Hietsu is Happening!,Hietarannan paviljonki, helsinki21.9. Klo 19:00

keikka

Hietsu is Happening! -klubi palaa kesätauolta keskiviikkona 21.9., kun perinteikäs, 30-luvulla uimarannan pukeutumistilaksi rakennettu Hietsun paviljonki täyttyy tällä kertaa barokista, nykymusiikista ja jazzista. Neljännessa Hietsu is Happeningissä! hanurit kohtaavat, viulu, piano ja kitara soivat konservatiivisesti ja kokeilevasti ja lisäksi legendaarinen Gourmet-yhtye tekee röyhkeän comebackin.

Monimuotoisen illan aikana mm. haitaristi Mikko Luoma esiintyy sekä soolona että toisen hanuristin Veli Kujalan, pianisti Emil Holmströmin ja kitaristi Petri Kumelan kanssa. Holmströmia kuullaan myös Helsingin kaupunginorkesterin viulisti Eriikka Maalismaan kanssa duona. Illan säveltäjänimiä ovat Pihlajanmaa, Scarlatti, Ole-Schmidt, Poppe jaSánchez-Verdú, Mozart, Cage, Onttonen ja Innanen.

Illan kruunaa 19 vuotta sitten saksofonisti Mikko Innasen ja sähkökitaristi Esa Onttosen Helsingin Pitäjänmäessä perustaman Gourmet-yhtyen paluu keikkatauolta. Yhtye esittää ensi kertaa juuri äänittämiänsä tulevan neljännen levynsä kappaleita kuten "Järviradiota kuuntelen", "Ludvig XIV" ja "Pas de pluie Mardi".

Basisti Antti Lötjösen, saksofonisti Mikko Innasen ja kitaristi Petri Kumelan perustaman ja kuratoiman tapahtumasarjan tavoitteena on saattaa yhteen erityylisiä muusikoita ja esiintyviä taiteilijoita, sekä tuoda Hietarannan ainutlaatuiseen ympäristöön jotain ennen kuulematonta, näkemätöntä ja kokematonta. Kuraattorit toivottavat Hietsun paviljonkiin tervetulleiksi kaikki kaupunkilaiset ja kaupungissa vierailevat ihmiset. 

Hietsun paviljongin remontti valmistui alkuvuodesta 2016. Kiinteistön omistaa kiinteistöosakeyhtiö Töölön Kylätalo, joka on kunnostanut vanhan kahvila- ja pukuhuonerakennuksen uuteen uskoon. Vuonna 2015 Helsingin rakennuslautakunta antoi Rakentamisen Ruusu -kunniamaininnan Töölön Kylätalo Hietsun korjaajille. Paikassa toimii luovan alan monialainen työhuoneyhteisö, joka on ehtinyt saada Paviljongissa jo paljon aikaan. Pohjoispäädyn juhlatilassa kaupunkilaiset ovat voineet nauttia niin taidenäyttelyistä, turkkilaisesta jazzbrunssista kuin paritanssistakin.

Hietsu is Happening! nro 4
Ke 21.9. klo 19
Hietsun paviljongin juhlasali (Hiekkarannantie 9, 00100 Helsinki) 

Mikko Luoma, Veli Kujala, Petri Kumela, Eriikka Maalismaa, Emil Holmström
Gourmet (Esa Onttonen, Mikko Innanen, Ilmari Pohjola, Veli Kujala, Petri Keskitalo, Mika Kallio)

Liput 15/10 € (eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat)

Seuraavat happeningit:
ti 25.10.
ti 15.11.
ti 20.12.

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Aili Ikonen – LaulanMalmitalo, helsinki21.9. Klo 19:00

keikka

Monipuolinen laulaja tunnetaan erityisesti jazztulkinnoistaan, mutta hän myös säveltää ja sanoittaa.

Suomen jazzlaulajien ykköskaartiin kuuluva Aili Ikonen julkaisi uuden albuminsa Laulan huhtikuussa 2016. Konsertissa kuullaan näitä Ikosen ja basisti-säveltäjä Mikko Pellisen uusia sävellyksiä, joiden sanoituksista vastaavat Ikosen ohella Hectorin ja Timo Kiiskisen kaltaiset nimekkäät laulunkirjoittajat.

Laulan-levyn inspiraation lähteinä ovat olleet amerikkalaiset jazzklassikot sekä suomalainen jazz-iskelmäperinne. Uusien kappaleiden ohella mukaan mahtuu myös lainasävelmiä uusin käännöksin. Upeaäänisen laulajan ja svengaavan yhtyeen luoma kokonaisuus on omaa luokkaansa kotimaisen laulujazzin saralla.

Levy on luontevaa jatkumoa laulajan kahdelle edelliselle, erinomaisen vastaanoton saaneelle albumille. Yhdessä Herd-yhtyeen kanssa tehty "Jazzbasilli" paneutui suomalaisen jazziskelmän kultakauteen ja "Tribute to Ella" teki kunniaa kaikkien aikojen jazzlaulaja Ella Fitzgeraldille.

Tuoreella levyllä ja konserttilavalla Ikosen rinnalla nähdään kotimaisen jazzin nuorista huipuista koostuva kvintetti, joka yhdisti voimansa laulajan kanssa Tribute to Ella -albumilla.

Aili Ikonen – laulu, Mikko Pellinen – basso, Janne Toivonen – trumpetti, William Suvanne – saksofonit ja huilu, Tuomas J. Turunen – piano, Mikko Arlin – rummut

Kesto 2 h, väliaika on

Yhteistyössä Groovyrecords ja Helsingin kulttuurikeskus

Liput alk. 20/12 €

Lipunmyynti p. 09 310 12000 ja Ticketmaster Suomi

Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, Helsinki

Q-Continuum RytmihäiriöklubillaRavintola Juttutupa, helsinki21.9. Klo 21:00

Q-Continuum

keikka

Kulttimaineen saavuttanut funk-pumppu palailee lavoille!

Aki Haarala – kitara
Tuomo Prättälä – kosketinsoittimet
Antti Hynninen – saksofoni
Ilmari Pohjola – pasuuna
Heikki Laine – basso
Mikko Kaakkuriniemi – rummut

Vapaa pääsy!

Paradisi-Luhtala-Cantarano & De Lucia QuartetCafe Carusel, helsinki21.9. Klo 19:00

Karri Luhtala

Marilena Paradisi (www)

keikka

Cafe Caruselin ensimmäisessä Il Mondo Di Karrin syksyn illassa on mahtava kokoonpano Roomasta. Marilena Paradisi, Stefano Cantarano sekä Massimiliano De Lucia ovat vierailleet useaan kertaan Karrin kanssa Suomen kiertueilla. Marilena Paradisi on jazzin ja improvisoidun musiikin alueilla operoiva laulaja ja säveltäjä. Hän on julkaissut yhteensä seitsemän albumia omalla nimellään. 

Marilena Paradisi, laulu
Karri Luhtala, piano
Stefano Cantarano, basso
Massimiliano De Lucia, rummut

” the most magical thing about Paradisi is your being able to believe
completely in what she’s singing; you get the feeling she was there, that
this was how it was, and that she has both scars and sweet memories to prove
it…”(Jazz Times December 2002 ).