Lauantai 11.10.

imatra

Sanni Orasmaa,Kulttuuritalo Virta, Virastokatu 1, imatra11.10. Klo 18:00

keikka

Sanni Orasmaan soolokonsertti. Ohjelmassa harvoin kuultuja jazz-laulun helmiä, säveltäjinä mm. Johnny Mandel ja Milton Nascimento.

lahti

HERD & Anni Elif,Pikkuteatteri, Loviisankatu 8, lahti11.10. Klo 19:00

keikka

Syyskuussa Lahden Pikkuteatterissa käynnistyneet HERD-klubit jatkuvat jälleen lauantaina 11.10., kun klubia isännöivän jazzyhtye HERDin vieraaksi saapuu ruotsalais-turkkilainen laulaja Anni Elif. Konsertin ohjelmisto koostuu mm. Monica Zetterlundin tunnetuksi tekemistä ruotsinkielisistä jazzsävelmistä, jotka saavat ainutlaatuisen tulkinnan HERDin ja Anni Elifin tulkitsemana. Suurta kiitosta saanut projekti kantaesitettiin Helsingissä keväällä 2013, ja lokakuussa konsertti kuullaan Lahden lisäksi vielä Helsingissä (12.10.) sekä Tammisaaressa (18.10.).

Ruotsissa kasvanut, sittemmin Suomeen kotiutunut laulaja, sellisti ja säveltäjä Anni Elif Egecioglu tunnetaan omaleimaisena esiintyjänä, jonka lavaesiintyminen ei taatusti jätä ketään kylmäksi. Suomessa hänen yhtyeistään tunnetaan parhaiten kaksi kiiteltyä levyä julkaissut Elifantree, joka on saavuttanut myös suurta suosiota kansainvälisesti. Elifantreen lisäksi Anni Elif on esiintynyt lisäksi mm. Emma-palkitussa Oddarrang-yhtyeessä sekä pohjoismaisessa IKI-lauluyhtyeessä.

Vuonna 2009 perustettu HERD on ehtinyt viisivuotisen uransa aikana mm. voittaa maineikkaan European Jazz Competition -jazzyhtyekilpailun, esiintyä lähes kaikilla suomalaisilla jazzfestivaaleilla sekä julkaista kaksi levyä. Tänä vuonna yhtye on kiertänyt Suomea aktiivisesti yhdessä laulaja Aili Ikosen kanssa. Muita HERDin vierailijoita ovat olleet mm. Jukka Perko, Zarkus Poussa sekä Timo Alakotila. Yhtyeessä soittavat lahtelaistaustainen Panu Savolainen vibrafonia, Mikko Pellinen bassoa sekä Tuomas Timonen rumpuja. Yhtyeen isännöimät huippusuositut HERD-klubit käynnistyivät Kansallisteatterin Lavaklubilla syyskuussa 2012, laajentuen Lahteen ja Hämeenlinnaan syksyllä 2013. Syksyllä 2014 HERD-klubit tapahtuvat pelkästään Lahdessa.

HERD-klubi vieraanaan Anni Elif
la 11.10. klo 19
Pikkuteatteri, Lahti (Loviisankatu 8)

Liput 14/7 €, ennakkoon Tiketistä 13,50/8,50 €.

Anni Elif Egecioglu, laulu
Panu Savolainen, vibrafoni
Mikko Pellinen, basso
Tuomas Timonen, rummut

Muut tulevat HERD-klubit Lahden Pikkuteatterissa syksyllä 2014:

la 8.11. klo 19 vieraana Verneri Pohjola, trumpetti
la 13.12. klo 19 vieraina Aili Ikonen ja Vieno Kekkonen, laulu

www.herdtrio.com
www.facebook.com/herdtrio
www.elifantree.com

Lisätietoja: Panu Savolainen / info@herdtrio.com / 040 8240 795
Kuvat lehdistökäyttöön: www.herdtrio.com/press/lahti2014

 

raahe

Jazzliiton levynjulkaisukiertueella/On FJF Record Release Tour: Nassaun Fasaani,Kruunumakasiinimuseo, raahe11.10. Klo 19:00

keikka

Nassaun Fasaani on rumpali Toni Porthenin ja saksofonisti Joonatan Raution jaettu näkemys tämän päivän sähköisestä jazzfunkista. Yhtyeen musiikki on kiehtova yhdistelmä rytmi- ja etnomusiikin eri tyylejä. Sulavat fuusiotunnelmat yhdistyvät luontevasti äkkivääriin sovituksiin, jotka yllättävät kuulijoiden lisäksi paikoin myös itse muusikot. Yhtye julkaisee Jazzliiton kiertueella pitkään kypsytellyn ensilevynsä. Tuleva albumi on Jazz HUG -kollektiivin julkaisu. www.jazzhug.com

