULU

Klo 19 Oulu All Star Big Band feat. Manuel Dunkel: A TRIBUTE TO MICHAEL BRECKER
Klo 20 Turku Jazz Orchestra & Johanna Försti: LADY SINGS THE BLUES

OULU ALL STAR BIG BAND

Manuel Dunkel | tenorisaksofoni
Mikko Hassinen | kapellimestari

A Tribute to Michael Brecker on kunnianosoitus yhdelle merkittävimmistä tenorisaksofonisteista kautta aikojen. Yhdysvaltalainen Brecker keräsi uransa aikana huikeat 15 Grammy-palkintoa ja on soittanut sadoilla albumeilla sekä tehnyt yhteistyötä lukuisten huippumuusikoiden kanssa. Oulu All Star Big Bandin kapellimestarina on Mikko Hassinen ja solistina kuullaan Manuel Dunkelia (1971-), joka esiintyi Michael Breckerin kanssa "Live in Helsinki 1995" -taltioinnilla sekä UMOn solistina kyseisen taltioinnin levynjulkaisukonsertissa vuonna 2015. Manuel Dunkel sai Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon vuonna 2011 ja on yksi arvostetuimmista saksofonisteistamme.

 

TURKU JAZZ ORCHESTRA

Johanna Försti | laulu

Juhlakiertueella Turku Jazz Orchestran ja Johanna Förstin ohjelmistossa kuullaan tunnelmallinen “Lady Sings the Blues” -konserttikokonaisuus, joka koostuu jazz-, soul- ja blues-musiikin hurmaavista klassikoista. Suomen nimekkäimpiin jazzlaulajiin lukeutuva Försti tunnetaan ennen kaikkea räväkkänä Jo Stance -yhtyeen solistina sekä Tanssii Tähtien Kanssa -orkesterin laulajana.

Turku Jazz Orchestra (TJO) on keväällä 2012 perustettu 17-henkinen big band, jossa vaikuttaa yli 30 Turun seudulla toimivaa ammattimuusikkoa. 

KOKO KIERTUEAIKATAULU JA -PAIKKAKUNNAT

13.9. TJO & Jyväskylä big Band, Jyväskylä, Ilokivi
14.9. TJO & Fort Big Band, Vaasa, Ritz
15.9. TJO & Oulu All Star Big Band, Oulu, Pohjankartanon sali
16.9. Turku, Flame Jazz Cruise, Viking Grace