Fredator
Jussi Fredriksson

Rebirth of the Bad

Levy
profile-picture

Kannen suunnittelu/ Cover design: Sauli Luttinen

Levyn tiedot

EsittäjäFredator
Jussi Fredriksson
Julkaistu2012
Tyyppialbumi
Soittajat
Levy-yhtiöKHY Suomen musiikki
Pituus58:30
Tuottaja

Fredator

ÄänityspaikkaFinnvox Studios, Helsinki, Finland

Biografia

Rebirth of the Bad on Fredatorin toinen albumi.

Vajaan kahden vuoden takaisella debyyttialbumillaan hurmannut ja osin myös hämmentänyt Fredator palaa vahvasti jazzkartalle tuoreella Rebirth of the Bad -levyllään. Liskomaisen rumpali Fredatorin johtama yhtye svengaa vaivattomasti ja keittää lattarimaustein sävytettyä menojazziaan alati kuumenevalla liekillä.

Jo debyytti Bad Jazz esitteli väkevästi rytmiruuvia kiristävän kombon ja kakkosalbumillaan Fredator nousee lopullisesti uuden Suomi-jazzin eturiviin. Sävellyksissä on vivahteikkuutta, soitossa terävyyttä ja svengissä luontevuutta.

Fredatorin musiikille ominainen sarjakuvamaisuus ei hämärrä sitä tosiasiaa, että yhtyeen riveistä löytyy nippu kotimaisen jazzin tähtikaartiin lukeutuvia muusikoita. Muiden muassa SUN Trion ja Ricky-Tick Big Bandin riveistä tuttu Jorma Kalevi Louhivuori, palkittu vibrafonistilupaus Panu Savoinen ja Auteur Jazzin sekä MOPO -trion takalinjoilta löytyvä basisti Eero Tikkanen esiintyvät edukseen nyt myös liskojazzin saralla. Värikäs saksofonisti Joakim Berghäll ja joukkoon ekstrajäsenenä liittyvä pitkän linjan aktiivinen lyömäsoittaja Abdissa “Mamba” Assefa täydentävät laadukkaan kokoonpanon.

Liskoasun takaa puolestaan löytyy yhtyeen primus motor Jussi Fredriksson alias Fredator. Sekä kosketinsoittajana että rumpalina tunnettu mies on laajentanut rooliaan viime aikoina toimien myös Turun kulttuuripääkaupunki hankkeen kiitosta saaneiden Flame-jazzklubien ja Korppoo Jazzin taiteellisena johtajana. Rumpupallin ja liskoasun takana Fredriksson on karismaattinen ja määrätietoinen yhtyejohtaja, jonka väkevä svengi johdattaa liskokvintettiä alati uusiin musiikillisiin seikkailuihin.

Biisilista

  1. Make It Doublesäv. Fredator
  2. In And Outsäv. Fredator
  3. Bad Brown Notesäv. Fredator
  4. Chaisäv. Fredator
  5. Reincarnationsäv. Fredator
  6. Chasing Tailsäv. Fredator
  7. Hangersäv. Fredator
  8. Sweaty Scalessäv. Fredator
  9. X-Stroke Rollsäv. Fredator
  10. Fredator Beats Backsäv. Fredator