Jukka Perko Avara,Pjazza, helsinki22.3. Klo 12:00

keikka

Saksofonisti Jukka Perkon virsiversiot ja satojen kirkkokonserttien piirtämä kaunis kaari ovat jättäneet jälkensä hänen Avara -trionsa äänimaisemaa kuulleen yleisön sydämiin. Perimmäisten kysymysten äärellä, musiikin kauneutta ja totuutta etsiessään miehet päätyvät soitossaan toisinaan maisemiin, joihin löytää vain eksymällä.

Jukka Perko - sax 

Teemu Viinikainen - guitar & many pedals:

Jarmo Saari - guitar and more pedals

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Verneri Pohjola: BullhornKansallisteatteri, helsinki22.3. Klo 18:00

Lyyrisen lumoava, melodinen ja uniikki. Muun muassa tällaisilla laatusanoilla on kuvailtu trumpetisti Verneri Pohjolan musiikkia. ”Pohjolan Miles Davisin” läpeensä inhimillinen soundi väistää ulkokohtaisten teknisten suoritusten ansan, joka toisinaan väijyy monia kollegoita. Legendaarisen fuusiosäveltäjän Pekka Pohjolan poika on uskaltanut kulkea omaa tietään, joka on tehnyt hänestä yhden Euroopan arvostetuimmista jazzmuusikoista.

Kansallisteatterin yleisölle tarjoillaan Pohjolan uuden albumin, Bullhorn, levynjulkaisukonsertti – ensimmäisenä koko Suomessa. Sekä levyllä että keikalla soittaa Pohjolan yhteenhitsautunut kvartetti, johon kuuluvat Aki Rissanen, piano, Antti Lötjönen, basso sekä Teppo Mäkynen, rummut.

”Siinä on rakastamaani intiimiä improvisointia, mutta myös raakaa energiaa ja kunnon sävellyksiä – kaikkea sitä, mitä haluan ilmaista musiikilla”, Pohjola kuvaa uutta ohjelmistoaan.

Bullhornin julkaisee maineikas englantilainen levymerkki Edition Records, jolle Pohjola siirtyi levytettyään kaksi albumia saksalaiselle ACT-levymerkille. Brittein saarilla Pohjolan kvartetilla on ollut viime aikoina myös korkean profiilin konsertteja, esimerkiksi London Jazz Festivalin sekä Forge Arts Centren ohjelmistossa.

Verneri Pohjolan läpimurto muusikkona ajoittuu kymmenen vuoden taakse, jolloin nuorten miesten yhtye Ilmiliekki Quartet julkaisi esikoisensa March of the Alpha Males, seurauksena valinta Finland Festivalsin vuoden taiteilijaksi, Emma-ehdokkuus sekä jaettu Teosto-palkinto. Samalla Pohjola itse valittiin Pori Jazzin vuoden muusikoksi sekä Jazzrytmit-lehden vuoden trumpetistiksi. Loppu on suomalaista jazzhistoriaa!

'Affecting and atmospheric…memorable original themes’ – The Guardian, UK *****
’Verneri Pohjola has got what it takes to become an international jazz star’ – All About Jazz

Liput: 25/15 €.

Ilmoita keikka

Maaliskuu 2015
MaTiKeToPeLaSu
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat