Ilmavoimien Big Band: "Rakkain terveisin, Suomi!",A-sali, jyväskylä10.4. Klo 19:00

Ilmavoimien Big Band

Ilmavoimien Big Bandin Aalto-sarjan toisessa konsertissa rakastetut suomalaiset klassikkosävelmät saavat uuden ja uljaan, entistä jazzikkaamman elämän.
Jazzin perinteeseen kuuluu oman aikansa populaarimusiikin versiointi. Koko musiikinlajin kehitys on nojannut tähän piirteeseen. Niinpä on enemmän kuin luontevaa, että suomalaiset jazzmuusikot versioivat musiikkia, johon on säilötty jotakin heille hyvin ominaista ja merkityksellistä. Tässä Vellu Halkosalmen sovittamassa kokoelmassa rakastetut suomalaiset klassikkosävelmät soivat uudenlaisina raikkaina jazzversioina. Konsertissa swengataan läpi hiljaisen kylätien kohti satumaata, kunnes jo pyöritään säkkijärven polkkaa Akselin ja Elinan häissä. Saksofonisolistina Jukka Perko.


Ilmavoimien Big Bandin Aalto-sarjan seuraava konsertti pe 26.9.2014 klo 19 Big Band goes Stravinsky, solistina Pekka Ahonen (cl) ja kapellimestarina Elias Seppälä.

Keikat samana päivänä kaupungissa jyväskylä

Jazzliiton kiertueella / On FJF Tour: LightBoxerPoppari, jyväskylä10.4. Klo 21:00

keikka

LightBoxer kiertueelle Suomeen ja Viroon

Saksofonisti Markus Holkon ja kitaristi Aki Haaralan LightBoxer-viisikko julkaisee toisen levynsä syksyllä 2014. Yhtye kiertää Suomea ja Viroa 2.4. - 2.5. Jazzliiton kiertueella esittäen uutta, yllättävää materiaalia.

LightBoxer on instrumentaalibändi, joka surffaa afron harjalla apunaan improvisoinnin jalo taito. Bändi on ennen kaikkea vahvan tunnelman ja soundin yhdistelmä höystettynä tiukalla groovella, elokuvamusiikilla ja tarttuvilla melodioilla. Kotimaisen rytmimusiikin puurtajien, Emma-palkitun saksofonisti Markus Holkon ja kitaristi Aki Haaralan yhteistyön hedelmä LightBoxer näki päivänvalon debyyttilevyn muodossa kesäkuussa 2012, ja nyt, kevään Jazzliiton kiertueella bändi esittää kakkoslevynsä materiaalia. Levy julkaistaan syksyllä Japanin-kiertueen yhteydessä.

Uuden levyn sävellyksistä ja tuotannosta vastaa edellisen albumin tapaan kaksikko Haarala-Holkko. Ensilevy oli vuoden 2013 Teosto-palkintoehdokkaana, arvostelumenestys lukuisissa medioissa ja valittiin yhdeksi vuoden jazzlevyistä. Uudella albumilla yhtyeen saundi on bändin omin sanoin “paikoin mahtipohtisempi, paikoin retrosti punkimpi”.

Bändin muusikot ovat tuttuja monista jazz- ja soulyhteyksistä, kuten Palefacen, Tuomon, Emma Salokosken, Jukka Perkon ja Chisun yhtyeistä sekä U-Street All Starsista ja Astro Can Caravanista. Markus Holkko myös johtaa omaa Markus Holkko Quartetiaan.

Suomessa LightBoxer on esiintynyt paitsi Helsingin klubeilla, myös mm. Turun Flame Jazz -klubilla helmikuussa 2014, Tampere Jazz Happeningissa 2013 sekä Helsingin JazzPiknik-festivaalilla 2013.

Aki Haarala - kitara
Markus Holkko - saksofoni
Emil Luukkonen - Hammond
Ville Herrala - basso
Mikko Pöyhönen - rummut
www.lightboxer.fi

Kiertuepaikat:
ke 2.4. Pori, KulttuuriKulma, klo 21
to 3.4. Savonlinna, Wanha Kasino, klo 20
pe 4.4. Kuopio, Jazzklubi, klo 21
la 5.4. Joensuu, Teatteriravintolan terassi, klo 21
to 10.4. Jyväskylä, Poppari, klo 21
pe 11.4. Raahe, 3” Kuppila, klo 21
la 12.4. Tampere, TTT-Klubi, klo 22
pe 1.5. Tarto, Tartu Jazz Club
la 2.5. Tallinna, Teater NO99

Suomen Jazzliitto osallistuu kuuden kiertueen tuotantoon kevätkaudella 2014. Osa tuotannoista toteutetaan yhdessä ulkopuolisen tuottajan/managerin/keikkamyyjän kanssa ja osan Jazzliitto tuottaa itse. Tuotantokumppaneina keväällä toimivat E.H.N. Productions, Fredriksson Music sekä Vapaat Äänet –kiertueen osalta Vapaat Äänet. Tiedotusyhteistyössä Jazzliitto toimii Creatika Agencyn kanssa. Kiertueita rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Musiikin edistämissäätiö MES. Vapaat Äänet –kiertuetta tukee lisäksi Ranskan kulttuuri-instituutti.