Tiistai 26.5.

helsinki

jaZZanti-konsertti - Trio Rissanen – Strandberg – Herrala,ravintola Laulumiehet, helsinki26.5. Klo 19:00

Trio Rissanen – Strandberg – Herrala

keikka

“Searching for a free sense of tonality and form”, luonnehti klarinetisti ja saksofonisti Jimmy Giuffre rummutonta triioaan 1960-luvun alussa. Näillä sanoilla voi kuvailla myös Rissasen, Strandbergin ja Herralan muodostaman trion lähestymistapaa ja onpa Giuffren albumit Fusion ja Thesis toimineet jonkunlaisena inspiraationa yhtyeen synnylle. Trio esittää uutta musiikkia yhtyeen kaikilta jäseniltä debyyttiesiintymisessään Laulumiehissä 26.5.2015- vapaata ja persoonallista pohjoismaista third-streamia.

Rissanen ja Strandberg ovat aikaisemmin esiintyneet Frozen Gainsbourg- yhtyeen kanssa Ranskassa yhdessä Mikko Innasen, Per Zanussin ja Stefan Pasborgin kanssa. Laulumiesten konsertin jälkeen kaksikko jatkaa Tukholman Fylkingen-klubille, jossa he esiintyvät basisiti Pär-Ola Landinin kanssa.

Erik Lindströmin stipendin jako yhteistyössä Jazz & Pop Arkiston kanssa.

Konserttia tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Musiikin edistämissäätiö.

Paikka: Ravintola Laulumiehet, Hietaniemenkatu 2, 00100 Helsinki (ravintolan ovet avautuvat klo 18.30).
Liput: Liput 15 €, eläkeläiset, työttömät ja Helsinki Jazz ry:n jäsenet 10€, opiskelijat 8 €, pariskunnat 10 + 10 €. Ennakkoliput: Digelius Music, Laivurinrinne 2. (www.digelius.com)

jyväskylä

Henriika Steidel Quintet & Samuli Rautiainen Trio @ Summer Jazz Club,Poppari, jyväskylä26.5. Klo 20:30

Henrika Steidel Quintet

Samuli Rautiainen Trio

keikka

Kuukausittain touko-elokuussa järjestettävillä klubeilla esiintyy jokaisella kaksi omaa musiikkiaan esittävää jazzyhtyettä. Klubin toiminta on Musiikin Edistämissäätiön tukemaa. Summer Jazz Clubin tarkoitus on tuoda esille uusia, omaa musiikkiaan tekeviä jazzyhtyeitä sekä edistää Jyväskylän jazzkulttuuria.

Kevät on jo, kesä tulee pian ja tuo tullessaan Summer Jazz Clubin! Vuoden 2015 avausklubilla kuullaan mielenkiintoinen sekoitus modernia ja perinteisempää jazzsoundia; molempien bändien juuret ovat kuitenkin eri aikakausien amerikkalaisessa jazz-musiikissa.

Jyväskylän paikallista jazzosaamista edustaa laulaja Henriika Steidelin johtama kvintetti. Bändin ohjelmisto pohjautuu pianisti Aaron Parksin musiikkiin, joka kuitenkin esitetään varsin omanlaisella ja henkilökohtaisella otteella; Steidel on kirjoittanut alunperin instrumentaalisiin kappaleisiin tarinat toisella äidinkielellään, saksaksi. Näitä tarinoita laulaja tulkitsee niin solistina, kuin sulavasti osana bändin instrumentteja. Henriikan kanssa lavalle nousee bändi, jonka monipuoliset soittajat ovat tuttuja aina Jyväskylä Big Bandin riveistä Swallow the Sun -yhtyeeseen saakka.

Henriika Steidel - Laulu
Matias Luoto - Kitara
Panu Korhonen - Piano
Arttu Kuusisto - Basso
Juuso Raatikainen - Rummut

---------------------------------------------------------

Toukokuussa Helsingin-vieraaksi saapuva, pianisti Samuli Rautiaisen johtama
trio luo yhdeyden perinteisen Blue Note -pianotriosoundin ja 2010-luvun
Suomalaisen jazzin välille. Poikkeuksellisen vahvasti svengaavaan
komppiinsa Rautiainen on valinnut parivaljakon, joka vastaa myös kuluvan
vuoden Young Nordic Jazz Comets -Suomen karsinnan voittajan, Katu Kaiun,
perustasta. Basisti Mikael Saastamoinen tunnetaan esimeriksi tässä kuussa
ensilevynsä julkaisseen Mikko Sarvanne Hip Companyn riveistä, ja rumpali
Erik Heikkisen taas on tuttu niin ikään Young Nordic Jazz Comets
-menestystä niittäneestä Virta-yhtyeestä.

Samuli Rautiainen - Piano
Mikael Saastamoinen - Basso
Erik Heikkinen - Rummut

---------------------------------------------------------

Ensimmäinen bändi aloittaa kello 21.00
Liput 8/5 euroa (opiskelijat, eläkeläiset)
Summer Jazz Clubin toiminta on Musiikin Edistämissäätiön tukemaa.
Lisätietoja: Antti Lähdesmäki / 050 3020697