TTT-klubi: Dalindèo - levyjulkkarit,TTT-klubi, Tampereen Työväen Teatteri, tampere9.4. Klo 22:00

keikka

Suomalaisen jazzin kärkinimiin jo 2000-luvun alusta kuulunut Dalindèo julkaisee huhtikuun alussa neljännen albuminsa. Tampereen levynjulkaisukonsertti soi iloksemme TTT-Klubilla. Luvassa on boheemia ja tanssittavaa musiikkia vahvoilla melodioilla ja elokuvallisella tunnelmalla!

Uusi albumi jatkaa sekstetin luomaa ajatonta ja ainutlaatuista musiikkityyliä, joka yhdistää surfia, jazzia, tangoa ja iskelmää. Suosiota yli genrerajojen nauttiva Dalindèo on tunnettu energisenä esiintyjänä, joka valloittaa yleisön livetilanteessa kerta toisensa jälkeen. Yhtyeen edellinen albumi, Emma-palkittu Kallio, on viime vuosien menestyneimpiä kotimaisia jazzlevyjä.

Dalindèo on keikkaillut 12 eri maassa, tänä vuonna erityisesti Saksassa klubikiertueella ja festivaaleilla. Yhtyeen huippuhetkiä ovat olleet esiintymiset Pori Jazzin päälavalla, Lontoon Jazz Caféssa, Kölnin Stadtgartenissa ja Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltassa.

”Ensin iskee musiikin väkevä draivi, sitten kolahtaa vahva draamallisuus ja viimeisenä oivallus, että tämähän on suomalaista jazzia ilmaisun syvemmässä mielessä” ***** - Jussi Niemi, Soundi

Valtteri Laurell Pöyhönen, kitara
Pope Puolitaival, saksofoni
Jose Mäenpää, trumpetti, koskettimet
Pekka Lehti, basso
Jaska Lukkarinen, rummut
Rasmus Pailos, lyömäsoittimet

Ovet 21:30, showtime 22:00.

Liput 15 €

Keikat samana päivänä kaupungissa tampere

Ei muita keikkoja.

Ilmoita keikka

Huhtikuu 2016
MaTiKeToPeLaSu
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat