Perjantai 3.10.

pori

Vapaat äänet -kiertue,Saiku / Validi Sekmentti -klubi, pori3.10. Klo 20:00

keikka

Suomijazzin kolmen sukupolven huippuyksikkö

Olavi Triossa yhdistyvät kolmen eri sukupolven jazz- ja improvisaatiokyvyt. Yhtye saa nimensä siitä, että kaikkien kolmen muusikon toinen nimi on Olavi. Ranskalaisille korville kolmen tavun nimi kuulostaa samalta kuin ”Oh, la vie !” eli suomeksi ”Voi, elämä!”, ja siitä todella on kyse Olavien kanssa.

Kontrabasisti Teppo Olavi Hauta-aho, pasunisti Jari Olavi Hongisto ja rumpali Niilo Olavi Louhivuori soittivat ensimmäisen keikkansa kesällä 2004 erään musiikkituottajan 40-vuotisyllätysjuhlassa. Siitä sai alkunsa tämä sukupolvien välisen kuilun ylittävä musisointi, joka on milloin hillitöntä, milloin hienovaraista, mutta aina lämmintä ja välitöntä. Yhtyeen hieno debyyttialbumi Olavi Trio & Friends ”Triologia” on ilmestynyt vuonna 2011 laatulevymerkki TUM Recordsin julkaisemana, joka julkaisee myös trion toisen albumin syksyn aikana.

Nyt Olavi Trio juhlii kymmenenvuotista taivaltaan ja lähtee kymmenen konsertin kiertueelle lokakuun alussa.

Saikku, Porin opiskelijatalo
Antinkatu 7
Liput 10 €

 

 järjestää Karkia Mistika http://www.hahmot.net/

salo

Salo International Jazz Festival: Johanna Iivanainen with Salo Jazz Quartet, Jake Hertzog Trio (US),Rikala Bar & Grill, salo3.10. Klo 19:00

Johanna Iivanainen

Jake Hertzog (www)

keikka

Johanna Iivanainen & Salo Jazz Quartet

Johanna Iivanainen (s.1976) on oululaissyntyinen suomalainen jazzlaulaja. Vuonna 2004 ilmestyi Iivanaisen ensimmäinen soololevy Johanna Iivanainen, jonka kappaleet hän oli itse säveltänyt ja sovittanut. Iivanaiselta on ilmestynyt kaksi muuta sooloalbumia, Kadotaan uneen (2011), sekä viimeisimpänä Mustarastas laulaa (2013). Iivanainen on tehnyt levytysyhteistyötä mm. Jukka Perkon, Eero Koivistoisen , Tuomas Holopaisen sekä Pepe Willbergin kanssa.

Vuonna 2002 Iivanainen palkittiin Louis Armstrong -palkinnolla, ja vuonna 2003 Sony Electronics Finland ja Suomen Jazzliitto myönsivät hänelle historian ensimmäisen Sony jazz - palkinnon. Iivanainen voitti Jazz-Emman Iro Haarlan ja Ulf Krokforsin Loco Motife -yhtyeessä vuonna 2005. Vuonna 2006 Iivanainen valittiin Jazzrytmit-lehden kriitikkoäänestyksessä vuoden parhaaksi naislaulajaksi.

Johanna Iivanainen, laulu
Mikko Iivanainen, kitara
Toni Mäkinen, koskettimet
Arto Nurmi, basso
Karri Kerkelä, rummut

 

Jake Hertzog Trio

Jake Hertzog (s.1986) on ennakkoluuloton, omaperäinen ja luomisvoimainen nuoren sukupolven jazz-rock-kitaristi. Vuonna 2006, 20-vuotiaana, Hertzog voitti kautta aikojen nuorimpana Montreux Jazz Festival Gibson Guitar –kilpailun ja palasi seuraavana vuonna Montreux’n jazzfestivaaleille esiintyjänä. Hertzog valmistui Berkleen musiikkiyliopistosta 2007 ja alkoi luoda musiikkiuraa New Yorkissa.

Hertzogin jazz-rock-trio on ollut toiminnassa vuodesta 2008. Uusimmalla albumilla vierailee trumpetistilegenda Randy Brecker. Hertzog on vieraillut useiden artistien levyillä sekä toiminut myös tuottajana.

Jake Hertzog, kitara
Harvey S, basso
Victor Jones, rummut

Liput Lippupalvelusta 26,50 / 24,50 € (S-Etu) toimituskuluineen.

tampere

Vapaat äänet -kiertue,Tampere-talo, tampere3.10. Klo 19:00

Journal Intime Plays Jimi Hendrix "Lips on fire" (www)

keikka

Harvinaislaatuinen puhallintrio elvyttää Jimi Hendrixin henkeä Tampere-talossa 3.10.

Ranskalainen Journal Intime on kolme huippusoittajan saumaton liiga

Trio Journal Intime hurmasi Ultra Music Nightsin yleisön kunnianosoituksellaan Jimi Hendrixille vuoden 2012 Pori Jazzeilla. Tänä syksynä sähäkkä vaskiyhtye palaa Suomeen 12 keikan kiertueelle. Perjantaina 3.10. Journal Intime saa oman näytönpaikan Tampere-talossa.

”Jimi Hendrix ei ollut pelkästään kaikkien aikojen kitaristi, vaan täysin ennakkoluuloton ja intohimoinen musiikillinen seikkailija, joka tavoitteli aina ennenkuulematonta rakentaen samalla kosmista siltaa loputtoman avaruuden ja aikojen takaa kaikuvan bluesin välille. Siksi Jimi olisikin digannut Journal Intimeä, koska ranskalainen torvitrio ymmärtää kaiken tuon, rakastaa Hendrixiä ja nimenomaan vie hänen musiikkinsa uudelle tasolle alkuperäistä matkimatta. Esimakua homman mielikuvituksellisuudesta saa upealta Lips On Fire albumilta (2010).
Yhtyeessä puhaltaa kolme kovaa soittajaa, jotka kaikki kuuluvat ranskalaisten avant-jazzareiden ja improvisoijien kermaan, mutta ovat lionneet mureiksi myös funkin, reggaen, salsan ja afron mehuissa. Kokemusta siis on. ”
Jussi Niemi, Pori Jazz 2012

Journal Intime
Sylvain Bardiau trumpetti
Fred Gastard bassosaksofoni
Matthias Mahler pasuuna

Tampere-talon Lipputoimisto
puh. 0600 94500 (1,40 €/min+pvm)

Peruslippu 29 €
Opiskelijat ja eläkeläiset 24 €

Liput myös Tiketistä

 

turku

Seppo Kantonen – kosketinsoittimet
Joonas Riippa – rummut

Flame Jazz saa Monkin perjantai-illassa vieraaksi loistavan duokokoonpanon Kahden Miehen Galaksi. Kanttori Kantonen ja hänen apulaisensa Rumpua Lyövä Marakatti poraavat, sahaavat, naulaavat, tinaavat ja kolvaavat musiikkinsa mukaansatempaavaksi jazzinstallaatioksi. Ihastusta herättänyt duo julkaisi ”Um Jepa” –debyyttilevynsä Fiasko Recordsille huhtikuussa 2013.

Kosketinsoittaja Seppo Kantonen tunnetaan lukuisista eturivin jazz- ja rockyhtyeistä jo 80-luvulta lähtien. Suomalaisen jazzpianismin kivijalka jatkaa hienoa uraansa tällä hetkellä mm. UMO Jazz Orchestran sekä Mikko Innanen Inkvisitio –yhtyeen riveissä. Persoonallisesta tyylistään tunnettu rumpali Joonas Riippa on yksi kiinnostavimpia suomalaismuusikoita. Verneri Pohjolan sekä Joonas Haaviston yhtyeiden taustalta tuttu hahmo pääsee Kahden Miehen Galaksin eturivissä ryöpyttämään koko arsenaalillaan. Pitkän linjan huippumuusikot Kantonen ja Riippa kohtaavat musiikillisesti yhtenevillä poluilla luoden hulvattoman saumatonta ja herkkää vuoropuhelua.