Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

2 Trioa: Fredriksson & Jazz & Dance with Timo Kämäräinen,Koko Jazz Club, helsinki29.10. Klo 21:00

keikka

Kahden trion illassa kuullaan hienostunutta triojazzia Jussi Fredrikssonilta ja supersuosittu Jazz&Dance -loppuilta kitaristi Timo Kämäräisen johtaman trion seurassa!

Jussi Fredriksson Trion tuore materiaali käsittelee epävarmuuden tematiikkaa. Fredriksson kertoo inspiroituneensa Tove Janssonin Taikatalvi -teoksesta löytyvästä lausahduksesta: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” ?-albumin säveltänyt ja tuottanut Fredriksson lähestyy arvaamattomuutta positiivisuuden kautta. ”Epävarmuus ei tässä yhteydessä liity millään tavalla itsetuntoasioihin tai henkilökohtaisiin epävarmuuksiin”, Fredriksson sanoo. ”Musiikkimme käsittelee pikemminkin epätietoisuuden positiivisia sävyjä ja luovan ajattelun avointa prosessia.”

Illan toinen setti on ystävien tapaaminen. Timot Kämäräinen ja Hirvonen ovat musisoineet yhdessä jo kohta 20 vuotta ja rumpali Jaska Lukkarinen oli tällä kertaa se yhdistävä side, joka käynnistää hauskanpidon. Miehet improvisoivat tanssijoiden parhaimmiston kanssa, ja illan päätteeksi kaikki saavat irrotella improvisoidun musiikin tahdissa!

Seitsemännen Jazz&Dance-klubin tähtivierailijana nähdään tuore tanssitaiteen maisteri Satu Rinnetmäki. Tänä vuonna hän on esiintynyt jo Moskovassa ZIL-kulttuurikeskuksen järjestämällä nuorten koreografien festivaalilla sooloteoksella ”Trash Land” sekä UrbanApa X festivaalilla Ateneumissa. Satu on työskennellyt tanssijana mm. Jeremy Waden, Petri Kekonin, Jarkko Mandelinin ja Jouka Valkaman teoksissa. ”Improvisaatiossa mahdollisuudet ovat auki lähes mihin vain. Läsnäolo, hetkessä oleminen sekä hyväksyminen ovat impron ydintä ja lähden aina innokkain joskus jännittynein mielin tutkimaan näitä itseni ja läsnäolijoiden kanssa. Ikinä ei voi tietää, mitä tapahtuu ja mihin tapahtuma johtaa ja nämä ovat improssa juuri hassuinta ja jännintä” Rinnetmäki avaa lähtökohtiaan tanssi-improvisaatioon. Illan emäntänä nähdään tuttuun tapaan tanssitaiteilija Wilma-Emilia Kuosa.

Liput 15 / 10 €

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Ei muita keikkoja.