Pope Puolitaival Nordic4
Petri "Pope" Puolitaival

Northern Resonance

Levy
profile-picture

Levyn tiedot

EsittäjäPope Puolitaival Nordic4
Petri "Pope" Puolitaival
Julkaistu30.8.2019
TyyppiCD / digi
Soittajat
Levy-yhtiöFlame Jazz Records
Kuuntele

Biografia

Northern Resonance on Pope Puolitaival Nordi4 -yhtyeen ja samalla Petri "Pope" Puolitaipaleen debyyttialbumi. 

Nimensä mukaisesti Northern Resonance heijastelee pohjoista mielenmaisemaa. Albumin kahdeksan eri puolille Suomea sijoittuvaa sävellystä muodostavat tarinallisen kokonaisuuden, joka pohjaa Puolitaipaleen omakohtaisiin kokemuksiin. ”Uskon että musiikissa kuuluu aina vahvasti sen esittäjän ja säveltäjän elämäntarinat. Kun taustalla on oikeita tapahtumia, on jokaisen kappaleen yksilöllinen tunne helppo löytää uudestaan live-esiintymisissä ja välittää eteenpäin”, Puolitaival sanoo.

Elokuvallisia tunnelmia esiin loihtivat sävellykset vievät kuulijan kuvitteelliselle matkalle tapahtumapaikkoihinsa. Vahvat melodiat ja perinnetietoinen sointi yhdistyvät albumilla luontevasti vapaampaan improvisaatioon ja Puolitaipaleen rosoiseen, sähköisesti muunneltuun saksofonisoundiin. Kappaleet ja niiden tulkinta ammentavat jazzin ilmaisupaletista mutta kurkottavat yli musiikillisten genrerajojen.

Biisilista

  1. Small Town ChurchPope Puolitaival
  2. Oulu Trilogy Part I (North Rising) feat. Jukka EskolaPope Puolitaival
  3. Oulu Trilogy Part II (Northern Resonance)Pope Puolitaival
  4. Oulu Trilogy Part III (Serenity)Pope Puolitaival
  5. Reflections feat. Jukka EskolaPope Puolitaival
  6. Wonderland SymphonyPope Puolitaival
  7. Sonny From KaustinenPope Puolitaival
  8. From Finland with LovePope Puolitaival