Tiistai 27.9.

helsinki

Joona Toivanen – Lone Room -soolopianolevyn julkistuskonsertti,ravintola Laulumiehet, helsinki27.9. Klo 19:00

keikka

Italialainen levy-yhtiö Cam Jazz julkaisee kotimaisen jazzpianisti Joona Toivasen soolopianolevyn 23. syyskuuta. Lone Room -albumi on Toivasen toinen soolopianolevy vuonna 2013 ilmestyneen Polarities-albumin jälkeen ja järjestyksessään kolmas levytys Cam Jazzilla. Kolme vuotta sitten julkaistu Polarities keräsi julkaisunsa aikaan runsaasti kiitettäviä arvioita medialta, ja uudella albumilla kuullaan lisää Toivasen kiitoksia keränneitä tunnistettavia, lähes klassisia melodioita sekä hengittävää, mutta tyylikästä modernia pianojazzia. Italialainen Cam Jazz on 16-vuotias itsenäinen levy-yhtiö, joka on Toivasen uutukaisen lisäksi julkaissut aiemmin musiikkia myös muilta nimekkäiltä suomalaisilta jazzyhtyeiltä, kuten SUN Triolta ja Big Bluelta.

Suomen tällä hetkellä kansainvälisesti tunnetuimpiin jazzpianisteihin lukeutuva Joona Toivanen (s. 1981) on tullut monelle tutuksi oman trionsa kautta, joka on aktiivisesti keikkaillut ja julkaissut materiaalia jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Toivasen triossa vaikuttaa hänen itsensä lisäksi rumpali Olavi Louhivuori sekä kontrabasisti Tapani Toivanen, ja triolta on ilmestynyt tähän mennessä viisi albumia. Toivanen vaikuttaa parhaillaan Göteborgissa, Ruotsissa ja oman trionsa sekä useiden muiden yhtyeprojektiensa lisäksi toimii osana perhokalastusta sekä jazzia yhdistävää Jazz & Fly Fishing -yhtyettä ja -konseptia, jonka musiikkia on julkaistu niin DVD- kuin äänitemuodossa.

Lone Roomin sävellyksissä ja Toivasen soitossa yhdistyvät pohjoismaisesta jazzista tuttu melankolisuus ja kaiho, lyyrisyys sekä vahvat, tunnistettavat melodialinjat. Levy koostuu kahdeksasta kappaleesta, joista osa on pidemmälle sävellettyjä ja osa jättää enemmän tilaa vapaalle improvisaatiolle. Albumin sävellykset muodostavat pitkiä kaaria, joissa korostuu läsnäoleva tunnelma, matkan alku sekä päämäärä.

“Kyseessä ei ole kuitenkaan täysin vapaasti improvisoitu musiikki, vaan kappaleilla on rakenteet ja raamit, jotka ohjaavat improvisaatiota”, Toivanen kertoo itse uutukaisestaan. “En halunnut päättää kappaleiden kestoa, vaan soitin ja improvisoin niiden ympärillä sen verran kuin tuntui luontevalta.” Kun ensimmäisellä soolopianolevyllään Toivanen kehitti teemoja preparoidun pianon sekä päällekkäisäänitysten ympärille, kuullaan Lone Roomissa jälleen uusia tapoja preparoida flyygeliä, mutta myös orgaanisempaa ja puhtaampaa jazzpianismia, tällä kertaa ilman päällekkäisäänityksiä.

Joona Toivanen, piano & sävellykset

Konsertti alkaa klo 19.00 (ravintolan ovet avautuvat klo 18.30). Ravintola Laulumiehet, Hietaniemenkatu 2, 00100 Helsinki.

Liput 15 €, eläkeläiset, työttömät ja Helsinki Jazz ry:n jäsenet 10€, opiskelijat 8 €, pariskunnat 10 + 10 €. Ennakkoliput: Digelius Music, Laivurinrinne 2. (www.digelius.com).

Konserttia tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Musiikin edistämissäätiö.

www.joonatoivanen.com 

 

Ylen kanssa yhteistyössä toteutetussa konsertissa G Livelabissa esiintyy nouseva jazzduo Milo & Moses. Kyseessä on kahden kahdeksasluokkalaisen perustama kokoonpano, jonka ytimen muodostavat 14-vuotiaat Milo Mäkelä (kitara) ja Mooses Kuloniemi (rummut). Kontrabassoa soittaa 17-vuotias Jon Pettersson. KHY Suomen Musiikki Oy poimi nuorukaiset talliinsa ja keikalla päästään kuulemaan tuoretta musiikkia kombon tuoreelta debyyttilevyltä.

Milo Mäkelä, guitar / Mooses Kuloniemi, drums / Jon Pettersson, bass

Liput 18 € (sis. narikan)
 
Doors: 18:00
Showtime: 19:00