Pianisti Joonas Haavisto on ollut kiireinen trionsa kanssa. Konsertointi Japanissa ja sävellystyöt muun muassa elokuviin ovat olleet mediassa korkealle noteerattuja saavutuksia.

Pitkästä aikaa Helsingissä esiintyvä Haavisto esittää trionsa kanssa tuoreimman Oku-levyn materiaalia. Kontrabasisti Antti Lötjönen ja rumpali Joonas Riippa luovat orgaanisen kudelman Haaviston mietiskelevälle, jäsennetylle ilmaisulle. Yhtyeen yhteiset kilometrit ilmenevät livetilanteessa palkitsevalla tavalla. 

Joonas Haavisto, piano
Antti Lötjönen, kontrabasso
Joonas Riippa, rummut

Ovet auki klo 18

Liput 18 / 15 €

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

UMO: Dizzy Gillespie 100 vuottaVuotalo, helsinki26.1. Klo 19:00

Dizzy Gillespien syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. UMO kunnioittaa Gillespien valtavaa musiikillista perintöä konserteissa, joissa kuullaan kattava läpileikkaus virtuoositrumpetistin kuuluisimpia sävellyksiä ja hänelle tärkeitä jazzstandardeja. Illan solisteina nähdään UMOn trumpettisektion soittajia. Konsertin kapellimestarina toimii Mikko Hassinen.

Dizzy Gillespie vieraili UMOn solistina Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1982. Onnistuneen konsertin kruunasivat kehut, jotka Gillespie lausui lehdistötilaisuudessa: ”UMO on paras orkesteri, jota olen vuosikausiin johtanut.”

Taitetusta trumpetista ja pulleista poskistaan tunnettua John Birks ”Dizzy” Gillespie’ta pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista jazztrumpetisteista, jolla oli myös varsin merkittävä rooli modernin jazzin ja bebopin synnyssä yhdessä aikalaistensa Charlie Parkerin, Miles Davisin ja John Coltranen kanssa.

1930-luku oli swingjazzin kulta-aikaa. Big bandit solisteineen olivat oman aikansa poptähtiä ja big band -swing oli tanssittavaa ja viihdyttävää. 1940-luvulla Pohjois-Amerikan itärannikon muusikot halusivat jazzin olevan jotain muuta: he halusivat tehdä musiikkia, joka olisi taiteellisesti kunnianhimoista soitannollisesti ja sävellyksellisesti. He alkoivat luoda musiikkia, joka ei enää vastannut suuren yleisön toiveita tanssittavuudellaan tai viihteellisyydellään. Uusi musiikki, bebop, oli nopeatempoista ja ekspressiivistä. Se laittoi soittajien kyvyt koetukselle ja nosti jazzfanien tietoisuuteen uusia nimiä. Gillespien pienyhtyelevytykset Charlie Parkerin kanssa muodostavat modernin jazzin perustan ja ovat olleet inspiraationa ja esimerkkinä kaikille tuleville jazzin taiteilijasukupolville. Dizzy Gillespie tunnetaan virtuoosimaisen trumpetinsoiton lisäksi myös taitavana big band -säveltäjänä ja -sovittajana. Hänen kappaleensa Night in Tunisia, Manteca jaSalt Peanuts ovat tuttuja jazzin ystäville.

Konsertin kesto n. 1 h, ei väliaikaa. 

Huom. 45 minuuttia ennen konserttia pidetään konserttitalon ravintolassa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuus, jossa kapellimestari Mikko Hassinen kertoo esityksen taustoista.

Liput Lippupiste 18 / 14 € 

Ilmoita keikka

Tammikuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat