Perjantai 5.9.

helsinki

100% improv: Good Romans feat. Mika Kallio,Ravintola Allotria, Hämeentie 68, helsinki5.9. Klo 21:00

keikka

Helsinkiläinen duo Good Romans isännöi elo-syyskuussa järjestettävää vapaan improvisaation klubia vaihtuvien vierailijoitten kera kolmena perjantai-iltana, 15.8., 5.9. ja 19.9.. Tapahtumapaikkana toimii Ravintola Allotria. Mukana vierailemassa Kari Ikonen, Mika Kallio, sekä Jari Hongisto. Luvassa vääristyneitä maisemakuvia ja muistumia tulevaisuudesta, niin aivolohkon valoisalta, kuin pimeältäkin puolelta.

Toisena klubi-iltana duon vierailijana Mika Kallio.

Good Romans feat. Mika Kallio

Ilari Filander – kitara / Jussi Miettola – rummut, elektroniikka

Mika Kallio - rummut

Liput 10 €.

joensuu

tuOkio -klubi: Mopo & Ville Leinonen,Taitokortteli, joensuu5.9. Klo 19:00

Mopo

Ville Leinonen

keikka

tuOKio-klubi on OK-opintokeskuksen tuottama, vuosittain uudistuva konserttikiertue, jolla on sanoma. Tänä vuonna kiertueen teema on "vaikuta". Syyskuun alussa 2014 tuOKio-klubi -kiertueelle lähtevät Ville Leinonen ja punkjazzyhtye Mopo.

Tekijät eivät tunteneet toisiaan ennestään, mutta innostuivat ehdotetusta yhteistyöstä. Punk - asenne on löytänyt uuden lipunkantajan yllättäen jazzin puolelta: Mopo on kolmen lahjakkaan muusikon kollektiivi, joka ammentaa inspiraationsa jazzista, 70-luvun punkista ja Suomen luonnosta. Sävellykset syntyvät, kehittyvät ja kasvavat yhteisvoimin. Tilaa jätetään myös yllätyksille. Ville Leinonen on puolestaan alati uudistuen sukeltanut mitä erilaisimpiin projekteihin nuoruuden Valumo-yhtyeestä 70-luvun iskelmiin, slaavilaisista kansanlauluista lavamusikaaliin, avantgardesta ja psykedeliasta Camp Crystal Lake -projektiin, jonka äänimaisemissa holokausti kohtasi kauhuelokuvat. Ketkä siis sopisivat paremmin ottamaan musiikillaan kantaa aina ajankohtaiseen teemaan, kansalaisaktiivisuuteen, lähidemokratiaan ja vaikuttamiseen?

Vapaa pääsy!

kemijärvi

Ruskaswing: Swingtanssiaiset,Kemijärven VPK-talo, Luusuantie 8, kemijärvi5.9. Klo 21:00

Pentti Lasanen Big Swing (www)

keikka

Pentti Lasanen Big Swing feat. Minna Lasanen

Jazzin grand old manin Pentti Lasasen johtama Big Swing 9-miehinen orkesteri tuo aidon ison orkesterin tuulahduksen jazzin kulta-ajoilta. Kemijärven VPK:n talolla on aidot swingtanssiaiset ja solistina vierailee Pentin upeaääninen tytär Minna Lasanen. Tule mukaan nauttimaan upeasta musiikista ja tanssimaan.

Pentti Lasanen (Joht. cl, altsax, trp), Arto Lehtola (cl, altsax, brsax), Jarmo Rouvinen (tensax),
Risto Salmi (tensax, cl), Sami Pöyhönen (trp), Raimo Näätänen (trb), Petri Krzywacki (g), Pekka Sarmanto (b), Rami Eskelinen (dr), Minna Lasanen (voc)

Tanssiorkesteri Jeepers Creepers
Jeepers Creepers on tämän syksyisiä Ruska Swingejä varten kemijärveläisistä pitkän taipaleen musiikin parissa omaavista soittajista kasattu kokoonpano. Yhtyesoittokokemusta kokoonpanon jäsenillä on vähimmilläänkin 20 vuoden verran. Soitettuihin musiikin tyylilajeihin sisältyy rock-musiikin kokeilut, 60-70 -lukujen rautalangat ja pitkä taival tanssimusiikin parissa aivan sen uusimpia virtauksia unohtamatta.

Tämän syksyn swingeissä bändi soittaa swing-klassikoita mutta myös perinteisempää tanssimusiikkia. Ohjelmisto on pyritty laatimaan niin, että kytkös letkeään swing-jazziin löytyy laajasti koko repertoaarista.

Yhtyeessä soittavat: Marko Pasma, rummut & laulu; Jukka Haavisto, sähkökitara; Risto Tuovinen, basso ja Jarkko Kotilaine, harmonikka ja kosketinsoittimet.

