Perjantai 25.10.

helsinki

JazzHUG,Vin-Vin, helsinki25.10. Klo 19:00

Susanna Lukkarinen & Teemu Viinikainen Duo (www)

keikka

Suositut JazzHUG -klubit jatkuvat tunnelmallisessa viinibaari Vin-Vinissä. Tällä kertaa lavalle nousee Club For Five -lauluyhtyeestä tuttu Susanna Lukkarinen (os. Hietala) ja jazzkitaristi Teemu Viinikainen.

Vapaa pääsy ja hyvät viinit!

mikkeli

Jazzliiton kiertueella / On FJF Tour: Mia Simanainen & Ahava,Naisvuoritalo, mikkeli25.10. Klo 19:00

keikka

Ahava on vanhaa suomen kieltä ja tarkoittaa purevan kylmää kevättuulta. Sattumoisin sana löytyy myös heprean kielestä merkiten rakkautta. Mia Simanaisen perustamassa yhtyeessä on jo 14-vuotisen taipaleen hioma omaleimainen luonne ja sointi. Ahava esittää Simanaisen sävelkieleen puettuja tekstejä suomeksi ja englanniksi.

Ahavan konsertti on loppuvuodesta 2012 julkaistun ”Matka” -levyn mukaisesti katsaus kuljettuun matkaan. Vaelluksen päättäväksi avainaiheeksi löytyi runoilija Helvi Juvosen luonnonvoimaiset tekstit, mutta tässä konsertissa tuoreempikin teema häämöttää jo taustalla.

"Ilmeisen kirjallisista lähtökohdistaan huolimatta Matka on enemmän kuin vain laulettua runojen tulkintaa. Levy on toimivan jazzyhtyeen soittamaa moniulotteista musiikkia, jonka voima lepää sävellysten ja svengaavan yhtyetyöskentelyn varassa."

- Jukka Piiroinen, Pohjolan Sanomat 22.1.2013 -

Lahtelaissyntyinen Mia Simanainen tunnetaan sekä omintakeisesta säveltäjän äänestä että intensiivisestä ja monipuolisesta lauluilmaisustaan. Kari Ikonen, Mika Kallio, Sonny Heinilä ja Ville Herrala ovat oman jazz-sukupolvensa ylistetyimpiä persoonallisuuksia ja instrumenttiensa taitajia. Yhdessä Mia Simanaisen kanssa he muodostavat sävykkään
ja dynaamisen kokoonpanon.

Levytykset:
Ahava (Fiasko Records 2001)
Mia Simanainen & Ahava: Matka (Eclipse Music 2012)
www.miasimanainen.info
http://soundcloud.com/mia-simanainen/sets/mia-simanainen-ahava-1/s-F77E2

Mia Simanainen - laulu
Sonny Heinilä - tenorisaksofoni ja huilut
Kari Ikonen - piano
Ville Herrala - kontrabasso
Mika Kallio - rummut

www.miasimanainen.info 

raahe

Vapaat äänet -kiertue,3" Kuppila, raahe25.10. Klo 21:00

DDJ (www)

keikka

Raakaa improvisoinnin juhlaa tarjoileva ranskalaiskokoonpano esiintyy seitsemällä paikkakunnalla, kahdessa konsertissa mukana myös Kahden miehen galaksi.

Baritonisaksofonisti Benjamin Dousteyssierin, kitaristi Julien Desprezin sekä rumpali Yann Jousseinin muodostama DDJ toteuttaa lavalla Everybody Happy? -albumiltaan tuttua musiikillista linjaa, jossa kolme maailmaa ja kolme omaperäistä muusikkoa kohtaa. “Free rock”, jazz ja elektroninen noise ohjaavat ilmaisua, joka tarjoaa Ranskan avantgardepiirien tuoretta soundia laimentamattomana.

Benjamin Dousteyssier > baritonisaksofoni
Julien Desprez > kitara
Yann Joussein > rummut

DDJ kuuluu monipuolisesti tapahtumajärjestämisen ja julkaisutoiminnan saralla toimivaan pariisilaiseen COAX–artistikollektiviin: http://collectifcoax.com/DDJ

 

järj. Rajatsi ry http://www.rajatsi.fi/

Liput 10 € (jäsenet 8 € / opiskelijat 5 €)

tampere

Black Motor w Mike Koskinen & Teppo Hauta-aho,Telakka, tampere25.10. Klo 22:00

keikka

Teppo Hauta-aho (s. 1941) on suomalaisen jazzin veteraani, mutta edelleen kiinteästi mukana maamme freejazzkuvioissa. Hauta-ahon varhaiset meriitit jazzin alueella löytyvät 60-luvun lopusta, ja eurooppalainen jazzkenttä sai ihmetellä basistin taitoja euroopan yleisradioliiton bändikisan vuonna 1971 Monteaux'ssa voittaneessa Tuohi-kvartetissa, mukana saksofonisti Paroni Paakkunainen, pianisti Heikki Sarmanto ja rumpali Edward Vesala.

1980-luvulla Quintet Modernen kautta syntyi kontakteja saksalaiseen freejazziin. Hauta-aho ja kvintetin saksofonisti Harri Sjöström soittivat myöhemmin freepianismin jättiläisen, Cecil Taylorin, eurooppalaisessa yhtyeessä. Suomessa he esiintyivät Tampere Jazz Happeningissa vuonna 1998. Myös sellaiset maanosamme freejazzlegendat kuin saksalaispianisti Alexander Von Schlippenbach ja brittisaksofonisti Evan Parker kuuluvat Hauta-ahon soittokumppaneihin.

Teppo Hauta-aho on ollut melkeinpä luottobasisti Suomessa vierailleille freejazzin maailmatähdille: Anthony Braxtonin Braxtoniassa häntä kuultiin vuosina 1989 ja 2006, pianisti Marilyn Crispell puolestaan käytti häntä ja rumpali Olavi Louhivuorta triossaan. Viime vuosina Hauta-ahon tärkeimpiä kotimaisia kokoonpanoja ovat olleet Trio Nueva Finlandia puhaltaja Paroni Paakkunaisen ja pianisti Eero Ojasen kanssa, Sound Kitchen, jossa soittavat pasunisti Jari Hongisto ja tanskalaiskitaristi Hasse Poulsen sekä Kalle Kaliman K-18 -yhtye.

turku

Friday Night Live at Monk: HELEVÄ - WINTER - SUMELIUS TRIO,Jazzklubi Monk, turku25.10. Klo 20:30

Ovet aukeavat 20:30, showtime 21:00, liput 7/5 €. Ennakkoliput 8raita Record Store (Yliopistonkatu 11). 22:30 Floetry in Potion: DJ sucks, vapaa pääsy.