Timo Lassy Band,Aleksanterin teatteri, helsinki7.10. Klo 19:00

keikka

Suomen johtaviin jazz-artisteihin lukeutuva Timo Lassy julkaisi uuden Love Bullet -albuminsa toukokuun lopulla. Timo Lassy Band juhlisti uutta albumia soittamalla kaksi ennakkoon loppuunmyytyä keikkaa Helsingissä. Nyt yhtye tekee toivotun seuraavan esiintymisensä kotikaupungissaan, tällä kertaa tunnelmallisessa Aleksanterin teatterissa keskiviikkona 7. lokakuuta.

Uuden Love Bullet -levyn myötä kovassa nosteessa oleva Timo Lassy on eräs tämän hetken kansainvälisesti arvostetuimmista suomalaisista jazznimistä. Lassyn levyn julkaisi saksalainen Membran/MustHaveJazz ja varsinkin Saksassa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa on herätty Lassyn ja kumppaneiden verevän soul jazzin kutsuun.

Melodinen, svengaava ja energinen Love Bullet summaa Lassyn musiikin ytimen osuvasti ja keikkalavalla taitava yhtye pääsee oikeuksiinsa. Jatkuvan keikkailun myötä tiiviiksi yksiköksi hioutuneen Timo Lassy Bandin riveissä nähdään tenorisaksofonisti Lassyn ohella wurlitzer-pianoa soittava Georgios Kontrafouris, basisti Antti Lötjönen, rumpali Teppo Mäkynen ja perkussionisti Abdissa Assefa.

TIMO LASSY BAND
Timo Lassy, tenorisaksofoni
Georgios Kontrafouris, wurlitzer-piano
Antti Lötjönen, basso
Teppo Mäkynen, rummut
Abdissa Assefa, lyömäsoittimet

Liput 17,50 € – 28,50 €, ennakot Tiketti

http://timolassy.com
http://facebook.com/timolassy
http://instagram.com/timolassy

#LoveBullet

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Beat, Bass & Bone RytmihäiriöklubillaRavintola Juttutupa, helsinki7.10.

Markus Larjomaa - pasuuna, efektit
Jukka Haavisto - sähköbasso
Markku Heikkilä - rummut, lyömäsoittimet