Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Keskiviikko 4.2.

espoo

Vapaat äänet: Kimmo Pohjonen & Eric Echampard,Sellosali, espoo4.2. Klo 19:00

Kimmo Pohjonen & Eric Echampard (www)

keikka

Pitkän yhteistyönsä myötä tiiviiksi yksiköksi hioutunut duo luottaa improvisaation voimaan ja luo musiikkinsa konserttitilanteessa. Kahdeksan esiintymisen Vapaat äänet –kiertue alkaa Jyväskylästä 27. tammikuuta ja päättyy Espoon Sellosaliin 4.2.

Kotimaisen kokeellisen musiikin voimahahmoihin lukeutuva haitaristi Kimmo Pohjonen ja ylistetty ranskalaisrumpali Eric Echampard palaavat yhdessä esiintymislavoille. Yhtenäinen duo on hionut ilmaisuaan jo vuodesta 2000 ja kerännyt aiemmilla kiertueillaan ylistäviä arvioita. Kahdeksan esiintymisen Vapaat äänet –kiertue käynnistyy Jyväskylän Lutakossa 27.tammikuuta. Ainoa konsertti pääkaupunkiseudulla kuullaan Espoon Sellosalissa keskiviikkona 4. helmikuuta.

Pohjosen ja Echampardin yhteisessä ilmaisussa keskeisessä roolissa on intensiivisyys ja hetkessä syntyvien musiikillisten oivallusten seuraaminen. Rajoja rikkovana virtuoosina tunnetun Pohjosen shamanistinen soitto-ote ja Echampardin hyönteismäisen terävä rumputyöskentely luovat musiikillisen yksikön, joka liikkuu täysin omissa sfääreissään. Pohjonen–Echampard-duoa on kuultu levytetyssä muodossa vuonna 2005 julkaistulla albumilla Uumen.

Liput alkaen 19,50 €, Lippupiste. Ovelta 20 €
Naulakkomaksu 2 €

helsinki

Aleksi Ranta Group Rytmihäiriöklubilla,Ravintola Juttutupa, helsinki4.2. Klo 21:00

Aleksi Ranta – kitara
Petri Rahikkala – piano
Juho Kivivuori – basso
Juho Peltoniemi – rummut

turku

Turku Jazz Orchestra Plays Thad Jones,Logi 3, Logomo, Köydenpunojankatu 14, turku4.2. Klo 19:00

keikka

Turku Jazz Orchestra tarjoaa jazzikoni Thad Jonesin unohtumattomia klassikoita keskiviikkona 4.2.2015 klo 19 Logomon Logi 3 -salissa. Solistina ja kapellimestarina kuullaan Thad Jonesin asiantuntija Ari Jokelainen.

Turku Jazz Orchestran kevätkauden avaa keskiviikkona 4.2. klo 19 Logomon Logi 3 -salissa Thad Jones -konsertti. Konsertti on omistettu Thad Jonesin (1923–1986) musiikille ja kapellimestarina sekä solistina toimii saksofonisti Ari Jokelainen. Thad Jonesin 1960–1970-lukujen sävellykset ja sovitukset Thad Jones – Mel Lewis Orchestralle kuuluvat Big Band -kirjallisuuden tunnetuimpiin mestariteoksiin. Konsertissa kuullaan mm. kuuluisat teokset Groove Merchant, All My Yesterdays ja Three and One jotka kuuluvat myös Ari Jokelaisen suosikkeihin. Teokset heräävät konsertissa henkiin Turku Jazz Orchestran ammattimaisessa käsittelyssä.

Thad Jonesin musiikin asiantuntija Ari Jokelainen kertoo, että tyypillistä Thad Jonesin musiikille on laajempien harmonioiden, harmonian dissonanssien, virtuoosisten melodioiden ja monimuotoisten rytmien ilotulittelu. Erityisesti Jones antoi tilaa muusikoidensa taidoille ja improvisoinnille, armotonta svengiä unohtamatta. Amerikkalainen jazztrumpetisti-säveltäjä-sovittaja-orkesterinjohtaja Thad Jones tunnetaankin ainutlaatuisesta Big Band -sovitustyylistään, joka vaatii muusikoilta todellista taituruutta. Vuonna 1965 Thad Jones rumpalikollegansa Mel Lewisin kanssa perusti maineikkaan Thad Jones - Mel Lewis Orchestran. He saivat riveihinsä aikansa parhaita New Yorkin muusikoita, ja Big Band -musiikin uusi aikakausi alkoi.

Saksofonisti Ari Jokelainen opiskeli Pop & Jazz Konservatoriossa Helsingissä ja Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Hän on monipuolisen uransa aikana ollut kehittämässä monia yhtyeitä ja Big Bandeissa Jokelainen on ollut mukana 1990-luvun puolivälistä lähtien. Jokelainen sai vuonna 1999 Pori Jazzin Vuoden taiteilija -tunnustuksen ja on myös soittanut Kirjurinluodolla useaan otteeseen. Viime vuosina saksofonistia on kuultu myös Espoo Big Bandissä. Teknisesti taitavan Jokelaisen yksi tuoreimmista projekteista on Ari Jokelainen Quartet. Jokelainen esiintyy useilla kiitetyillä jazz-levyillä ja opettaa saksofoninsoittoa Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja johtaa JASO Big Bandia.

Ovet 18:00

Liput: 29,50 € / 26,50 € / 12,50 €