Timo Lassy Band Vol. 1

Suomen kirkkaimpiin jazztähtiin kuuluva saksofonisti Timo Lassy juhlistaa yhtyeineen kymmenvuotista sooloartistin taivaltaan G Livelabissa kahden illan verran. Timo Lassy Band on kerta toisensa jälkeen osoittanut olevansa eräs parhaista jazz-akteista meillä tai muualla ja yhtyeen neljä studioalbumia ja yksi livelevy ovat voittaneet puolelleen yhä kasvavan leegion ihailijoita. Rouheus, vuorovaikutus ja svengi ovat Lassyn jazzin ytimessä. Luvassa kaksi erilaista keikkailtaa, joiden aikana kuullaan runsaasti myös harvemmin livenä soitettua materiaalia yhtyeeltä.

Timo Lassy, saksofoni / Giorgos Kontrafouris, wurlitzer / Antti Lötjönen, basso / Teppo Mäkynen, rummut / Abdissa Assefa, perkussiot

Ovet klo 19

Showtime klo 20

Liput 26€ / kombolippu (vol. 1 + vol. 2) 32€

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

UMO feat. Max Zenger: West Coast JazzMalmitalo, helsinki16.3. Klo 15:00

keikka

Viimeisen 70 vuoden aikana New Yorkin valta-asema jazzin pääkaupunkina on ollut uhattuna vain kerran, kun toisen maailmansodan jälkeen jazzfanien katse kääntyi Kalifornian suuntaan. Hetken aikaa Yhdysvaltojen länsirannikolla vallitsi jazzin tyylisuunta, jota jo tuolloin kutsuttiin nimellä West Coast jazz. Soittajat kuten Art Pepper, Chet Baker, Shorty Rogers ja Jimmy Giuffre tunnustettiin mestareiksi itärannikon taitureiden rinnalle.

Mutta miten luonnehtia West Coast jazzia musiikillisesti?  Se lienee yhtä vaikeaa kuin yritys määritellä sanan jazz merkitystä. Varmaa kuitenkin on, että n. 15 vuotta kukoistanut länsirannikon jazz-kulttuuri jätti jälkeensä unohtumattomia sävellyksiä. Tunnetuin niistä lienee Dave BrubeckinTake Five, mutta jazzfaneille tuttuja ovat myös Kerry Mulliganin Walkin’ Shoes ja Jimmy GiuffrenFour Brothers.

UMO esittää solistinsa Max Zengerin kanssa ohjelmiston, jossa kuullaan West Coast jazzin piirissä vaikuttaneiden säveltäjä- ja sovittajamestareiden musiikkia. Turusta eli Suomen länsirannikolta kotoisin oleva ja Sibelius-Akatemian jazzosastolla opiskeleva alttosaksofonisti Zenger on kotonaan niin perinteisen swingin kuin kokeellisemman modernin jazzin parissa. Hänet voi nähdä mm. Maxxxtetin ja Aura Flow’n riveissä. Konsertin kapellimestarina toimii Mikko Hassinen.

Vuotalon ja Malmitalon päiväkonsertti kestää noin tunnin, ei väliaikaa. Huom. 45 minuuttia ennen konserttia pidetään konserttitalon ravintolassa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuus, jossa Max Zenger kertoo esityksen taustoista.

 

Trio Night with Rantala / Hirvonen / LukkarinenKoko Jazz Club, helsinki16.3. Klo 19:00

Rantala / Hirvonen / Lukkarinen

keikka

Pianisti Iiro Rantalan kansainvälinen ura hakee menestyksessään vertaansa. Palkinnot valtavilla Saksan markkinoilla, palkitut radio-show't sekä yleisötyö radiossa ovat joitakin osoituksia Rantalan moni-ottelijan kyvyistä. Maaliskuussa rakastettu pianotaiteilija on mahdollista nähdä Helsingissä intiimillä klubikeikalla!

KJC Iisalmi vuosi 2017 käynnistyi Iiron, rumpali Jaska Lukkarisen ja basisti Timo Hirvosen yhteiskonsertilla. Yleisön pyynnöstä kokoonpano esiintyy myös Helsingissä. Ohjelmisto koostuu Rantalan originaaleista ja suuren amerikkalaisen laulukirjan sivuilta. 

Iiro Rantala, piano
Timo Hirvonen, basso
Jaska Lukkarinen, rummut

Ovet auki klo 18
Liput 25 €