Helsingin juhlaviikot: Ester Rada, Cola & Jimmu,Huvila-teltta, Tokoinranta, Eläintarhantie 8, helsinki15.8. Klo 19:00

Ester Rada (www)

keikka

Ethio-jazzin uusi ääni ottaa paikkansa parrasvaloissa, kaksi sukupolvea legendaarisen Mulatu Astatken jälkeen. Etiopialais-israelilaisen Ester Radan sävykäs laulu flirttailee retrohenkisen soulin ja r&b:n kanssa. Kokonaisuuden kruunaa se melankolian ja elämänilon kirjo, joka on leimallista vain etiopialaiselle jazz-soundille. Luvassa on pehmeän tyylikkäitä, tanssittavia hetkiä.

Israelissa myös näyttelijänä tunnettu Ester Rada on viime vuosina lyönyt itsensä muusikkona läpi. Säveltämänsä ja sanoittamansa Life Happens -EP:n, tuoreen kokopitkän albumin ja ahkeran keikkailun ohella hän on mm. lämmitellyt Alicia Keyesiä. Ester Radassa on sanottu olevan häivähdys Nina Simonea, Erykah Badua ja Janelle Monáeta. Luonnehdinta piirtää kuvaa ajattomasta ja silti tässä hetkessä kiinni olevasta artistista.

Ester syntyi ja varttui konfliktiherkässä juutalaissiirtokunnassa, jossa sotilaat rynnäkkökivääreineen olivat aina läsnä. Perheen vanhan kotimaan Etiopian musiikki kulki koko ajan perheen mukana. Ester pääsi musiikkiuraan kiinni aluksi Israelin armeijan soittokunnan kautta. Sittemmin Tel Avivin klubiskene, Amerikan vaativat musiikkimarkkinat ja koko maailma tempaisivat hänet matkalle maineeseen. Ester Rada saapuu nyt ensi kertaa Suomeen ja Huvilaan.

Huvilan lavalle nousevat tänä vuonna ihka ensimmäisinä Jimi Tenor ja Nicole Willis. Cola & Jimmu on helsinkiläis-newyorkilaisen muusikkopariskunnan ensimmäinen täysin yhteinen projekti. Suoraan 1990-luvulta kumpuavan seksikkään house-soundin yllä leijailevat Tenorin viileä saksofoni ja Willisin upea soul-laulu, jotka vievät kuulijan matkalle Ibizalta Brooklyniin.

ESTER RADA
Ester Rada, laulu
Dan Mayo, rummut
Lior Romano, koskettimet
Ben Hoze, kitara
Michael Guy, basso
Inon Peretz, trumpetti
Maayan Milo, pasuuna
Gal Dahan, saksofoni

Liput: alk. 37,50 € toimituskuluineen Lippupalvelusta. Tälle illalle voit ostaa myös kaverilipun – neljä kaveria konserttiin kolmen hinnalla!

Tähän tilaisuuteen voit ostaa Ravintola Juuren erikoishintaisen aterian etukäteen!
Menu:
Rieskakebabia liha- tai kasvistäytteellä ja punasipulipikkelssiä
Briejuustoa, hillottua omenaa ja karviaista
Kurpitsa-suklaabrownieta ja kahvisiirappia

Menu on tarjolla ennen konserttia, väliajalla ja konsertin jälkeen.

Huvilan ikäraja on 18 v. Nuoremmat pääsevät sisään huoltajansa seurassa.

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

100% improv: Good Romans feat. Kari IkonenRavintola Allotria, Hämeentie 68, helsinki15.8. Klo 21:00

keikka

Helsinkiläinen duo Good Romans isännöi elo-syyskuussa järjestettävää vapaan improvisaation klubia vaihtuvien vierailijoitten kera kolmena perjantai-iltana, 15.8., 5.9. ja 19.9.. Tapahtumapaikkana toimii Ravintola Allotria. Mukana vierailemassa Kari Ikonen, Mika Kallio, sekä Jari Hongisto. Luvassa vääristyneitä maisemakuvia ja muistumia tulevaisuudesta, niin aivolohkon valoisalta, kuin pimeältäkin puolelta.

Ensimmäisenä klubi-iltana duon vierailijana Kari Ikonen.

Good Romans feat. Kari Ikonen

Ilari Filander – kitara / Jussi Miettola – rummut, elektroniikka

Kari Ikonen - piano

Liput 10 €.