Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Katu Kaiku & Ari-Pekka Kauppinen Quintet @ Summer Jazz Club,Poppari, jyväskylä19.7. Klo 20:30

Katu Kaiku

A-P Kauppinen Quintet

keikka

Touko- ja kesäkuussa aiempien vuosien kävijäennätyksensä rikkonut Summer Jazz Club tuo Suomen kuumimpia, kansainvälisen tason nuoria jazzareita Jyväskylään taas tiistaina 19.7. Tuolloin lavalle nousevat Ari-Pekka Kauppisen johtama kvintetti sekä vuoden 2015 Young Nordic Jazz Cometsin Suomen-finaalin voittaja, kuluvana vuonna debyyttialbuminsa julkaissut Katu Kaiku. Summer Jazz Clubilla yleisölle avautuu nyt erinomainen mahdollisuus kokea nämä kaksi ilmaisuvoimaista bändiä samana iltana. Tilaisuus on ainutlaatuinen, sillä syksyn myötä suurin osa bändien jäsenistä lähtee jatkamaan opintojaan ympäri Eurooppaa.

A-P Kauppinen Quintet on osittain tuttu Summer Jazz Clubin ensimmäiseltä kesältä, jolloin yhtye esiintyi Popparissa vielä kvartettina. Tuon keikan jälkimainingeissa bändin vahvuuteen on liittynyt kosketinsoittajaksi Summer Jazz Clubin isäntä Antti Lähdesmäki, ja muut soittajat ovat kartuttaneet kokemusta mm. Amsterdamissa, Haagissa sekä Århusissa. Kvintetti tuo nyt Jyväskylään uudistuneen kokoonpanonsa sekä ohjelmistonsa, jossa fuusiojazz kohtaa maailmanmusiikin. Lähdesmäen lisäksi myös yhtyeen kitaristi Lauri Kallio on Jyväskylän Konservatorion kasvatti. Viisikon täydentävät rumpali Toon Verheyen sekä saksofonisti Ukko Heinonen.

A-P Kauppinen, b
Antti Lähdesmäki, kb
Ukko Heinonen, sax
Lauri Kallio, g
Toon Verheyen, drs

Katu Kaiku syntyi, kun kolme nuorta muusikkoa kantoi soittimensa ensimmäistä kertaa yhdessä Kaisaniemen puistoon. Kadulla löytynyt keskinäinen luottamus innosti keskittymään oman materiaalin luomiseen ja yhteisen vapaan ilmaisun etsimiseen. Melodista ja maalailevaa jazzia soittava trio voitti vuonna 2015 Young Nordic Jazz Comest -kilpailun Suomen-finaalin, ja on sen myötä julkaissut kuluvana vuonna ensilevynsä Tokyo/Kuopio, ja keikkaillut aktiivisesti pohjoismaissa. Katu Kaiun muodostavat saksofonisti Adele Sauros, rumpali Erik Fräki sekä kontrabasisti Mikael Saastamoinen.

Adele Sauros, sax
Mikael Saastamoinen, b
Erik Fräki, drs

Summer Jazz Clubin toiminta on Musiikin Edistämissäätiön tukemaa. Yhteistyössä Omenahotellit, Jyväskylän Yliopistopaino, Poppari sekä kulttuuriyhdistys TUFF!.

Lipunmyynti alkaa Popparissa kello 20.30, ensimmäinen bändi aloittaa 21.00. Liput 8/5 euroa.

Ennakkoliput myynnissä osoitteessa: https://mesenaatti.me/summer-jazz-club-2016/ 
www.facebook.com/summerjazzclub 

 

Keikat samana päivänä kaupungissa jyväskylä

Ei muita keikkoja.