Henriika Steidel Quintet & Samuli Rautiainen Trio @ Summer Jazz Club,Poppari, jyväskylä26.5. Klo 20:30

Henrika Steidel Quintet

Samuli Rautiainen Trio

keikka

Kuukausittain touko-elokuussa järjestettävillä klubeilla esiintyy jokaisella kaksi omaa musiikkiaan esittävää jazzyhtyettä. Klubin toiminta on Musiikin Edistämissäätiön tukemaa. Summer Jazz Clubin tarkoitus on tuoda esille uusia, omaa musiikkiaan tekeviä jazzyhtyeitä sekä edistää Jyväskylän jazzkulttuuria.

Kevät on jo, kesä tulee pian ja tuo tullessaan Summer Jazz Clubin! Vuoden 2015 avausklubilla kuullaan mielenkiintoinen sekoitus modernia ja perinteisempää jazzsoundia; molempien bändien juuret ovat kuitenkin eri aikakausien amerikkalaisessa jazz-musiikissa.

Jyväskylän paikallista jazzosaamista edustaa laulaja Henriika Steidelin johtama kvintetti. Bändin ohjelmisto pohjautuu pianisti Aaron Parksin musiikkiin, joka kuitenkin esitetään varsin omanlaisella ja henkilökohtaisella otteella; Steidel on kirjoittanut alunperin instrumentaalisiin kappaleisiin tarinat toisella äidinkielellään, saksaksi. Näitä tarinoita laulaja tulkitsee niin solistina, kuin sulavasti osana bändin instrumentteja. Henriikan kanssa lavalle nousee bändi, jonka monipuoliset soittajat ovat tuttuja aina Jyväskylä Big Bandin riveistä Swallow the Sun -yhtyeeseen saakka.

Henriika Steidel - Laulu
Matias Luoto - Kitara
Panu Korhonen - Piano
Arttu Kuusisto - Basso
Juuso Raatikainen - Rummut

---------------------------------------------------------

Toukokuussa Helsingin-vieraaksi saapuva, pianisti Samuli Rautiaisen johtama
trio luo yhdeyden perinteisen Blue Note -pianotriosoundin ja 2010-luvun
Suomalaisen jazzin välille. Poikkeuksellisen vahvasti svengaavaan
komppiinsa Rautiainen on valinnut parivaljakon, joka vastaa myös kuluvan
vuoden Young Nordic Jazz Comets -Suomen karsinnan voittajan, Katu Kaiun,
perustasta. Basisti Mikael Saastamoinen tunnetaan esimeriksi tässä kuussa
ensilevynsä julkaisseen Mikko Sarvanne Hip Companyn riveistä, ja rumpali
Erik Heikkisen taas on tuttu niin ikään Young Nordic Jazz Comets
-menestystä niittäneestä Virta-yhtyeestä.

Samuli Rautiainen - Piano
Mikael Saastamoinen - Basso
Erik Heikkinen - Rummut

---------------------------------------------------------

Ensimmäinen bändi aloittaa kello 21.00
Liput 8/5 euroa (opiskelijat, eläkeläiset)
Summer Jazz Clubin toiminta on Musiikin Edistämissäätiön tukemaa.
Lisätietoja: Antti Lähdesmäki / 050 3020697

Keikat samana päivänä kaupungissa jyväskylä

Ei muita keikkoja.