Perjantai 28.7.

helsinki

Jazz-Espa: Inga Söder Stream Carries,Espan lava, helsinki28.7. Klo 16:00

keikka

Inga Söder – voc, Joonas Haavisto – p, Matti Oja – gtr, Ape Anttila – b, Tuomas Timonen – dr

Rovaniemeläislähtöinen laulaja Inga Söder on esiintynyt yli vuosikymmenen useiden eturivin popartistien kanssa. Ensimmäinen soololevy odotutti itseään kuitenkin viime syksyyn saakka, ja Stream Carries onkin vahvasti kallellaan jazzin suuntaan.

”Halusin odottaa, jotta olisin täysin varma mitä musiikillani haluan sanoa”, kertoo laulaja-säveltäjä itse. ”Albumi sai alkunsa ajatuksesta, että emme voi kontrolloida elämää. Meidän pitäisi vain luottaa, että elämä vie meidät oikeisiin paikkoihin. Haluan musiikillani välittää ihmisille lohtua, että elämä kantaa ja virta tulee kuljettamaan oikeisiin paikkoihin.”.

jyväskylä

Jazzliiton kiertueella Kalevi Louhivuori Quintet,Poppari, jyväskylä28.7. Klo 21:30

keikka

Kalevi Louhivuori Quintet tuuttaa uusia standardeja


Trumpetisti Kalevi Louhivuoren kvintetti lupaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Uuden sukupolven huippujazzareista koostuva yhtye ammentaa vaikutteita jazzin kultakaudelta, 1950 – 1960-luvuilta. Kansainvälisesti palkitun Louhivuoren säveltämässä musiikissa voi kuulla kaikuja mm. Horace Silverin, Duke Ellingtonin ja Miles Davisin tuotannoista. Ylistetty ensimmäinen levy Almost American Standards julkaistiin vuonna 2016 italialaiselle CAM JAZZ -merkille. Albumi sisältää nimensä mukaisesti tutunoloisia kappaleita, jotka ovat kuitenkin syntyneet yhtyeenjohtajan kynästä.

Syksyllä Jazz Finland -kiertueilla nähdään Kalevi Louhivuori Quintetin lisäksi Flame Jazz Messengers syyskuun alussa, Timo Lassy Band marraskuussa sekä Raoul Björkenheim Triad marras-joulukuun vaihteessa. Suomen Jazzliitto tuottaa Louhivuoren ja Björkenheimin kiertueet sekä tukee Flame Jazz Messengersin ja Timo Lassy Bandin kiertueita. Kiertuetoiminta on tärkeä osa 50-vuotisen Jazzliiton missiota saada elävä jazz soimaan kaikissa muodoissaan ympäri maata.

Kalevi Louhivuori Quintet
Kalevi Louhivuori - trumpetti, flyygelitorvi
Ville Vannemaa - saksofonit
Mikael ”Mozart” Myrskog - piano
Eero Seppä - basso
Jaska Lukkarinen - rummut

Kiertueaikataulu:
Ke 20.9. Savonlinna, Wanha Kasino
To 21.9. Kuopio, King's Crown
Pe 22.9. Joensuu, Konservatorion sali
Ke 27.9. Oulu, Vanha Paloasema
To 28.9. Jyväskylä, Poppari
Pe 29.9. Seinäjoki, Hotelli Alma
La 30.9. Turku, Tiirikkala