Liput 15 €

kuopio

JAZZ HUG -TOUR: AR Quartet,Kuopion musiikkikeskus, Jazzklubi, kuopio5.9. Klo 21:30

keikka

AR Quartet (aiemmin Artturi Rönkä Quartet) on neljän lahjakkaan jazzmuusikon muodostama yhtye Helsingistä. Yhtye tulkitsee pianisti Artturi Röngän upeita sävellyksiä taidokkaalla energialla ja tunteella. Vuonna 2012 AR Quartet edusti Suomea kansainvälisessä Young Nordic Jazz Comets –showcase-tapahtumassa Kööpenhaminassa, Tanskassa, ja vuonna 2012 yhtye sijoittui toiseksi Jazz Hoeilaart –kilpailussa Belgiassa. Joulukuussa 2013 kvartetille myönnettiin We Jazz Rising Star -kunniapalkinto We Jazz 2013 -tapahtuman yhteydessä. JazzHUG -levymerkki julkaisi kokoonpanon odotetun debyyttialbumin maaliskuussa 2014.

Syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa 3.9.-13.9.2014 AR Quartet kiertää Suomessa kahdeksasta keikasta koostuvalla kiertueellaan. Jazz HUGin ja Suomen Jazzliiton kotimainen yhteistuotantokiertue vie nuoret jazzlupaukset esiintymään ympäri Suomea mm. Kuopioon, Tampereelle ja Turkuun.

Sampo Kasurinen – sopraano- ja tenorisaksofonit
Eero Seppä – basso
Artturi Rönkä – piano
Jonatan Sarikoski – rummut

ke 3.9. Tampere, AMC-klubi, Telakka
to 4.9. Kajaani, Koutasali, Kaukametsän kulttuurikeskus
pe 5.9. Kuopio, Jazzklubi, Musiikkikeskus
la 6.9. Tallinna, Philly Joe's Jazz Club
ke 10.9. Turku, Sibelius-museo
to 11.9. Helsinki, Malmisali, Malmitalo
pe 12.9. Savonlinna, Wanha Kasino
la 13.9. Oulu, Pikisali, Kaupunginteatteri

luosto

Ruskaswing: Jazzia tunturilta toiselle,Yökerho Karhu, Lapland Hotel Luostotunturi, Luostontie 1, luosto5.9. Klo 21:00

keikka

Nuoria ja innostuneita huippuosaajia Oulun Pop & Jazz konservatoriosta esiintyy Yökerho Karhussa.

Liput 10 €

pyhätunturi

Ruskaswing: Oulun Pop & Jazz -linjan opiskelijat,Ravintola Café Loimu, Luontotie 1, pyhätunturi5.9. Klo 10:30

keikka

Oulun Konservatorion Pop & jazz linjan opiskelijat tarjoilevat lounaskonsertissa Café Loimussa huippuosaamistaan.

Café Loimussa tarjolla konsertin ajan Swing-lounas 10 € ja Piccolo -kuohari 7 €.

Vapaa pääsy!

www.cafeloimu.fi

ravintola@cafeloimu.fi

Ruskaswing: Jukka Kuoppamäki,Revontulikappeli, Kappelitie 2, pyhätunturi5.9. Klo 19:00

Jukka Kuoppamäki (www)

keikka

Jukka Kuoppamäki on julkaissut jazz-henkisen hengellisen levyn "JOUTUKAA SIELUT", minkä tunnelmiin pääset lähemmin Revontulikappelissa.

Liput 20 € (ei passilla)

www.kairosmaja.fi 

kairosmaja@sana.fi 

Ruskaswing: Antti Sarpila, Jani Jalkanen, Ile Vainio, Wristshakers,Hotelli Pyhätunturi, Kultakeronkatu 21, pyhätunturi5.9. Klo 21:00

Antti Sarpila Swing Band

Wristshakers (www)

Jani Jalkanen ja Hänen orkesterinsa (www)

keikka

21.00-22.15 Antti Sarpila Swing Band

22.30–23.45 Jani Jalkanen ja Hänen orkesterinsa, Ile Vainio, Kulkuriveljeni Jami

24.00-01.15 Wristshakers

Liput: 25 €

Ruskaswing –jatkot Bistrossa:

Bistrossa on karaokea klo 04.00 sakka

Dj Aslak laulattaa ja tanssittaa Swing –kansaa aamuvarhaiseen saakka!

www.pyha.fi 

info@pyha.fi 

Ruskaswing: Pieni liikkuva orkesteri,Ravintola Tsokka, Kultakeron huipulla, pyhätunturi5.9. Klo 13:00

Pieni liikkuva orkesteri (www)

keikka

Pieni Liikkuva Orkesteri on perustettu vuoden 2012 alussa ja siihen kuuluu kaksi rytmialan muusikkoa, Maija Sipiläinen ja Jari Erma.

Heiltä taipuu tanssijalka ja heiltä taipuu mm. perinteinen tanssimusiikki, lattarit, jazz ja ulkomainen sekä kotimainen rock/pop-musiikki.

Liput 8 €.

ravintola@tsokka.fi
www.tsokka.fi

Ruskaswing: Clark Jakobsson Quartet feat. Charlotta Kerbs,Ravintola Huttu-Uula, Luontotie 8, pyhätunturi5.9. Klo 16:00

keikka

Charlotta Kerbs on lahjakas laulaja-lauluntekijä. Hän voitti vuonna 2013 kansainvälisen Estonia and Pärnu Ballaad International - laulukilpailun.

Clark Jakobsson (tenorisaksofoni), Mikael Jakobsson (piano), Marcus Söderström (kontrabasso), Stefan Brokvist (rummut), Charlotta Kerbs (laulu).

Vapaa pääsy!