Tapani Rinne
Teho Majamäki

Under The Ground

Levy
profile-picture

Photo: Minna Alantie / Design: Artur Närvänen

Levyn tiedot

EsittäjäTapani Rinne
Teho Majamäki
Julkaistu22.5.2015
Tyyppialbumi/album
Soittajat
Levy-yhtiöAani Records
ÄänityspaikkaKehärata railway tunnels

Biografia

Under The Ground on Tapani Rinteen ja Teho Majamäen duolevytys, joka liittyy sekä synnyltään että teemaltaan heinäkuussa 2015 avattuun Kehärataan.

Under the Ground on jatkoa pari vuotta sitten Intiassa nauhoitetulle Inside the Temple -albumille ja sen tapaan monipuolisesti musiikkia lähestyvä kaksikko käyttää epätavallista nauhoitusympäristöään hyväkseen viisi kappaletta käsittävällä teoksellaan. Tällä kertaa kaksikko pysyi kotimaassa matkaten uniikin akustiikan perässä Vantaalle. Mobiilistudio vietiin rakenteilla olevaan Kehärata-tunnelistoon 35 metrin syvyyteen, jossa syntyi äänimaisemia, joita kuullaan myös Kehäradan asemilla sen avauduttua heinäkuussa.

"On hienoa, että asemilla kuullaan samasta paikasta louhittuja ääniä", Tapani Rinne sanoo. "Voin kuvitella, että äänimaailma on varmasti yllättävä esimerkiksi aamulla töihin kulkeville. Tällaisessa ympäristössä ei voi tehdä steriiliä hifi-soundia, vaan tila soi itsessään. Tällä kertaa esimerkiksi tunnelia rakentavien koneiden ääni vaikutti nauhoitukseen. Akustiikat, biisien nimet ja fiilikset ovat ohjanneet prosessia, jonka teemana ovat mm. lähteminen ja palaaminen."

Under the Ground -albumilla monipuolisia muusikoita kuullaan instrumentaatiolta suoraviivaisessa kokoonpanossa: Rinne soittaa bassoklarinettia ja Majamäki marimbaa. Minimalistinen duoinstrumentaatio jättää tilaa äänitysympäristönä olleelle luolastolle, josta tulee samalla luontevasti levyn kolmas roolihahmo.

Biisilista

  1. AirTapani Rinne
  2. AviapolisTapani Rinne
  3. MarigoldTapani Rinne
  4. KivistöTapani Rinne
  5. InterludeTapani Rinne