Mikko Hassinen

Traveller

Levy
profile-picture

Kannen suunnittelu/ Cover design: Christoffer Leka

Biografia

Rumpali Mikko Hassinen on soittanut suomalaisen jazzin huipulla kymmenen vuoden ajan muun muassa Riitta Paakki Triossa, Pepa Päivisen yhtyeissä ja UMO Jazz Orchestrassa. Travellerin myötä on soolodebyytin aika.

Omalle musiikille omistettua levyä ja ison orkesterin hyödyntämistä sen puitteissa on osattu odottaa, sillä Hassinen on jo ehtinyt meritoitua säveltäjänä ja pätevänä bigband-johtajana. Esikoisellaan Hassinen luo monipuolisen kokonaisuuden käyttämällä erilaisia pienryhmiä UMOn osuuksien lomassa. Pienyhtyejaksoissa nousee esille erityisesti Ville Herralan henkevä bassonsoitto. Saksofonisolistit Sonny Heinilä ja Pepa Päivinen ovat kuitenkin selkeästi päärooleissa koko levyn mitan.

Big bandia Hassinen hyödyntää luovasti, alan konventiot unohtaen.

Sointusoittimet on jätetty pois, ja muutenkin Hassinen osaa jättää tilaa ydinryhmälleen. Traveller on Hassiselta komea läpilyönti säveltäjänä, ja jatkaa samalla Raoul Björkenheimin ja Kerkko Koskisen levyistä alkanutta UMO Jazz Orchestran korkeasuhdannetta.

-Pentti Ronkanen, Keskisuomalainen

Biisilista

  1. Toverit!Mikko Hassinen
  2. KoreaMikko Hassinen
  3. KehtolauluMikko Hassinen
  4. TangenttiMikko Hassinen
  5. VilmalleMikko Hassinen
  6. Breakfast corpsMikko Hassinen
  7. TravellerMikko Hassinen