Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Jazzliiton kiertueella / On FJF Tour: Jarmo Saari Republic,Pop&Jazz Konservatorio, tornio7.5. Klo 19:00

keikka

Jarmo Saari Republic on uusi superkokoonpano, joka pohjaa vahvasti ylistettyyn sooloprojektiin Jarmo Saari Soluun, jalostaen sen kokeellisia, lyyrisiä ja hypnoottisia sävyjä. Yli kolmessakymmenessä maassa ja yli sadalla albumilla esiintynyt muusikko-säveltäjä-tuottaja Jarmo Saari haaveili tästä dream teamista, jopa mahdottomasta kokoonpanosta jo kymmenen vuotta. Yhtyeen syntysanat lausuttiin vihdoin vuonna 2012, ja ensiesiintymisensä nämä ”valon soturit” tekivät marraskuussa 2013 Tampere Jazz Happeningissa.

Miles Davis ja Jimi Hendrix eivät aikanaan koskaan ehtineet toteuttaa ajatustaan yhteistyöstä, mutta onneksi Jarmo Saari Republic on tullut keskuuteemme osaltaan paikkaamaan tätä vääryyttä. Uuden kvartetin voima piilee sen monipuolisissa muusikoissa, dynaamisessa vuorovaikutuksessa ja persoonallisessa instrumentaatiossa. Yhtyeen jäsenet ovat toimineet poikkeuksellisen laaja-alaisesti Suomen musiikkikentällä jo kahden vuosikymmenen ajan.

Jarmo Saari (s. 1970) on yksi sukupolvensa omaleimaisimpia kitaristeja. Hän on toteuttanut musiikillisia visioitaan sekä sooloproduktiossaan, että yhtyeissään Trubamolli, Filmtet, ZetaBoo ja XL. Saari on tunnettu visuaalisesta sävellystyylistään sekä kitaralla, ihmisäänellä ja erilaisilla harvinaisemmilla instrumenteilla, kuten thereminillä, barokkisellolla, pasuunalla ja lasiharpulla luoduista monikerroksellisista kollaaseista. Hän on tehnyt yhteistyötä muusikkona ja säveltäjänä mm. Jukka Perkon, Tero Saarinen Companyn, Anna-Mari Kähärän, Trilok Gurtun, Tapiolan kuoron, Pekka Kuusiston, Nils Landgrenin, Emma Salokosken, Felix Zengerin, Meta4 -jousikvartetin, UMO Jazz Orchestran, Mika Kaurismäen, Pepe Deluxen ja Tuomari Nurmion kanssa. Saarelle myönnettiin Suomi-palkinto vuonna 2012 taiteellisesta toiminnasta.

Sami Kuoppamäki, Olavi Louhivuori ja Abdissa "Mamba" Assefa tunnetaan mm. yhtyeistä Kingston Wall, Oddarrang, Giant Robot, Kimmo Pohjonen, Fat Beat Sound System, Ilmiliekki, Tomasz Stanko, Nuspirit Helsinki, Tuomo, Anssi Tikanmäen Filmiorkesteri sekä Von Hertzen Brothers.

Miksi juuri nämä rumpalit, Jarmo Saari?
- Tämä maa on pullollaan huippurumpaleita, mutta kyllä tämä on juuri se dream team, jolla vihdoin kokeilimme hullua konseptia toissa vuonna. Sain isolta ystäväjoukolta 40-vuotislahjaksi Versoul-baritonikitaran ja kuulin Kuoppista ja Mambaa kahden setin voimalla juuri synttärijameissani 2010. Järkihän siinä meinasi lähteä kun heillä loksahti! Juurevan virtuoottinen Kuoppis ja sähäkän arvaamaton Olavi soittavat ihanan soljuvasti pienessä etunojassa ja värikylläisesti maadoittava Mamba koristelee sielukkaan kakun.

Jarmo Saari Republic julkaisee debyyttialbuminsa Jazzliiton kiertueelle. Julkaisijana levyllä toimii Rockadillo Records ja vierailijoina kuullaan ainakin Sam Huberia, Tommy Lindgreniä ja Rollarien fonisti Tim Riesiä.

Keikat samana päivänä kaupungissa tornio

Ei muita keikkoja.