Mirja Mäkelä Trio,Ravintola Poppari, jyväskylä2.11. Klo 21:00

keikka

Mirja Mäkelä Trio Suomen kiertueella 25.10.-11.11.

Keskiviikkona 2.11. klo 21 yhtye esiintyy Jyväskylän Ravintola Popparissa. Liput 15 € / 10 €, lippuja ennakkomyynnissä Ravintola Popparissa ja myös ovelta tapahtumailtana. Alennushinta koskee opiskelijoita.

Mirja Mäkelä, laulu / Teemu Viinikainen, kitara / Juho Kivivuori, kontrabasso

Jazzin huipputekijät laulaja Mirja Mäkelä, kitaristi Teemu Viinikainen ja kontrabasisti Juho Kivivuori soittaa kymmenen keikkaa ympäri Suomen loka-marraskuun vaihteessa. Kymmenenvuotista taivaltaan juhlistava trio julkaisi vuosi sitten odotetun toisen, My Hidden Joys -nimeä kantavan albuminsa. Levyn materiaali on pääasiassa Mirja Mäkelän omaa sävellystuotantoa, joka pohjautuu kotimaisten runoilijoiden teoksiin. Kiertueen järjestää yhteistyössä Suomen Jazzliitto ja Jazz HUG.

Mirja Mäkelä Trion jäsenet ovat kaikki tuttuja suomalaisen jazzkentän seuraajille eri yhteyksistä. Trion liideri ja vokalisti Mirja Mäkelä on tehnyt pitkän uran laulajana ja säveltäjänä muun muassa JimJamMurMurissa, The Helsinki Koto Ensemblessä sekä Jazzsiskoissa ja oli Sibelius-Akatemiasta valmistuessaan vuonna 1999 Suomen ensimmäinen musiikin maisteriksi valmistunut jazzlaulaja. Mäkelä on myös pidetty opettaja, ja Sibelius-Akatemian jazzosaston opettajapestin lisäksi hän on toiminut Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinjan johtajana vuodesta 2007 lähtien. Yhtyeen kitaristina kuullaan suvereenina instrumentalistina ja sielukkaana tulkitsijana tunnettua Teemu Viinikaista, joka on vuosien mittaan soittanut lukuisten huippuyhtyeiden, kuten Jukka Perko Avaran, Panu Savolainen Toivon sekä Eero Koivistoisen ja Jukkis Uotilan yhtyeiden riveissä. Trioa täydentää erityisesti sähköbassosaundistaan tuttu Juho Kivivuori, joka on viime vuosina noussut Suomen kysytyimpien basistien joukkoon ja vaikuttanut muun muassa Nassaun Fasaanissa, Ketola Rewiredissa, Zanderissa sekä Olli Hirvosen, Joonas Haaviston sekä Aleksi Rannan yhtyeissä.

Mirja Mäkelä Trion muusikot luovat yhdessä intiimin ja intensiivisen kokonaisuuden, jonka tunnelmat venyvät herkimmistä sävyistä aina riehakkaaseen improvisointiin asti.

Keikat samana päivänä kaupungissa jyväskylä

Ei muita keikkoja.