Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Flame Jazz Opening Weekend,Jazzklubi Monk, turku4.9. Klo 21:00

keikka

Linda Fredriksson – saksofoni
Eero Tikkanen – basso
Eeti Nieminen – rummut
+DJ Åkerblom

Flame Jazzin syyskausi 2015 käynnistyy superviikonlopulla, kun jazzklubi Monkissa esiintyy peräkkäisinä iltoina kaksi hienoa trioa. Kokoonpanoiltaan samanlaiset mutta tyyliltään hyvin erilaiset yhtyeet esittelevät kaksi vahvaa näkemystä saksofonitrion ilmaisun mahdollisuuksista.

Avajaisbileet aloittaa kulttimaineeseen noussut hulvaton Mopo. Tuoreimman Jazz-Emman albumillaan Beibe voittanut yhtye tunnetaan energisistä esiintymisistään – helsinkiläisessä We Jazz 2014 –tapahtumassa niitä kuultiin vuorokauden aikana tunnin välein peräti 24 kappaletta. Rakkautta ja anarkiaa huokuva Mopo on niittänyt mainetta kotimaassa sekä kansainvälisellä jazzkentällä. Yhtye on esiintynyt mm. BBC:n Jazz on Radio 3 –ohjelmassa sekä London Jazz Festivalilla. Saksofonisti Linda Fredrikssonille myönnettiin Kritiikin kannukset –kunniamaininta vuonna 2013.

Levymusiikista vastaa koko viikonlopun ajan aina tyylikäs DJ Åkerblom. Hae sykettä syksyyn Flame Jazzin avajaisista!

Yhteislippu viikonlopun molempiin konsertteihin: 25/15€ (pe 4.9 MOPO ja la 5.9 RICHARSON / MAEKYNEN / LOETJOENEN).

Keikat samana päivänä kaupungissa turku

Tiirikkalan perjantaijamitAnniskelukahvila Tiirikkala, turku4.9. Klo 20:00

Tiirikkalan Perjantai jameihin ovet ovat auki kaikille muusikoille, jotka haluavat jammailla housebändin kanssa.

Housebändinä:
Primavera

Johanna Rauma - piano, laulu
Alex Lyysaari, kitara
Jussi Karhujoki, basso
Oskar Suksi, rummut

Sisäänpääsy 5€ klo 20:00-23:30
Musisoiville henkilöille ilmainen sisäänpääsy!