Liput: 10/8/5€

Muut kiertuepaikat:

9.10. Lappeenranta, Ravintola Kolme Lyhtyä
10.10. Turku, Café Tiljan
11.10. Raahe, 3" Kuppila
15.10. Kajaani, Kouta-sali
16.10. Jyväskylä, Poppari
17.10. Kuopio, Musiikkikeskus
18.10. Joensuu, Teatteriravintolan terassi

 

Toni Porthen - rummut
Joonatan Rautio - saksofoni
Jussi Fredriksson - koskettimet
Juho Kivivuori - basso
Mamba Assefa - lyömäsoittimet

tampere

TTT-klubi: Emma Salokoski Trio,Tampereen Työväen Teatteri, Hämeenpuisto 28-32, tampere11.10. Klo 22:00

keikka

Jazzin, bossa novan ja musikaalien tulkitsijana kannuksensa ansainnut Emma Salokoski on viime vuosina laajentanut ilmaisuaan intiimien suomenkielisten laulujen suuntaan. Hänen uusimmat albuminsa Veden alla ja Valoa pimeään ovat nousseet suurenkin yleisön suosikeiksi äänitteiden myyntilistoilla ja radiokanavien voimasoitossa.

Salokoski on runsaan kymmenvuotisen uransa aikana levyttänyt useiden eri kokoonpanojen kanssa esittäen kappaleita suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja portugaliksi. Tyylien kirjo on vaihdellut, mutta punaisena lankana on aina ollut laulujen tarinat.

Emma Salokosken uusi trio-kokoonpano tuo laulajattaren rinnalle kitaristi Jarmo Saaren ja harmonikansoittaja Niko Kumpuvaaran. Kotimaisten instrumentalistien kärkikaartiin lukeutuvan Jarmo Saaren työskentelyssä yhdistyvät hetken voimaan luottava elokuvallinen kerronta ja taianomaiset äänimaisemat. Yhtyeen uusimman jäsenen Niko Kumpuvaaran energinen soittotapa tuo puolestaan trioon sopivan annoksen vaaran tuntua.

Showtime klo 22, ovet klo 21.30

Liput: 15/12 € (alennus: opiskelijat, S-etukortti)

 

viitasaari

Vapaat äänet -kiertue,Miekkaniemi, viitasaari11.10. Klo 19:00

Olavi Trio

Journal Intime Plays Jimi Hendrix "Lips on fire" (www)

keikka

Miekkaniemen 150. juhlavuosi huipentuu lokakuun alussa takuuvarmalla huippumusiikilla!

Liput vain 15 euroa ennakkoon Miekkaniemestä!

Sähkkä vaskitrio Ranskasta & Suomijazzin kolmen sukupolven huippuyksikkö

Trio Journal Intime hurmasi Ultra Music Nightsin yleisön kunnianosoituksellaan Jimi Hendrixille vuoden 2012 Pori Jazzeilla. Tänä syksynä sähäkkä vaskiyhtye palaa Suomeen 11 keikan kiertueelle, joista kahdeksan soitetaan yhdessä suomalaisen Olavi Trion kanssa.

Torvipainotteinen ranskalais-suomalainen ilta lupaa soundia ylistäviä irrotteluja, hypnoottista groovea, järjestynyttä anarkia ja leikkimielistä vakavuutta.

Olavi Triossa yhdistyy kolmen eri sukupolven jazz- ja improvisaatiokyvyt. Yhtye saa nimensä siitä, että kaikkien kolmen muusikon toinen nimi on Olavi. Ranskalaisille korville kolmen tavun nimi kuulostaa samalta kuin ”Oh, la vie !” eli suomeksi ”Voi, elämä!”, ja siitä todella on kyse Olavien kanssa. Olavi Trio juhlii kymmenenvuotista taivaltaan sekä uutta levyään, joka ilmestyy TUM Recordsilla.

Journal Intime rakastaa Hendrixiä ja antaa hänen musiikilleen uuden elämän alkuperäistä matkimatta. Yhtyeessä puhaltaa kolme kovaa soittajaa, jotka kuuluvat ranskalaisten avant-jazzareiden ja improvisoijien kermaan, mutta ovat lionneet mureiksi myös funkin, reggaen, salsan ja afron mehuissa.

Olavi trio
Olavi Louhivuori – rummut
Teppo Olavi Hauta-aho – kontrabasso
Jari Olavi Hongisto – pasuuna

Journal Intime
Plays Jimi Hendrix “Lips on Fire”
Fred Gastard – bassosaksofoni
Matthias Mahler – pasuuna
Sylvain Bardiau – trumpetti