Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Summer Jazz Club: Lakecity Groovers & Hermes,Poppari, Puistokatu 2-4, jyväskylä27.5. Klo 21:00

keikka

Summer Jazz Club starttaa Popparissa! Tänä vuonna Jyväskylän jazzkesää ryydittää kuukausittain järjestettävä Summer Jazz Club. Klubi-illat pidetään Popparissa 27.5., 17.6., 22.7 ja 12.8.. Summer Jazz Clubilla esiintyy aina kaksi kiehtovaa nuoren polven yhtyettä, joilla on vahvoja siteitä Jyväskylään.

Ensimmäisellä klubilla tiistaina 27.5. lavalle nousee kaksi uutta ja kiinnostavaa originaalimusiikkia esittävää yhtyettä. Nuorista kovan luokan ammattilaisista koostuva Lakecity Groovers keskittyy tekemisessään jazzmusiikin olennaisuuksiin: rehevään svengiin, korkeaan intesiteettiin, vapaasti virtaavaan energiaan ja leikkisään hauskanpitoon. Jyväskyläläisyhtye esittää sekä omia sävellyksiään että jazzklassikoita 1950- ja 60-luvulta ennakkoluulottomalla palolla ja juurevilla blues- ja rockmausteilla höystettyinä.

Hermes puolestaan on kvartetti, joka syntyi syksyllä 2013 neljän nuoren soittajan yhteisestä halusta tehdä musiikkia, jossa kunkin omat musiikilliset juuret yhdistyvät brasilialaiseen musiikkiperinteeseen. Lopputuloksena kuullaan omalaatuista, vahvoille brassirytmeille perustuvaa jazz-musiikkia, jossa ei pelätä musiikillisten raja-aitojen yli kurottelemista.

Lakecity Groovers:

Tuomas Paukku, kitara

Tuomas J. Turunen, piano

Petri Jaakonaho, basso

Ilkka Oksanen, rummut

 

Hermes:

Lauri Kallio, kitara

Teemu Mustonen, rummut

Antti Lähdesmäki, piano

Pekka Löhönen, basso

 

Liput: 8/5€ (VIP, opiskelijat) Lisätietoja: 050 3020697 /Antti Lähdesmäki

 

Keikat samana päivänä kaupungissa jyväskylä

Ei muita keikkoja.